Persuhtavat vihreät
Sekä vihreissä että persuissa on ihan tilastotietoon nojaten räknätty, että olemme puoluekentällä harvinaisen selkeät vastapoolit. Emme juurikaan kilpaile samoista äänestäjistä, joten voimme surutta lätkiä toisiamme. Vanha viisaus kun kertoo, että vittuilemalla ei ketään saa puolelleen.
Jos ajattelee perinteistä oikeisto-vasemmisto-jakoa, vastakkaisuus tuntuu sekä tiivistyvän persujen ja vihreiden erossa, että menettävän merkityksensä. Vihreät on porvarillinen vasemmistopuolue ja perussuomalaiset työväenluokkainen oikeistopuolue. Kuitenkin juuri meidän nousumme kertoo siitä, ettei vanhanaikainen jako oikeistoon ja vasemmistoon kerro kaikkea politiikasta.
Vihreät ovat koko olemassaolonsa yrittäneet todistaa, ettei ole mielekästä kysellä ja leimata joka välissä, että mikä on oikeistolaista ja mikä vasemmistolaista, kun niin moni meille tärkeä asia ei asetu lainkaan tälle akselille.
Itselleni aikoinaan puoluevalinnassa vasemmistolaisuuttani tärkeämmäksi tekijäksi nousi se, että vihreät ovat vähemmistöjen puolue: en liene ainut, jolle jakolinja konservatiivien ja liberaalien välillä on kirkkaampi kuin oikeiston ja vasemmiston välinen, joka on tässä postsosialistisessa maailmassa niin kovin veteen piirretty viiva.
Kiitän siis persuja siitä, että he olemassaolollaan ja kannattajakuntansa profiililla todistavat oikeaksi tämän vihreiden perusväitteen.
Kiitos persuille myös siitä, että he reippaasti tekevät vaalikampanjaamme. Kun persut julistavat olevansa meidän vaihtoehtomme, moni suvaitsevaisuuteen ja kansainvälisyyteen arvonsa nojaava tietää, että juuri me olemme hänen vaihtoehtonsa.
Itsekin aikoinaan tein hienon vaalituloksen ylioppilaskunnan vaaleissa tekemättä lainkaan vaalikampanjaa. Sen sijaan yksi öykkärihenkinen ydinenergianuori levitti kampuksen täyteen lappuja, joissa julisti olevansa kaikesta kanssani eri mieltä. Kiitos hänelle tästä hienosta vaalityöstä poliittisen urani kriittisellä alkutaipaleella.
Mutta jokin meitä persujen kanssa yhdistääkin, vaikka se ei hipsterilandiassa näy. Tajusin tämän taksissa, jutellessani mukavan tamperelaisen taksikuskin kanssa. Hän kertoi ihmetelleensä, miksi se persujen apulaispuoluesihteeri niin vihreitä mollaa, vaikka molemmat puolueet ovat ainoat vaihtoehdot vanhojen puolueiden meiningille.
Vanhassa vihreässä aktiivikunnassa olikin vielä 1990-luvulla paljon nykyistä enemmän persuhenkistä protestiliikettä, jossa oli totuttu sivusta huutelemaan mikä kaikki hoidetaan pieleen. He ovat olleet ymmärrettävästi pettyneitä, kun totuuden torven sijasta meistä moni onkin kokenut mielekkäämmäksi päästä tekemään asioita vierestä valittamisen sijasta.
Toki tämä tekijän ja valittajan erokin on veteen piirretty viiva. Minusta on ihan luvallista ja fiksua keskustella niistä linjavalinnoista, mikä kompromissi on tarpeellinen ja mikä vain liikaa. Monille ydinvoimahäviön jälkeen hallitukseen jääminen oli liikaa. Minusta taas olisi tuntunut todella turhauttavalta jatkaa vihreää politiikkaa, jos olisimme tuominneet itsemme semi-ikuiseen oppositioon.
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Taistolaisten valtapaikat (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Kiitos Kari Hämäläinen (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Ahdasmielisten maailmassa ei
Ahdasmielisten maailmassa ei ole vähemmistöjä koska ei ole vaihtoehtojakaan. Vaihtoehdottomuus taas olisi kidutusta kaikille. Soini väittää että hänen äärivanhoillinen vakaumuksensa ei muka näy Persujen toiminnassa, mutta kukas puolueen aikoinaan loi ja mikä siinä on muka muuttunut, lukuunottamatta Suomen Sisun kiemurtelemista takaovesta sisään?
