Uusien energiaverojen vaikutuksista halutaan päästä selvyyteen

7.9.2010

Hallituksen ilmastopoliittinen neuvonantaja, kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr) vaatii pikaista selvitystä hallituksen kaavaileman energiaverouudistuksen vaikutuksista päästöihin.

Paljon pääsee? Pöyryn arvion mukaan verouudistus voi kasvattaa Helsingin päästöjä merkittävästi.

Kuva: Emilia Pippola

Maakaasuyritys Gasumin konsulttiyhtiö Pöyryltä tilaaman selvityksen mukaan esitys maakaasun veron korottamisesta lisäisi kivihiilen tai turpeen käyttöä.

”Pöyryn selvityksen tulokset poikkeavat vahvasti siitä, mihin VTT:n valtiovarainministeriölle tekemät laskelmat viittaavat. Tulosten erilaisuuden syyt on selvitettävä pikaisesti”, Tynkkynen sanoo.

Hän muistuttaa, että verouudistuksen tavoitteena on tuoda valtiolle rahaa ja ohjata energiateollisuutta pienempiin päästöihin.

”Jos nykyesitys ei näytä kaikilta osin johtavan jälkimmäiseen tavoitteeseen, vihreiden kanta on, että esitystä on syytä vielä muokata”, Tynkkynen sanoo.

Vihreät ovat esittäneet mallia, jossa maakaasun veroa nostetaan nyt esitettyä vähemmän ja kivihiilen sekä turpeen verotusta kiristetään enemmän, jolloin vaikutus valtion talouteen pysyy samana.

Hei haloo!!

mää | 07.09.2010 14:53

"Vihreät ovat esittäneet mallia, jossa maakaasun veroa nostetaan nyt esitettyä vähemmän ja kivihiilen sekä turpeen verotusta kiristetään enemmän, jolloin vaikutus valtion talouteen pysyy samana".

Miten tuontierengian ja kotimaisenenergian vaikutus olisi valtiontalouteen sama?
Tuonti maakaasu ei työllistö montaakaan henkeä, mutta turvetuotannossa on kymmeniätuhansia kotimaisia työpaikkoja kiinni.

Miten minulla on sellainen

Jaakko | 08.09.2010 21:07

Miten minulla on sellainen muistikuva ja tunne, että tätä käänteentekevää verouudistusta on näilläkin sivuilla pidetty "vihreiden aikaansaannoksena". Näin etenkin sen jälkeen kun hallitus missä vihreät istuvat hyväksyi kaksi ydinvoimalaa.

Kokonaisuutena tässä haisee pahasti siltä, että Pekkarinen ja kumppanit ovat taas vetäneet vihreät "asiantuntijat" kölin alta, ja naureskelleet hallituksen miesten saunassa räkäisesti päälle. Kepulaisillehan kyllä sopii että isojen kaupunkien asukkaat (Helsinki, Tampere) maksavat kepun aluepolitiikan hinnan (turpeen käytön lisääntyminen). Mutta kun sen lisäksi selviää, että verouudistus tulee kaupunkilaisten lisäksi myös ympäristölle kalliimmaksi, niin voin vain sanoa Kekkosen sanoin: "saatanan tunarit!".

Olen vakavasti sitä mieltä, että vihreiden pitäisi yrittää saada riveihinsä humanistien lisäksi joku laskukoneen käytön osaava insinööri. Koko episodi on täysin häpeällinen.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.