Valtion kassa tyhjenee: Tässä Suomen karut vaihtoehdot
Suomi syö enemmän kuin tienaa, ja nyt pitää päättää, mitä asialle tehdään vai tehdäänkö mitään.
Maailmanlaajuinen talouskriisi, euroalueen rahoituskriisi ja suomalaisten ikääntyminen asettavat ensi keväänä valittavan eduskunnan ja uuden hallituksen kovien valintojen eteen vaalituloksesta riippumatta.
Maailman mittakaavassa Yhdysvallat ja EU-maat ovat valinneet täysin erilaiset taktiikat talouskriisin selättämiseen. Yhdysvalloissa keskuspankki pumppaa edelleen uutta rahaa talousjärjestelmään työttömyyden torjumiseksi ja yksityisen kysynnän ylläpitämiseksi. Euroopassa taas on päädytty kiristämään julkisen talouden vyötä äärimmilleen rahoitusmarkkinoiden luottamuksen säilyttämiseksi.
Talouslehti The Economistin viime viikolla käyttämän vertauskuvan mukaan Yhdysvallat jatkaa elvytyssteroidien tykittämistä käsivarteensa, kun taas Eurooppa on jo kirjautunut katkolle ja kärsii jo vieroitusoireista.
Vaan mitä nämä vieroitusoireet tarkoittavat Suomen kannalta?
Valtiovarainministeriö julkaisi viime perjantaina näkemyksensä siitä, miten maa makaa. Sen mukaan julkisen talouden tulojen ja menojen välille on muodostumassa vuosien 2012 ja 2015 välillä jopa 10 miljardin kokoinen aukko.
Vihreä Lanka kokosi talouspolitiikan lähitulevaisuuden päälinjat ja arvioi niiden hyviä ja huonoja puolia.
Mikään talouden tasapainottamiskeinoista tuskin riittää yksinään, vaan todennäköisesti lähivuosina tarvitaan sekä veronkiristyksiä, menoleikkauksia että lisälainaa.
Lisää aiheesta:
- Vyö kireälle ja leikkuri käyntiin (16.12.2010)
- Verotus kiristyy, halusit tai et (16.12.2010)
- Lisää velkaa ja menoksi? (16.12.2010)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Taistolaisten valtapaikat (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Kiitos Kari Hämäläinen (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Tuhlausta
Voi kunpa porukat tajuaisivat, että velkarahalla tässä mennään. On lomamatkoja kaukomaihin, ulkomaista elektroniikkaa ja tietysti isot autot. Eli tienaamamme varat valuvat ulkomaille. Syömme myös enemmän ulkomailla tuotettua ruokaa, jonka kuljettaminenkin on epäekologista.
Yksi viitta puuttuu
Yksi vihreille tärkeä viitta on jäänyt pois. Se on ilmastonsuojelu ja se muuten osoittaa alaspäin.
Tuhlausta,on asian
Tuhlausta,on asian ytimessä.
Itse lisään seikan joka on yksinkertainen:
ei tuhlausta.
Elintaso alas ja suupielet ylös.
En voi käsittää mitä tarkoittaa
perus-turvallisuuden ulkopuolinen rikkaus.
Kilpailu on ok siihen asti kun se
tarkoittaa uusia oivalluksia.
Tuhlausta on myös pikapuoliin kuollut
tellus.
Ja "vihreät": halloo, huhuu ja missä olette!!!!?
Säästäminen on helppoa
Kehitysavun lopettamisella säästyisi heti miljardi.
Mamuilun lopettamisella säästyisi varsinkin jatkossa satoja miljoonia euroja per vuosi.
Eli perheenyhdistämiset kokonaan jäihin ja annetaan maahan tunkeville anonyymeille nuorille miehille 0 EUR/kk, vain majoitus, ruoka ja vaatteet turvapaikkahakemuksen käsittelyn ajaksi. Kas kummaa, tulijoiden määrä tippuu nopeasti muutamaan prosenttiin nykyisestä tasosta.
Rahan syytäminen ilmastosekoiluun on myös lopetettava. Nythän jotkut viranomaiset päättivät, ilman että kansalaisilta kysyttiin mitään, antaa 750 miljoonaa euroa PER VUOSI kehitysmaiden ilmastorahastoon.
Jo näillä toimilla säästyisi 2-3 miljardia per vuosi.
Tehtäisiin nyt edes perusjutut ensin
Harmaan talouden kitkemisellä alijäämästä katettaisiin kerrannaisvaikutuksineen suurin osa.
Tuota ei kuitenkaan haluta tehdä, sillä suurilla urakoitsijoilla on miehensä vallan ytimessä, kuten tapaus-Kajo viimeksi taas osoitti.
Alijäämästä olisi siis katettavissa puolet ilman minkäänlaisia leikkauksia, veronkorotuksia ja velanottoa.
Kovin pitkälle ei veroruuvilla enää voi pelata. Joku energiaveron korotus esimerkiksi rykäisee keskituloisen pussista ensi vuonna paljon rahaa ja se raha on pois muusta kulutuksesta ja sitä kautta dynaamisesta taloudesta ja verotuloista. Hölmöläisen peitonjatkamista siis.
Muita järjettömiä rahareikiä ovat mm
A)julmetun kalliit subventoidut energiahankkeet, joissa sähkön moninkertaiset tuotantokustannukset maksaitetaan veronmaksajilla.
B) teknoaseistuksen hankinta ja ylläpito, vaikka pelotteemme perustuu täysin sissisotaan kykenevään suureen reserviin Afganistanin malliin.
C) kallis prosenttipohjainen asumistukijärjestelmä, joka mahdollistaa elämäntapa-intiaanien asustelun Helsingin kantakaupungissa samaan aikaan kun duunari joutuu käymään duunissa Hki:ssä Nurmijärveltä käsin.
D) terveydenhuolto, jossa vaivojen annetaan kroonistua ennen kuin niille tehdään jotain.
jne
Neljäs vaihtoehto
Minnekäs on unohtunut neljäs vaihtoehto: Duunataan parempaa samaan hintaan tai halvemmalla. Siis ei enemmän vaan parempaa. Käytetään ne vähenevät tunnit fiksummin ja päästään kotiin aikaisemmin. Se vaatii vain osaamiata, mutta löytyykö sitä...
Kirjoita uusi kommentti