Näitä veroja vihreät haluavat kiristää

1.9.2010

Vihreät esitteli tänään keskiviikkona verolinjauksiaan. Korotusta puolue vaatii ainakin arvonlisänveroon ja kiinteistöveroon.

Tasoitusta. Anni Sinnemäki haluaa yhdistää vihrän verouudistuksen ja tuloerojen kaventamisen.

Kuva: Emilia Pippola

Alv:n korottaminen yhdellä prosenttiyksiköllä toisi valtion kassaan noin 700 miljoonaa euroa, kiinteistöverosta vihreät taas toivovat 400 miljoonan euron lisätuloja kunnille.

Puolueen puheenjohtajan, työministeri Anni Sinnemäen mukaan nyt tehtyä vihreää verouudistusta pitää jatkaa myös ensi vaalikaudella.

"Korotuksia verotukseen tarvitaan ensi vaalikaudella yhteiskunnan palveluiden ja etuuksien turvaamiseksi ja ilmastonmuutoksen vuoksi ne on järkevää kohdentaa vihreällä tavalla. Korotusten taakka on jaettava sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Me haluamme yhdistää vihrän verouudistuksen ja tuloerojen kaventamisen", Sinnemäki sanoo.

Puolue haluaa kaventaa tuloeroja nostamalla pääomatuloveroa kahdella prosenttiyksiköllä ja keventämällä pienituloisten verotusta.

Pääomatuloveron korotus toisi valtiolle noin 100 miljoonaa euroa. Sinnemäki toivoo Hetemäen verotyöryhmältä ehdotuksia, miten hyvätuloiset voisivat osallistua taantuman

"Hetemäen verotyöryhmän on tarpeen pohtia, onko muita järkeviä tapoja saada myös hyväosaiset ja -tuloiset mukaan taakanjakotalkoisiin", Sinnemäki sanoi.

Sinnemäki kehuu syksyn verokeskustelua "hyväksi ja eläväksi".

"Veropolitiikka on yksi seuraavan hallituskauden tärkeimpiä kysymyksiä."

"vihreät" veronkorotukset

Nimetön | 01.09.2010 14:43

Pienituloisten verotusta keventämällä ei mitenkään saada kompensoitua heille ympäristö- ym. vastaavien verojen korotusten kautta syntyvää elinkustannusten kallistumista.

Pienituloisten ihmisten pahin vihollinen on nykyään vihreät.

Nykyään äänestän puoluetta joka on mahdollisimman kaukana vihreistä.

Historia opettaa....

Juha Mäki | 01.09.2010 21:55

Vihreät ovat politiikassaan nimensä mukaisia, kaukana historian tuntevasta liikkeestä. Joskus kannattaisi tutustua vaikka vain pari kolmesataa vuotta taaksejääneeseen historiaan ja huomata: "Miten historia toistaa aina itseään." Erimielisyyksiä ihmisten välillä on ollut aina, ja aina tulee olemaan. Tälläkin hetkellä me suomalaiset olemme kansakuntana voittajien puolella ja niin olla kannattaakin. Häviäjiä tällä hetkellä ovat useat Afrikan maat, Intia, Kiina, Latinalainen Amerikka jne. Näillä alueilla suurin osa ihmisistä taistelevat jokapäiväisestä leivästään ja uhraavat kaiken voimansa selviytyäkseen tästä päivästä. Huominen tulee jos on tullakseen.

Saattaa tulla esim. 100 tai 200 vuoden päästä päivä, jolloin osat ovat vaihtuneet. Ehkä jo aiemminkin? Miltä tuntuisi kerjätä leipää ja vettä Suomessa, joka olisi menettänyt infrastruktuurinsa ja kilpailukykynsä vihreisiin aatteisiin. Antanut kehitysmaiden nousta kurjuudesta saastuttamalla maapalloamme samalla kun me olisimme tingeltangeloinneet jonkun ilmastonmuutoksen kanssa. Tuleva jääkausi antaisi jo ensimmäisiä merkkejä ja saisimme kehitysapua 0,9 % Kiinan kansantaloudesta. EU olsi revennyt jo ajat sitten ja sodat olisvat raivonneet elintilasta jo vuosikausia.

Summarum: Miksi vihreät eivät pidä huolta suomalaisista, jotka kaikki kuulumme saman Talvisodan pelastaneeseen kansaan, vaan yrittävät kaikin keinoin hankaloittaa yhteiskuntamme säilymistä kilpailukykyisenä muita maailman kansakuntia vastaan. Ihminen on sivistynyt, mutta silti eläin, joka menestyy luonnon valinnan mukaan: Parhaat geenit jatkavat lisääntymistä ja huonot surkastuvat pois. Meidän tulisi vahvistaa eurooppalaista voimaa ja valtaa sekä pitää huolta siitä, että olisimme aina voittajien puolella. Kilpailijoita ei tule auttaa vaan pyrkiä itse parempaan isossa samanhenkisessä sekä samoja arvoja tuntevassa joukossa. Olemme jo nyt antaneet pikkusormen kilpailijoillemme ja ennen pitkää menee koko käsi ylävartaloa myöten? Ja tämä vain sen takia, ettemme keskity vain länsimaisen yhteiskunnan edistämiseen vaan autamme tulevia kilpailijoitamme kehtysavuin samalla kun hankaloitamme kansakuntamme ja samanhenkisten kansojen kilpailukykyä markkinoilla kustannuksia lisäävillä säännöksillä, joille kehitystukia saavat maat nauravat kilpaa.

