Vaalirahan uudet purot

14.1.2011

varma vaalikevään merkki ovat lehtiin ilmestyvät pönötyskuvat. Tällä kertaa uusia vain ovat lähteet, joista rahapurot mainoksiin virtaavat.

Varsinkin viime eduskuntavaaleissa leijonanosa rahoituksesta tuli yrityksiltä ja ammattiliitoilta. Nyt hanat on väännetty lähes tyystin kiinni, joten pönöt pitää kustantaa jostain muualta. Ratkaisu keksittiin viime vuonna: puoluetukea päätettiin siirtää satojatuhansia euroja puoluelehdiltä suoraan viestintään ja mainontaan.

Voilá – taas on mahdollista tapetoida lehtiä hymyilevillä poliitikoilla. Kaupallinen media turvaa rahoituksensa (olikohan muuten sattumaa, että vaalirahoituksen nosti pöydälle mainonnasta vapaa Yle), ja vaalikampanjoihin on pelimerkkejä.

Takkiin muutoksesta ottavat lähinnä puoluelehdet, joihin Vihreä Lankakin lukeutuu. Käytössä on huomattavasti vähemmän tuohta kuin aiemmin. Suuret puolueet ovat yhdistäneet verkkotoimituksia paperilehtien kanssa, minkä vuoksi esimerkiksi Verkkoapila on siirretty saattohoitoon Suomenmaan sivuille.

Mutta en valita, ainakaan tämän enempää. Rahasiirroissa on hyvääkin. Kun puolue pystyy julkaisemaan asiansa entistä paremmin suoraan, me puoluelehdissä pystymme tekemään itsenäisiä päätöksiä. Pyrimme tekemään parasta mahdollista lehteä juuri Sinulle, hyvä lukija.

Kuten huomaatte, Vihreä Lanka näyttää samalta kuin aiemminkin. Vain takasivun mediapalsta on vaihtunut. Muutoksia on luvassa, pikku hiljaa ja joskus ehkä rysäykselläkin. Tavoitteena on pitää uutiset vahvassa roolissa mutta muokata aviisistamme hieman enemmän aikakauslehden tuntuinen. Lukulaitteissakin vielä nähdään.

Pysykää Langan päässä.

Vaaliraha ja Wikileaks

Ihmettelen | 17.01.2011 20:01

Mahtoiko vaaliraha saada uutta ulottuvuutta kun ex-pankiiri antoi Wikileaksille vähän tilitietoja?

Nyt jos milloinkaan tuollainen olisi oikea palajastus eikäs seiskalehden juorutasoa. Vieläkö saisi Lichtensteinin , San Marinon, Monacon , Man saaren, Kanaalin Saaret, Andorra ja x kappaletta muita Eurooppalaisia rikollisen rahan turvasatamia julki niin avot!

Oliko se Hollannissa missä oli Caymansaarten serverit "turvassa"?

Pönötyskuvat

erc | 19.01.2011 0:56

Tämä on sellaista sanastoa jota ei ymmärrä muut kuin toimittajat.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.