Taivaallinen sienipasta

22.10.2010

Jos kasvissyöjän kotiin ilmestyy lihansyöjä, edessä on aikaa ja suppilovahveroita vaativa haaste. Vihreän Langan sarjassa opetetaan kesyttämään lihansyöjä. Osa 1/4.

Jos rakastat kasviksia ja rakastut lihansyöjään, älä stressaa. Nyt ei ole oikea aika herätellä ruokapoliittista keskustelua. Ainoa järkevä tavoite on laittaa ruokaa, joka maistuu niin hyvältä, ettei kukaan puhu hetkeen mitään.

Mmm umami. Sienet ovat täynnä täyteläistä makua.

Kuva: Saara Törmä

Älä kokkaa tofua, vaikka se onkin herkullista. Malta mielesi nyt, sillä jos hyvin käy, edessä häämöttää liuta yhteisiä linssikeittovuosia.

Valmista sieniruokaa, sillä sienet ovat välimaaston kummajaisia – ne eivät ole sen kummemmin kasveja kuin eläimiäkään. Tämän lisäksi sienissä maistuu lihaisa umami, eli viides perusmaku. Samaa umamia on myös esimerkiksi tomaateissa ja soijakastikkeessa, joten kippaa pataan molempia.

Lopputuloksena on herkullistakin herkullisempi pastakastike, joka vie kielen mennessään. Kuuluu vain huokailua ja haarukoiden kilinää.

Ihana lihansyöjä ei millään älyä syövänsä jotakin sellaista, jota usein myös kasvisruuaksi kutsutaan.

4–6 hengelle

Kastike

  • 1 l suppilovahveroita
  • tai noin 50 g kuivattuja sieniä
  • 300 g sipulia
  • 2 tlk (à 400 g) tomaattimurskaa tai 1 kg tomaatteja
  • 6 valkosipulinkynttä
  • 1/2 dl rypsiöljyä
  • 1 dl punaviiniä
  • 1/2 dl soijakastiketta
  • 10 aurinkokuivattua tomaattia
  • 2 rkl hunajaa
  • 1 tl timjamia
  • 1 tl oreganoa
  • 1 tl basilikaa
  • 1/2 tl mustapippuria
  • noin 1 tl suolaa
  • 2 dl (kasvis)ruokakermaa

Lisäksi

  • 500 g pastaa
  • 1/2 dl öljyä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • tuoretta basilikaa
  • (voimakasta juustoa, esimerkiksi mustaleima emmentalia)
  1.  Murenna kuivatut sienet ja kaada niiden päälle desi kiehautettua vettä. Jos käytät tuoreita sieniä, puhdista ja silppua ne.
  2. Kuori ja silppua sipulit.
  3. Jos käytät tuoreita tomaatteja, kalttaa ne, eli viillä kuoreen risti ja dippaa tomaatit hetkeksi kiehuvaan veteen. Vedä kuoret irti ja leikkaa kannat pois.
  4. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet.
  5. Jos käytät tuoreita sieniä, kaada ne kattilaan ja paista, kunnes neste on haihtunut.
  6. Lisää kattilaan öljy. Kuullota sipuleita ja sieniä (lisää nyt kuivatut sienet), kunnes sipuli on pehmeää ja saanut vähän väriä.
  7. Kippaa kattilaan silputut valkosipulinkynnet ja kääntele hetki, kunnes valkosipuli tuoksuu. Älä polta.
  8. Kaada joukkoon lohkotut tomaatit tai tomaattimurska ja viini.
  9. Lisää silputut aurinkokuivatut tomaatit sekä kaikki loput kastikkeen aineet lukuun ottamatta kermaa.
  10. Anna hautua kannen alla hiljaa poreillen noin tunnin ajan.
  11. Lisää vähän ennen nauttimista kerma ja kuumenna kiehuvaksi. Tarkista maku. Kastike saa maistua melko suolaiselta.
  12. Keitä ja valuta pasta. Purista öljytilkan joukkoon muutama valkosipulikynsi.
  13. Pirskota jokaisen pasta-annoksen päälle vähän öljyn ja valkosipulin seosta. Kruunaa komeus basilikasilpulla ja mahdollisella juustoraasteella.

Nimensä veroinen!

Nimetön | 12.08.2011 12:44

Pastan nimi kuvaa hyvin sen makua! Tämä on meidän perheen suosikkijuhlaruoka ja tarjoan tätä ilomielin vieraillenikin. Kiitos tästä!!

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.