Demarit yrittävät heräillä horteestaan

13.1.2011

Paljon parjattu demaripuheenjohtaja Jutta Urpilainen teki torstaina paluun parrasvaloihin demarien puoluehallituksen kokouksessa, jossa puolueen johto nostatti vaalihenkeä ja antoi medialle maistiaisia tammi-helmikuun vaihteessa julkaistavista verolinjauksistaan.

Valmiina taistoon. Jutta Urpilainen uskoo, että puoli miljoonaa suoraa kontaktia nostaa sdp:n suurimmaksi puolueeksi.

Kuva: Jukka Vahti

Urpilaista on arvosteltu muun muassa heikosta johtajuudesta ja siitä, että pääoppositiopuolueella ei ole ollut tarjota uskottavaa vaihtoehtoa hallituksen politiikalle.

Puoluehallituksen kokouksen avauspuheessaan Urpilainen pyrki tekemään kevään eduskuntavaaleista kolmen suurimman puolueen välisen kamppailun pienten puolueiden kustannuksella.

"Vaikka vaaleissa on tarjolla useita poliittisia puolueita, todellisia vaihtoehtoja vaaleissa on tasan kaksi: jatkaako oikeistohallitus mahdollisesti perussuomalaisilla maustella vai saadaanko Suomeen sosiaalidemokraattien johtama hallitus", Urpilainen sanoi puheessaan.

Siihen Urpilainen ei kuitenkaan suostunut ottamaan kantaa, onko suurimman puolueen asema demareille ehtona hallitukseen osallistumiselle. Myöskään sdp:lle mieluisimpia hallituskumppaneita ei torstaina paljastettu. Tavoitteiksiin seuraavalla vaalikaudella demarijohto asetti työllisyyden parantamisen, verotuksen progressiivisuuden lisäämisen ja kuntarakenteen uudistamisen vauhdittamisen.

Urpilainen ja puoluesihteeri Mikael Jungner kertoivat puolueen pyrkivän suoraan kontaktiin puolen miljoonan suomalaisen kanssa ennen kolmen kuukauden päästä pidettäviä vaaleja toritilaisuuksissa, soppatykeillä, vaalitilaisuuksissa ja ovelta ovelle -kierroksilla.

"Uskomme, että näin saamme aikaan muutosliikkeen", Urpilainen valoi taisteluhenkeä tuoreimmissa gallupeissa vain niukasti yli 18 prosentin kannatukseen yltäneen puolueen joukkoihin.

Herättelykiertue lienee aiheellinen, sillä tänään julkaistun Helsingin Sanomien teettämän gallupin mukaan suomalaisten äänestysvarmuus on jatkanut edelleen laskuaan. Täysin varmasti kevään vaaleissa äänestäviä on nyt vain 53 prosenttia äänestysikäisistä, kun neljä vuotta sitten vastaava luku oli 59 prosenttia.

Persut ei oikestohallituksessa

Ihmettelen | 13.01.2011 13:54

" jatkaako oikeistohallitus mahdollisesti perussuomalaisilla maustella "

Persut eivät erittäin todenäköisesti ole samassa hallituksessa missä Kepu on. Persut ovat tällähetkellä päävihulainen Kepulle . Kokoomus on taas melkovarma/erittäinvarma Piäministeripuolue. Kaikenlisäksi Persut ovat Kokoomukselle se pienin kilpailija äänistä vaikka yksi tutkija väittikin, että kaikki kolme suurta puoluetta vuotaa persuihin. Kokoomuksen kannatus ei ole laskenut vaikka onkin hallituksessa.

Syy:
YLE 24.10.2010 :"Perussuomalaisten ja SDP:n kumppanuus uhka maaseudulle"

"Keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen mielestä perussuomalaisten hallituskumppanuus SDP:n kanssa tietäisi maaseudulle kylmää kyytiä. "

Sama löytyy myös Keskustan sivuilta.

Hallitusvaihtoehtoina on siis todenäköisemmin Kokoomus, Demarit ja Perussuomalaiset + Vihreät? + RKP? + Kristilliset? 21 %:a + 19 %:a + 16 %:a on vasta 56 %:a. Siihen mahtuu vielä yksi apupuolue. Vasemistoliitto on ilemisesti niin riitanen sisältäpäin, että hallitusyhteistyö ei sovi. Keskusta ei ole ilmeisimmin missään olosuhteissa Persujen kanssa samassa hallituksessa sillä molemmat kilpailevat samoista äänestäjistä tukkanuottasilla.

Lisäksi SDP on jo ehtinyt julkisuudessa toivottaa tervetuleeksi Persut hallitukseen jossa SDP on.

Rkp jatkanee 1-2 ministerillä hallituksessa oli hallituskokoonpano sitten mikä tahansa. Sovinollisempaa hallituskumppania ei ole.

SDP: Kantola-->

Ihmettelen | 13.01.2011 13:58

"SDP:n varapuheenjohtajan Ilkka Kantolan mukaan demarit voisivat lähteä samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa. Kaikki riippuu tietenkin kevään eduskuntavaalien tuloksesta, sanoo Kantola, joka oli maanantaina YLE Turun Radion kansanedustajahaastattelussa."
http://yle.fi/alueet/turku/2010/11/sdp_ja_perussuomalaiset_sopisivat_sam...

OLETTAEN tietty, että Persut saavat vähintään sen 12-15 %:a - muuten kysymys on lähinnä akateeminen.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.