Soinin ihannemaailmassa ei olisi vähemmistöjä, koska ainoa sallittu tapa olla olisi "enemmistön tapa", mikä se sitten onkaan. Kaikki vähemmistöt olisi vaiennettu. Homot, ateistit, feministit jne. olisi vaiennettu. Kas, kun vähemmistöt sortaisivat enemmistöä jos ne saisivat kertoa olevansa olemassa. Tosiasiassa Soinia pelottaa että ne houkuttelevat lisää jäseniä jolloin Soinin ihannemaailma murentuisi entisestään.
Eiväthän Persut Vihreiden kanssa kilpaile vaan he yrittävät houkutella vanhoillisia pois muista puolueista pelottelemalla, että nämä puolueet eivät ole riittävän vanhoillisia. Näkyy toimivan, osittain, mutta iso osa kannatuksesta on protestia. Protesti lässähtää heti kun Persut joutuvat vastuuasemaan.
Tea party
Amerikassa tea party herättää samanlaista kritiikkiä kuin suomessa persut.
http://riknik.weebly.com/1/post/2010/09/at-least-journalists-are-worried...
Timo Soini on Suomen Sarah Palin.
Vähemmistöjen ihmisoikeudet, ei etuoikeuksia
Vihreät puolustavat usein vähemmistöjen ihmisoikeuksia siksi, että niiden kimppuun hyökätään useammin kuin enemmistöjen ihmisoikeuksien.
Vihreät kuitenkin pitävät kaikkia samanarvoisina eivätkä ole siinä mielessä vähemmistöjen puolue, että haluaisivat näille etuoikeuksia - paitsi jotkut vihreät.
Jokainen ihminen on vähemmistö, jokainen eläköön, kuten haluaa. Jos siitä koituu paljon saasteita, ostakoon muilta saastekiintiöitä hinnalla, jolla nämä niistä vapaaehtoisesti luopuvat, tai säästäköön jostain.
Jako oikeistoon ja vasemmistoon
Vihreät ovat koko olemassaolonsa yrittäneet todistaa, ettei ole mielekästä kysellä ja leimata joka välissä, että mikä on oikeistolaista ja mikä vasemmistolaista, kun niin moni meille tärkeä asia ei asetu lainkaan tälle akselille.
Länsimaissa puolueet ovat joko vasemmistoliberaaleja tai oikeistokonservatiiveja. Vasemmistokonservatiivit ja oikeistoliberaalit ovat täysin marginaalissa puoluepolitiikassa. Siksi voidaan puhua ihan vain vasemmistosta ja oikeistosta. Vasemmistolaiset ovat liberaaleja, oikeistolaiset konservatiiveja.
oikeisto-vasemmisto-keskusta - harhaanjohtaminen
Nämä poliittiset jakolinjat ovat aikansa eläneitä ja nykyään enää harvoin toimivia. Tämä juontuu monesta seikasta, yksi seikoista on linjattomuus (toiset mm. yhteiskunnan ja maailman muuttuminen ). Linjojen vetämisen ja yhteiskunnallisen kokonaisuuden hahmottamisen tilalle on puolueissa tullut trendien seuraaminen. Vihreys on trendi, jota monessa puolueessa seurataan tietämättä oikein mitä seurataan. Vihreyden nimissä voidaan tehdä typeriä energiaveroratkaisuja tai energiapäätöksiä. Typerillä päätöksillä tässä kohdassa tarkoitetaan sitä, että tehdään vääriä valintoja, jotka ovat esim saastuttavampia tai veronmaksajille ja yhteiskunnalle kalliimpia. Saastuttavampi vaihtoehto voi olla esimerkiksi turpeenpolton suosiminen (ympäristöluvat, verotus tai tariffit) suhteessa maakaasuun. Kalliimpi ratkaisu voi taasen olla esim uusiutuvan energian todella mittava tukeminen (syöttötariffit) suhteessa ydinvoimaan. Nykyinen hallitus päätti tukea uusiutuvan energian tuotantoa jopa yli 500 miljoonalla eurolla vuotuisesti (€-määrä riippuen arvioista). Toisin sanoen ollaan valmiita tekemään suomalaisen yhteiskunnan kokonaisedun vastaisia päätöksiä joko trendisyistä tai jonkin sydäntä lähellä olevan toimijan taloudellisen edun vuoksi (esim turvetuottajat ja metsänomistajat). Toiset päättäjät voivat siis tehdä päätöksensä ideologian perusteella, toiset jonkin toimijan (oma mukaan luettuna?) taloudellisen eudn perusteella ja toiset trendien mukaan. Kun päätöksiä tehdään trendien mukaan motiiveina voi olla populismi tai vain yksinkertaisesti henkinen laiskuus. Saako politiikan tekeminen tai yhteiskunnallinen päätöksenteko olla pinnallisesti asioihin perehtyvää ja perustuvaa? Se ei saisi olla sitä, se ei ole kansakunnan etu.
