Guardian: Kuuluisin ilmastoskeptikko käänsi takkinsa
Maailman tunnetuimpana ilmastoskeptikkona pidetty, tanskalainen Bjørn Lomborg pitää ilmastonmuutosta yhtenä suurimmista maailmaan kohtaavista uhista. Asiasta kertoo brittiläinen Guardian.
Vähättelystä realismiin. Bjørn Lomborg pitää ilmastonmuutosta vakavana uhkana ja arvioi, että sen hillitsemiseen tarvitaan satoja miljardeja dollareita.
Kuva: Emil Jupin / WikimediaLomborg on toimittanut ilmastonmuutosta käsittelevän artikkelikokoelman Smart Solutions to Climate Change, joka julkaistaan tässä kuussa. Siinä hän arvioi, että ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tarvitaan vuosittain 100 miljardin dollarin investoinnit.
Kirjassaan Lomborg myös pohtii ja esittelee erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Päästöttömien energiamuotojen, kuten tuulen, aaltojen, auringon ja ydinvoiman lisäksi hän kannustaa tutkimaan ilmastopeukalointia, kuten pilvien heijastavuuden kasvattamista.
Lomborg on aiemminkin myöntänyt ihmisen osuuden ilmastonmuutoksessa, mutta hän ei ole pitänyt sitä suurena uhkana. Sen sijaan hän on syyttänyt tutkijoita ja mediaa ilmiön liioittelemisesta ja uskonut, että ongelma voidaan ratkaista pelkällä ilmastopeukaloinnilla.
Ilmastopaneeli IPCC:n johtaja Rajendra Pachauri rinnasti Lomborgin natsijohtaja Adolf Hitleriin vuonna 2004. Nyt hänkin on antanut synninpäästön tanskalaiselle ja kirjoittanut tämän kirjalle suosituksen.
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Ympäristövaikutuksista (8.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Kenelle valta kuuluu? (27.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Lomborg ei ole koskaan ollut "ilmastoskeptikko"
Mistä ihmeestä olette saanet päähänne, että Lomborg olisi ilmastoskeptikko? Sitähän hän ei ole koskaan ollut, mikä hyvin selviää tästä toisesta Guardianin artikkelista:
http://www.guardian.co.uk/environment/2010/aug/30/bjorn-lomborg-climate-...
Bjørn Lomborg: in his own words
Mutta, hetken mietittyäni, ymmärrän, mistä tämä väärinkäsitys on tullut. Lomborg kirjassaan ”Skeptical Environmentalist” runttasi käytännöllisesti katsoen kaikki muut – siihen asti suositut - vihreät myytit maailman (ympäristön) tuhosta.
Kun sitä ei suomennettu (näin aikanaan vähän vaivaa, että näin olisi tapahtunut, mutta kun ei) ja te vihreät ette todennäköisesti koskaan ole kirjaa lukeneet, niin johtopäätös on tehty toisen käden lähteiden varassa. Päätelmä: kritisoi ja epäilee vihreitä, niinpä on varmasti myös ilmastoskeptikko. Mutta se ei pidä siis paikkaansa. Kun ei ole ilmastoskeptikko, ei voi olla heistä ”kuuluisinkaan”.
Lomborg ei myöskään ole ”kääntänyt takkiaan”.
Tämänkin ymmärtäisi, jos olisi lukenut ensimmäisenkin hänen kirjansa.
Käytännössä hän on koko ajan kannattanut täysin samaa linjaa, että asian tutkimiseen ym. kannattaa satsata massiivisesti, eikä mihinkään välittömiin rajoituksiin.
Sitä hän kannattaa edelleen. Ja edelleen toteaa, että ”ilmastonmuutos ei ole mikään maailmanloppu”.
Todelliset ilmastoskeptikot löytyvät ihan muualta.
Itse asiassa – aitona ilmastoskeptikkona! - en ole ymmärtänyt Lomborgin asennetta tähän kysymykseen alun alkaenkaan – vaikka muutoin luin hyväksyen ja jopa (valaistumisesta seuraavan) euforian vallassa tuon hänen ensimmäisen vihreän ajattelun kritiikkinsä!
***
Tässä vielä pari muuta todistajaa asiassa:
http://blogs.telegraph.co.uk/news/jamesdelingpole/100051954/but-lomborg-...
But Lomborg was always a Warmist…
ja
http://reason.com/blog/2010/09/01/skeptical-environmentalist-sti
Skeptical Environmentalist - Still Skeptical of Carbon Rationing - Never Skeptical of Warming
Kaikki väärin!
