Suomi ahmii taas sähköä

19.10.2010

Taantuman vaikutus sähkönkulutukseen on jäämässä väliaikaiseksi.

Taas virtaa. Sähkönkulutus kasvaa.

Kuva: SXC

Kulutus on kasvanut suurella harppauksella vuoden aikana, käy ilmi Energiteollisuus ry:n julkistamista kolmannen vuosineljänneksen sähkönkäyttöluvuista.

Edellisen vuoden lukuihin verrattuna teollisuuden sähkönkäyttö kasvoi heinä-syyskuussa 13 prosenttia ja muun kuin teollisuuden sähkönkäyttö runsaat kaksi prosenttia. Suomen koko sähkönkäyttö kasvoi 7,9 prosenttia.

Vuosi sitten heinä-syyskuussa teollisuuden sähkönkäyttö oli supistunut taantuman vuoksi 17 prosenttia vuodesta 2008.

Energiaa tarvitaan tavararumbaan

Mustis | 19.10.2010 22:07

Sinänsä on hyvä, jos myllyt pyörii Suomessa eikä Kiinassa, sillä siellä valtaosa uusien tehtaiden energiasta on peräisin hiililauhdesähköstä, jota maassa riittää+rahdataan Australiasta kahmalokaupalla.

Huolestuttavia on olleet uutiset E:n hiilijalanjäljen kehityksestä 1990 jälkeen, vaikka omat päästöt onkin pudonneet -17% laman aikana. Tuontitavaroiden päästöt on nimittäin kasvaneet tuoreen tutkimuksen mukaan +40% ja lentoliikenteen kasvu samoin on mitätöinyt saavutetut päästövähennykset.

EU-maiden tulisikin ottaa myös hiilijalanjälki säännölliseen päästöseurantaan sekä vastuu aiheuttamistaan päästöistä, sillä vain tällä on oikeasti merkitystä ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta. Laskennallisista päästövähennyksistä ei kukaan hyödy.

Tavaran kulutus pitäisi saada etenkin länsimaissa reippaasti vähenemään ja pysäyttää turha asumisväljyyden kasvattaminen. Esim. jos pääkaupunkiseudulle muutetaan yhä enemmässä määrin tulisi vanhat 60-70luvun kerrostalot muualla ajaa maan tasalle jotta energiankulutus ei kasva. Samoin olisi pitänyt tehdä massiivisten peruskorjausten sijaan esim. Kallion virastotalolle ja Meilahden sairaalarakennuksille ja rakentaa uudet passiivirakennukset tilalle.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.