Persut pyrkivät polarisoimaan
Persut pyrkivät polarisoimaan yhteiskunnallista keskustelua, mikä onkin heidän kannaltaan järkevää. Kuinka muuten he voisivat tuoda esille olevansa vaihtoehto nykymenolle, kuten kunnon protestiliikkeen tulee tehdä.
Soskokkesk-puolueista ei saa riittävän selkeää vastustajaa. Heiltä kun löytyy aina joku arvokonservatiivinen keski-ikäinen ehdokas joka kertoo äänestäjille että puolueensa on oikeastaan samoilla linjoilla persujen kanssa.
Vihreät sen sijaan halunnevat muuttaa Suomea suuntaan joka ei persujen potentiaalista (karjalalippis-kiitospaita-jellonakoru) kannattajaa juurikaan viehätä.
Vai näin tällä kertaa
Mielenkiintoista että Vihreät taas vaihteeksi positioivat itsensä vasemmisto-oikeisto-akselin ulkopuolelle. Tällä luonnollisesti saadaan väistettyä vääjäämätön kritiikki Vihreistä Kokoomuksen puisto-osastona kun puolue taas syöksyy porvarihallitukseen kyykyttämään köyhiä ja kipeitä. Ehkäpä tähän sateenkaaren puolikkaaseen saadaan vielä Persut kaveriksi?
(Henkisesti, ei niinkään iän puolesta) Vanhan Vassarin muistista ei ole kuitenkaan pyyhkiytynyt viime eduskuntavaalien jälkeinen reaktio puolueen vaalijuhlista. Sen sijaan että Vihreät olisivat illoinneet omasta vaalivoitostaan, oli ykköspuheenaiheena vasemmistopuolueiden vaalitappio. Ilkkuminen muistutti lähinnä ala-asteen kouluvuosista, jolloin joukolla vahvemmat kokoontuivat lyömään heikkoja ja epäonnisia kepeillä. Jopa Kokoomus kykeni miten kuten pitämään vahingonilonsa kurissa mutta Vihreissä ei riemulla ollut enää mitään rajoja. Tuntui lähinnä siltä että "se läski rillipää" pääsi nyt "suosittujen" joukkoon ja löi pahemmin kuin kukaan tavallinen kyykyttäjä olisi ikinä kyennyt. Silloin ei ollut Vihreät kaukana vasemmisto-oikeisto-jaottelusta vaan suorastaan syöksyivät kyky-joukkueeseen.
Sama kiusaaminen ja solvaaminen on sitten jatkunut koko vaalikauden niin julkisuudessa, näissä blogeissa ja Vihreän langan sivuilla. Tuntuu siis hieman kummalliselta että nyt on uudestaan löydetty "Hyi vanhakantaiselle jaottelulle"-mantra.
