Pienet isojen porstuassa

27.10.2010

Mikrovaltiot ovat melkein EU:ssa.

Nimimerkki ”Yx EU-kansalainen” kysyy: Mikä on EU:n sisällä sijaitsevien pikkuvaltioiden, kuten Andorran, Monacon ja San Marinon asema unionissa? Nehän ovat ikään kuin alueen sisällä, eikä missään sanota, että ne eivät kuulu EU:hun, mutta niitä ei koskaan lasketa jäsenmaiden määrään, eikä niillä ole edustusta tietääkseni ainakaan parlamentissa tai komissiossa. Omat eurokolikotkin taitaa olla silti kaikilla!

Ratkaisu! Kirkko voisi erota Suomesta ja liittyä EU:hun. Toiminta rahoittuisi kätevästi omilla euroilla, joita voisi käyttää katukaupassa myös hallusinogeeninä.

Kuva: Juha Peurala

Eno vastaa: Euroopan mikrovaltioita ovat luettelemiesi lisäksi vielä Liechtenstein ja Vatikaani. Yksikään niistä ei ole Euroopan unionin virallinen jäsen, mutta kaikilla on silti jonkinlainen suhde unioniin.

Jokaisen suhde on kuitenkin hieman erilainen. Maat ovat erilaisia ja kullakin on ennen EU:n muodostamista ollut omanlainen suhteensa ”isäntämaahan”, joka sittemmin on liittynyt EU:hun.

Isäntämaan kanssa on ollut esimerkiksi tulli- tai rahaliittoja, jotka ovat myöhemmin muuttuneet EU:n tulli- ja rahaliitoiksi.

Ehkä kauimpana EU:sta ovat Vatikaani ja Liechtenstein. Jälkimmäinen on erityissuhteessa unionin ulkopuolella olevaan Sveitsiin, eikä käytä valuuttanaan euroja, vaan Sveitsin frangeja. Andorra käyttää euroja, mutta ei toistaiseksi lyö omia euron kolikoita kuten muut mikrovaltiot.

Vatikaani taas noudattaa vähiten EU-lainsäädäntöä. Se tuskin edes pääsisi EU:n jäseneksi nykyisellä paavivetoisella hallintomuodollaan.

Andorraa lukuun ottamatta kaikki maat ovat joko osa Schengen-sopimusta tai niillä on avoin raja johonkin EU-maahan.

Muutamissa mikrovaltioissa on puolueita, jotka kannattavat täyttä EU-jäsenyyttä, mutta yleensä sitä vastustetaan muun muassa kustannuksien vuoksi. Rohkeuden puutetta!

Tästä tulee mieleen lapsuudenystäväni Rantala, joka haki OECD:n jäsenyyttä. Eivät pikkumaisuuttaan päästäneet kerhoonsa, koska järjestö ei kuulemma ota henkilöjäseniä.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.