Pankki meni, velka jäi
Lainat eivät katoa minnekään, vaikka pankki menisi konkurssiin.
Nimimerkki ”Pienet velat, mutta kuitenkinJos pankki menee nurin, valtio korvaa talletussuojan ansiosta tallettajien säästöt kyseisessä pankissa 50 000 euroon asti. Ylimenevät varat jäävät tallettajan tappioksi. Mitäpä tapahtuu lainanottajille? Jos pankki, josta minulla on 100 000 euroa asuntolainaa, menisi konkkaan, saisinko nämä luotot kerralla anteeksi ja olisin velaton, vai perisikö joku taho, esimerkiksi valtio nämä lainasaatavat?
Opiksi lapsille! Tässä vertauskuvallisessa esityksessä joulupukki on ikään kuin pankki, jonka kulkua me kaikki voimme omilla rahoillamme auttaa.
Kuva: Juha PeuralaEno vastaa: Jos veloistaan pääsisi noin helposti, tässäkin maassa olisi näkynyt aika toisenlaisia naamoja viime laman aikaan, kun pankkeja kaatui oikealta ja vasemmalta.
Tosiasiassa lainat ovat konkurssiin menneen pankin realisoitavissa olevaa omaisuutta siinä missä konttorikiinteistöt ja se hassu riippuvia rautakuulia sisältävä lelu johtajan pöydällä.
Pankin antamat lainat myydään tai jaetaan eteenpäin toisille pankeille. Näin kävi muun muassa 1990-luvulla kaatuneiden pankkien lainoille.
Lainat siirtyvät sellaisinaan uudelle omistajalle. Eli lainan ehdot eivät muutu – enintään jos korko on sidottu konkurssiin menneen pankin prime-korkoon, se saattaa vaihtua uuden isäntäpankin vastaavaan korkoon.
Velka ei häviä itsestään. Sen voisi muistaa naapurini Makkos-Oskari, joka on vieläkin pystyssä minulle ainakin neljänneksen moottorisahan hinnasta. Eikä auta sekään, että valuutta on ehtinyt välillä vaihtua.
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Taistolaisten valtapaikat (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Kiitos Kari Hämäläinen (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kyllä se joskus häviää!
"Velka ei häviä itsestään. Sen voisi muistaa naapurini Makkos-Oskari, joka on vieläkin pystyssä minulle ainakin neljänneksen moottorisahan hinnasta. Eikä auta sekään, että valuutta on ehtinyt välillä vaihtua"
Jos et ole viimeiseen kolmeen vuoteen todisteellisesti muistuttanut Makkosta velasta, niin saamisesi on kuin onkin vanhentunut. Yleinen vanhentumisaika nääs! Taisi Oskari saada halvalla sahan, ja puiden kaatokin on vielä eettisesti niin kovin väärin.
Enon tuntien uskoisin että
Enon tuntien uskoisin että Makkos-Oskari on saanut todisteellisen muistutuksen velasta. Usein.
Lisäksi maaseudulla veloilla on käytössä vielä oma vanhenisaikansa, joka toimii pikemminkin sukupolvien mittakaavassa.
Kirjoita uusi kommentti