Olen toki aina ymmärtänyt mistä tämä puolueessa juontaa juurensa. Vihreiden alkutaipaleelta asti puoluetta on sisäisesti repinyt erilleen kaksi puolueen sisäistä vastakkaista napaa. Ne paljon puhutut oikeisto- ja vasemmisto-siivet. On ollut kivoja tyyppejä, jotka ovat jaksaneet kantaa huolta myös ihmisistä osana ympäristöä, kuten sinä Rosa, Satu Hassi ja Anni Sinnenmäki. Ja sitten on ollut vastapoolina Otto Lehtipuuta, Merikukka Forsiusta ja ajoittain Osmo Soininvaaraa. On siis oleellista puolueen yhtenäisyyden kannalta kiistää vastakkainasettelun olemassaolo. Silti olisi suotava jonkinlaista linjakkuutta noudattaa siinä ketä kepillä lyödään milloinkin.
Hyvää loppuvuotta sinulle Rosa ja kiitos vielä Nollasta ykköseksi kirjasta!
Joni Pelkoselle
Jos pidät Timo Soinia äärivanhoillisena, niin miten määrittelisit muslimimaista tänne saapuneiden maahanmuuttajien konservatiivisemman osaston? Timo-pojan vanhoillisuus on köykäistä kauraa heihin verrattuna.
Rosa Meriläiselle
"Vihreät on porvarillinen vasemmistopuolue"
Miksi sinulla Rosa on niin kova vimma korostaa vihreiden luokka-asemaa ja porvarillisuutta? Sanoit mm. vihreiden tulevan paremmin toimeen kokoomuslaisten kuin perinteisten vasemmistolaisten kanssa, koska vihreillä ja kokoomuslaisilla on yhteinen luokkatausta.
Pidätkö vihreiden korostunutta yläluokkaisuutta hyvänä asiana? Vihreiden arvojenhan pitäisi sopia kaikille.
Korostat samanaikaisesti a) vihreiden yläluokkaisuutta ja b) vihreiden roolia nimenomaan kansainvälisten ja suvaitsevaisten ihmisten puolueena. Eikö tällainen johda polarisaatioon fiksun ja suvaitsevaisen yläluokan ja tyhmän ja rasistisen alaluokan välillä?
välittäjäainesta ?
"Pidätkö vihreiden korostunutta yläluokkaisuutta hyvänä asiana? "
niinpä - rosa ja muut näkyvästi vihreät ovat politiikasta ja julkiselta sektorilta hyvinvointinsa poimivia järjestöbroilereita .
tai ( valta ) mediakolumnisteja
persut taas vetoavat duunareihin - siis palkka t y ö n tekijöihin .
ansiotulojen verotuksellahan ei softavisioita makseta mutta minua
ottaa aivoon jokaisesta omaisuuskaupastani valtiolle kahisevat veroeurot
- niitä kun ei voi hyvinvointipalveluihin korvamerkata vaan niitä jaellaan
puolue - ja yhdistystukina paskan jauhajille .
Todellinen väri paljastuu?
Ai vasemmistopuolue? Tähän asti olen äänestänyt vihreitä luullen puolueen olevan vaihtoehto perinteisen kartan ulkopuolelta. Nyt täytynee alkaa harkita tarkemmin. Vasemmistoajattelua kun en halua millään muotoa koskaan tukea.
Miksi konservatiivit pelkäävät konservatiiveja?
"Jos pidät Timo Soinia äärivanhoillisena, niin miten määrittelisit muslimimaista tänne saapuneiden maahanmuuttajien konservatiivisemman osaston? Timo-pojan vanhoillisuus on köykäistä kauraa heihin verrattuna."
On vähän hassua, että konservatiiviset maahanmuuttokriitikot väittävät vastustavansa maahanmuuttoa muslimien vanhoillisuuden takia, vaikka esittävät itse ihan samanlaisia vanhoillisia mielipiteitä muissa yhteyksissä. Vesa-Matti Saarakkalan mukaan vihreä vouhotus homo- ja lesboliittoineen on sysättävä takaisin marginaaliin. Tämä kertoo siitä, ettei maahanmuuttokriitikoita oikeasti maahanmuuttajien "suvaitsemattomuus" huoleta, vaan se, että nämä ovat vääränvärisiä ja tulevat tänne hengittämään samaa ilmaa.
