Kekkonen elää

Oikeastaan minun olisi jo pitänyt olla nukkumassa. Olin kuitenkin hiippaillut takaisin olohuoneeseen ja katsoin nojatuolin selkämyksen takaa salaa televisiota.

Uutistenlukija kertoi presidentin luopuvan virastaan sairauden takia.

Ei se tuntunut miltään, tuskin tuntui vanhemmistanikaan. Näin Kekkonen hoveineen asian halusikin alamaisille välittyvän. Tämän ja kaikki muutkin asiat.

Maan isä on vähän väsynyt, mutta kohta kaikki on ennallaan. Tulee uusi johtaja, uusi Kekkonen.

En ole kauhean kiinnostunut historiantutkijoiden Kekkos-vääntöjen yksityiskohdista. Selvää on, että hän oli häikäilemätön mies, joka pysyi vallassa pelaamalla Neuvostoliitto-kortin kerta toisensa jälkeen.

Toki hän yritti pitää Suomen myös lännen reunassa kiinni. Kekkonen väistyi, kuten niin sanotun itäblokin elinikäiset johtajat tuolloin väistyivät, vasta terveyden pettäessä.

Tärkeämpää on miettiä, mitä jälkiä Kekkonen ja suomettumisen vuodet jättivät. Niitä löytyy sinunkin korviesi välistä, vaikka et olisi edes elänyt Kekkosen aikana.

Vahvan johtajan kaipuu ja presidentin laajat valtaoikeudet ovat Kekkosen perinnön lohduttomin osa. Mihin sitä eduskuntaa oikeastaan tarvitaan, kun on presidentti? Kekkosen aikana ei eduskuntaa juuri tarvittukaan. Jos eduskunta ei totellut, Kekkonen hajotti sen ja määräsi uudet vaalit, kunnes sai mieleisensä eduskunnan.

Yleensä riitti uhkaus. Vasemmiston nykyinen alennustila tiivistyy siihen, että se puolustaa Tarja Halosen johdolla tätä autoritaarista perinnettä.

Kekkonen onnistui kietomaan pikkusormensa myös monen kirjailijan ympärille. Kirjailijat ovat yhtä turhamaista porukkaa kuin poliitikot, ja imartelulla Kekkonen värväsi hovinsa lakeijoiksi muun muassa Väinö Linnan ja Mika Waltarin.

Väinö Linnan tuotanto sopi aikakauteen erityisen hyvin. Linnan kirjat ovat puhdasveristä sosialistista realismia, stahanovilaisten työmiesten ja maaseudun ylistystä. Waltari taas oli kaupunkilaisille tarkoitettua romanttis-historiallista viihdettä, joka piti ajatukset taatusti toisaalla.

Kekkosen perintöä on myös Maalaisliiton, eikun siis Suomen Keskustan olemassaolo. Se on agraaripuolue, jollaista ei ole enää missään muussa Euroopan kehittyneessä demokratiassa.

Presidentin oma puolue oli vuosikymmenet vallassa vaalituloksesta riippumatta. Sen myötä muualla Euroopassa tapahtunut kaupungistuminen ja modernisaatiokehitys pysähtyi ja pääsi kunnolla alkamaan vasta EU-jäsenyyden myötä.

Vaalirahakohu paljasti, kuinka läpeensä korruptoitunut puolue Keskusta on. Johdon vaihtaminen ei ole tätä mafiamaista organisaatiota mihinkään muuttanut. Siitä huolimatta noin 20 prosenttia suomalaisista kannattaa Keskustaa.

Se on melkein yhtä surullinen Kekkosslovakian jatkumisen merkki kuin on perussuomalaisten halpa populismi.