Maapallo on lämmennyt ja viilentynyt mijardien vuosien aikana monta kertaa ja aina parhaat yksilöt ovat selviytyneet ja menestyneet luonnonvalinnassa. Onko ihmisellä joku oikeus muuttaa tätä valintaa? Muutokseen ei pysty ihminen eikä kukaan muukaan, vaan valinta on luonnon.

Pysykäämme voittajina ja nujertakaamme vastustajamme.

Näin se valitettavasti on!

Guinnesin ennätysten kirjaan

Tuukka Simonen | 02.09.2010 10:17

Edellinen Juha Mäen kommentti ansaitsee päästä ennätysten kirjaan suurimpana lässytyksenä ikinä. Ensin väitetään että maailman nopeimmin kasvavat taloudet ovat "häviäjiä", sitten viitataan talvisotaan, rykäistään eugeniikkaa kehiin ja vielä vähätellään ilmastonmuutosta. Kaikki tämä jotta voidaan perustella kerskakulutuskulttuurin jatkaminen vedoten yhteiskunnan tulevaisuuden ylläpitämiseen.

Kortit käyttämättä

JiiPee | 02.09.2010 11:27

:) Muuten hyvä, mutta Hitler ja Stalin -kortit jäivät käyttämättä. Mäki ei myöskään muistanut mainita, että "lasten puolesta".

Alemman keskiluokan rankaisua

Nimetön | 02.09.2010 14:37

Pahoin pelkään, että verouudistus osuu pahiten kaltaisiini alempaan keskiluokkaan kuuluviin. Siis niihin, joiden tulot ovat liian korkeat, että he saisivat yhteiskunnallisia tulonsiirtoja, mutta liian pienet siihen, että sillä saisi kunnolla katettua nousevat elämisen kustannukset.

Köyhille rahaa eikä saastuttamisalennuksia

rahaa eikä pilaamista | 02.09.2010 16:43

Köyhille pitää antaa rahaa eikä ilmaisia saastutusoikeuksia. Hallitus korottikin minimietuuksia historiallisen paljon. En tiedä, ovatko nämä oikeassa suhteessa toisiinsa.

Haittaveroja pitäisi korottaa reippaasti ja perustulon avulla pitäisi kompensoida tämä ihmisille.

Köyhät ja alempi keskiluokka kokisivat muutoksen neutraalina paitsi että saastuttamista vähentämällä tai vähänkin työntekoa lisäämällä voisi parantaa omaa tilannettaan.

Kerskakulutuskulttuuri on jatkuvan kehityksen rahoittava syömäri

Juha Mäki | 02.09.2010 18:42

Jotta uudet innovaatiot nousevat kehityksen kärkeen on joidenkin rahoitettava tuo kehitys. Rahoittajana kerskakuluttaminen on vertaansa vailla, koska siellä voi testata lähes vaikka mitä hyödytöntä tai hyödyllistä. Kun kauppa uusien innovaatoista kumpuavien tuotteiden myötä käy löydetään rahoittajia uusiin ideoihin ja edelleen niiden jatkokehittelyyn. Mitä lyhempi on tuoteen kesto ja ikä sitä nopeammin saadaan rahaa uusien innovaatoiden kehittelyyn, joiden on aina oltava parempia kuin vanhat kokeilut. Näin kauppa taas käy ja uudet innovaatiot saavat rahoituksensa.

Kehitys jatkaa kulkuaan yllä mainituin reseptein. Ja tämä kaikki lisää kasvua ja yhteiskuntamme tarvitsemia sosiaalisia verotuloja, joita jaetaan muun muassa niille, jotka opiskelevat, eivät käy töissä, saavat lapsia, ovat eläkkellä jne. Tunnistatko itsessäsi ominaisuuksia kuulua joukkoon, jolle näitä veroeuroja jaetaan. Jos kuulut, älä tapa lypsävää lehmää, jotta pysyt hengissä. Muussa tapauksessa etsi jostain oma rahoitus elämääsi. Saattaa tulla päivä, jolloin rahaa ei enää riitä sosiaalisiin tarpeisiin.

Lypsävästä lehmästä tulee pitää huolta ja antaa sille kaikki mahdollisuudet kilpailla kiristyvillä maailman markkinoilla.

Vihreät ajatukset tappavat tuon lehmän, joka meistä huolta pitää.

Älä lyö vihreää tikaria lehmän rintaan vaan anna sen lypsää kerskakuluttajien rahoilla ja nauti sosiaalisista veroeuroista. Eikös elämä näin olisi paljon helpompaa.

Vihdoinkin järjen ääni

Joku roti | 04.09.2010 20:06

Kiitos Juha Mäki. Onpas piristävää lukea tästäkin julkaisusta edes joku kirjoitus, jossa tunnustetaan elämän realiteetit, eikä haahuilla pää pilvissä ja jalat tukevasti irti maasta.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.