Meillä liberaaleilla taas ei tietenkään ole mitään pelättävää, koska
A) kaikki muslimit eivät ole vanhoillisia, vaan muslimeja on monenlaisia
B) meillä liberaaleilla on enemmän muslimiystäviä kuin konservatiivisilla rasisteilla
C) muslimit äänestävät suvaitsevaisia, eivät vanhoillisia puolueita, joten me saamme heistä kuuliaisia äänestäjiä itsellemme,
ja D) me kannatamme syrjinnänvastaisen lainsäädännön tiukentamista, joten vaikka tänne joku suvaitsematon eksyisikin, hän ei voisi toteuttaa suvaitsemattomuuttaan rikkomatta lakia ja saamatta tuomiota esimerkiksi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen. Jos ihmiset elävät muualla keskellä sotia ja kurjuutta, niin meillä ei ole moraalista oikeutta estää heitä muuttamasta turvaan vain siksi, ettemme ole heidän kanssaan kaikesta samaa mieltä.
Rasismi on suvaitsemattomuuden inhottavin, vastenmielisin ja paheksuttavin muoto, joten rasismin ja islamofobian vastustaminen on aina etusijalla. Lesbo ja feministi Judith Butler on ymmärtänyt tämän. Hän kieltäytyi vastaanottamasta homojen myöntämää palkintoa vastalauseena homopiireissä esiintyvälle islamofobialle ja rasismille. Rasisti on aina rasisti, eikä rasisti voi ostaa itselleen kunnioitusta puhumalla vihaamiensa etnisten ryhmien "suvaitsemattomuudesta".
Maahanmuuttokriittisyys ei edelleenkään ole rasismia
Ihme, kun täällä itseään sivistyneinä ja liberaaleina ihmisinä pitävät yksilöt eivät sitten millään pysty erottamaan kriittisyyttä rasismista. Näitä kahta sanaa ei pidä eikä saa sotkea toisiinsa. Ja tällä en viittaa edellä mainittuihin Timo Soini kommentteihin vaan kyseisten sanojen käyttöön aivan kuin ne merkitsisivät samaa asiaa.
Jos maahanmuuttoon liittyy ongelmia niin kyseisiä ongelmia on pystyttävä pohtimaan kriittisesti, jotta ongelmat pystytään ratkaisemaan. Jos tätä ei sallita eivät myöskään ongelmat ratkea. Tämä puolestaan vain lisäisi nimimerkki Liberaalin esille tuomaa rasismia.
Toki voidaan elää pinkissä pumpulimaailmassa ja herätä karuun todellisuuteen, kun asiat ovat jo karanneet lapasesta. Näin ei kuitenkaan kannata päästä käymään. Vaikka olisi liberaali saa silti olla kriittinen, siinä ei ole mitään vikaa tai ristiriitaa. Kysymys on ongelmanratkaisusta ja ongelmien ehkäisystä.
Minun puolestani tänne voi tulla vaikka puoli miljoonaa maahanmuuttajaa, kunhan se ei heikennä Suomalaista yhteiskuntaa.
Liberaalille
"On vähän hassua, että konservatiiviset maahanmuuttokriitikot väittävät vastustavansa maahanmuuttoa muslimien vanhoillisuuden takia, vaikka esittävät itse ihan samanlaisia vanhoillisia mielipiteitä muissa yhteyksissä. Vesa-Matti Saarakkalan mukaan vihreä vouhotus homo- ja lesboliittoineen on sysättävä takaisin marginaaliin.“
Ai ”ihan samanlaisia” mielipiteitä? Enpä ole koskaan kuullut kenenkään maahanmuuttokriitikon puolustavan esim. moniavioisuutta tai miehen oikeutta lyödä tottelematonta vaimoaan. Tällaisia mielipiteitä on esittänyt mm. Ruotsin vaaleissa Maltillisen kokoomuksen listoilta valtiopäiville valittu somalitaustainen Abdirizak Waberi. Suomalaisimaami Khodr Chehab puolestaan on kunnostautunut pitämällä 13 vuoden ikää sopivana avioitumisikänä (sille, että Chehab perui lausuntonsa, kun asiasta nousi kohu, en antaisi ihan hirveästi painoarvoa).
Sukupuolineutraalia avioliittoa vastaan minulla sen sijaan ei ole mitään, ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että Saarakkalan möläytys oli tyhmä.
