Miksi Mäkkäri on helppo ivan kohde?

26.11.2010

Jari Nupponen palkitaan tänään perjantaina Luonto-Liiton vastamainoskilpailussa vuoden parhaasta parodiasta.

Noora Ylösen kanssa tekemäsi Mainoskupla-kisan voittajatyö irvailee McDonald’sin viherpesulle. Myös viime vuoden kisassa Mäkkäri oli suosittu ivan kohde. Miksi?

Tänä vuonna kisa haastoi puhkaisemaan yritysten viherpesukuplia. Kun aloimme penkoa McDonald’sin ympäristöohjelmaa, se oli täynnä tekstiä, jossa ei ollut mitään järkeä. Julisteemme teksti ”yrityksemme ympäristöohjelman tavoitteena on minimoida toimintamme ympäristövaikutukset” on tuosta ohjelmasta. Se sopii mielestäni loistavasti vastamainokseen muiden mäkkäriroskien joukkoon.

Mihin tarvitaan vastamainoksia, kun mainokset nykyään muutenkin parodioivat itseään?

Vastamainokset herättävät oikeasti miettimään, mitä mainosten ja viherpesun takana on. Olen itse esimerkiksi osallistunut useille risteilyille Itämerellä. Kolmen vuoden takainen Ilo irti Itämerestä -sikailumainos, sai päättämään, että voin itse tehdä toisin.

Kuvaat työksesi myös mainoksia. Kummalla voi valehdella enemmän, kuvalla vai sanoilla?

Kuvalla, koska sen voi tulkita niin monella tavalla.

Miten viherpesun voi tunnistaa?

Se on hankalaa ja vaatii perehtymistä. Kuluttajia huijataan esimerkiksi ympäristöohjelmilla, joissa puhutaan paljon, mutta ei luvata mitään. Viherpesun torjuminen on yritysten, ei ihmisten vastuulla.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.