Kaiken lisäksi kyseinen kirja …
”Smart Solutions to Climate Change”
http://www.cambridge.org/us/catalogue/catalogue.asp?isbn=9780521138567
… ei edes ole Lomborgin kirja, vaan useiden kirjoittajien artikkelikokoelma, jonka hän on toimittanut.
Eli Guardianilla, YLE:llä ja Vihreällä Langalla kaikki väärin.
Kiitos kommenteista
Olet ihan oikeassa, ettei Lomborg ole koskaan edustanut skeptikkojen (kaiken kieltävää) äärilaitaa. Hän on kuitenkin suhtautunut varsin skeptisesti ilmastonmuutoksesta yleisesti vallitseviin käsityksiin ja on siinä mielessä monien mielestä ilmastoskeptikko siinä missä radikaalimmatkin epäilijät.
Mikä on ilmastoskeptikon määritelmä?
"Hän on kuitenkin suhtautunut varsin skeptisesti ilmastonmuutoksesta yleisesti vallitseviin käsityksiin ja on siinä mielessä monien mielestä ilmastoskeptikko siinä missä radikaalimmatkin epäilijät."
En halua olla epäkohtelias, mutta tämä on naurettavaa saivartelua. Esitättekö todellakin, että kuka tahansa joka on vihreän liikkeen kanssa eri mieltä on "ilmastoskeptikko"? Lomborg on johdonmukaisesti puhunut sen puolesta, että ilmastonmuutos on uhka ihmiskunnalle, ja että siihen on vastattava kustannustehokkain keinoin.
Yleisesti ilmastoskeptikon kuitenkin katsotaan tarkoittavan ihmistä, joka ei hyväksy joko koko ilmastonmuutoksen olemassaoloa tai ihmisen roolia siinä (Wikipedia). Lomborg ei ole tällainen ilmastoskeptikko.
Suonette anteeksi skeptisyyteni tässä asiassa, mutta minusta Lomborgin nimittäminen ilmastoskeptikoksi on törkeää mustamaalausta. Jos jokainen vihreän liikkeen kanssa eri mieltä oleva ihminen on yhtäkkiä "ilmastoskeptikko", niin koko sana ei enää tarkoita mitään järkevää.
Keskustelua tarvitaan
On hyvä käydä keskustelua siitä, kuka on ilmastoskeptikko ja kuka denialisti.
”Yleisesti vallitsevilla käsityksillä” ei Vihreässä Langassakaan viitata vihreän liikkeen linjauksiin vaan esimerkiksi tässä tapauksessa siihen, mitä on esimerkiksi IPCC:n, tiedemiesten ja poliittisten päättäjien taholta pidetty ilmastonmuutoksen vaikutuksina ja tehokkaimpina hillitsemistoimenpiteinä.
Myönnän toki, etten ole kovin syvällisesti tutustunut Lomborgin kirjoituksiin näkemyksiin vaan innostuin käyttämään skeptikkotermiä tässä lähinnä sen vuoksi, että sitä käytettiin myös lähdetekstissä: ”The world's most high-profile climate change sceptic”.
Siitä huolimatta käyttäisin edelleen Lomborgista termiä skeptikko. Hänhän on kutsunut itseäänkin skeptiseksi "environmentalistiksi". Se onko skeptikoksi tai skeptiseksi kutsuminen kehu vai mustamaalausta, riippuu varmasti myös lukijan mielipiteistä ja näkökulmasta.
Mainitsinko jo saivartelusta?
Mainitsinko jo saivartelusta? Ilmastoskeptikko on hyvin täsmällinen termi. Skeptikko ei ole. Lomborg on sanonut itseään skeptikoksi, ei ilmastoskeptikoksi. Skeptisyys on tervettä; ilmastoskeptisyys tarkoittaa tieteellisen todistusaineiston hylkäämistä. Näiden asioiden sekoittaminen toisiinsa antaa ehkä kauniin retorisen pakotien siitä, että toimittaja on artikkelissaan väittänyt totuudenvastaisesti Lomborgia ilmastoskeptikoksi, mutta se on vieläkin saivartelua.
Lyhyemmin!
"Hän on kuitenkin suhtautunut varsin skeptisesti ilmastonmuutoksesta yleisesti vallitseviin käsityksiin ja on siinä mielessä monien mielestä ilmastoskeptikko siinä missä radikaalimmatkin epäilijät."
Tuonhan voi ilmaista lyhyemminkin, GWBn sanoin:
"jos et ole meidän puolellamme, olet meidän vihollisemme!".
Kirjoita uusi kommentti