”A) kaikki muslimit eivät ole vanhoillisia, vaan muslimeja on monenlaisia”
Kukaan ei tietääkseni ole muuta väittänytkään - minäkin puhuin muslimimaahanmuuttajien konservatiivisemmasta siivestä. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että Suomeen muuttaa maltillisia muslimeja, jotka kunnioittavat lakejamme ja arvojamme. Waberin ja Chehabin kaltaisia vastaan minulla sen sijaan on paljonkin.
”C) muslimit äänestävät suvaitsevaisia, eivät vanhoillisia puolueita, joten me saamme heistä kuuliaisia äänestäjiä itsellemme”
Suorastaan ihailtavaa epäitsekkyyttä teidän suvaitsevaisten puolelta.
”Jos ihmiset elävät muualla keskellä sotia ja kurjuutta, niin meillä ei ole moraalista oikeutta estää heitä muuttamasta turvaan vain siksi, ettemme ole heidän kanssaan kaikesta samaa mieltä.”
Hmm... Oletkohan nyt aivan tosissasi? Maailmassa on satoja miljoonia ihmisiä, jotka elävät keskellä sotia ja kurjuutta. Vaikka miten haluaisimmekin, emme yksinkertaisesti voi ottaa heitä kaikkia tänne, koska oma yhteiskuntamme romahtaisi. Ymmärtänet tämän.
”Rasisti on aina rasisti, eikä rasisti voi ostaa itselleen kunnioitusta puhumalla vihaamiensa etnisten ryhmien "suvaitsemattomuudesta".”
Huomaan kyllä, etten saa kunnioitustasi. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen joukossa esiintyvä rasismi ja suvaitsemattomuus on ihan yhtä paha ongelma kuin enemmistönkin rasismi ja suvaitsemattomuus. Vastustan Waberin ja Chehabin mielipiteitä ja pidän niitä vaarallisina, vaikka he kuuluvatkin vähemmistöön nimeltä ”muslimit”. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tuomitsisin yhtäkään muslimia sen perusteella, mitä hänen uskonveljensä ovat menneet suustaan päästämään.
Ekologinen ajattelu on kunniassa Vihreillä
Mielestäni Vihreät ovat vain osoittaneet sen kuinka "m*******a" heidän puoluepolitiikkaansa on. Vihreiden työministeri toteaa rahojen leikkauksen yhteydessä, että "Nyt hoidetaan kaikki toimet paremmin pienemmillä määrärahoilla. Ydinvoimakysymyksessä (joka on oikeasti avainkysymyksiä Vihreille) todetaan että "No onneks ei jouduttu sinne oppositioon kun ei ne päätä mistään asioista siellä!".
Mielelläni kuulisin vihreiden kannan myös pakkoruotsiin, koska se paljolti osoittaisi sen että päättääkö Vihreät oikeasti asioista, vai toimivatko he vain muilta hallituspuolueilta saamiensa "jämien" mukaan.
Ekologiseen ajatteluun tuo tietysti sopii että jokainen saa "oman osansa", mutta kuinka pitkään puolue voi säilyttää uskottavuutensa myötäilemällä pelkästään muita osapuolia?
Säätyjako
Vasemmisto ja oikeisto eivät todellakaan kuvaa Vihreiden ja Perussuomalaisten eroa. Pitää ottaa käyttöön käsitteet sääty tai yhteiskuntaluokka, niiden avulla nämä puolueet on helpompi erotella.
'Emme juurikaan kilpaile
'Emme juurikaan kilpaile samoista äänestäjistä, joten voimme surutta lätkiä toisiamme.'
Mutta Vihreät ja Persut ovat kaksi pientä puoluetta, joiden ulkopuolelle jää pääosa äänestäjäkunnasta. Onneksi nämä kaksi puoluetta eivät ole ainoat vaihtoehdot: Soini-puolue ei vakuuta millään tavoin, ja vähemmistöjen puolueet (RKP ja nyt myös Vihreät) jätän suosiolla vähemmistöille.
Minä en ole yksi näiden keskustelujen katkerista anonyymeistä ex-vihreistä, vaan tavallisen laiska liikkuva äänestäjä, joka on joskus äänestänyt vihreää ehdokasta, mutta huomaa, ettei enää kuulu puolueen kohderyhmään.
Kirjoita uusi kommentti