Varusmiehet katupartioon?

Paljon hyviä huomioita, kiitos niistä.

Olen kuitenkin eri mieltä tässä ikuisessa ammattiarmeijakädenväännössä. Ammattiarmeijan tehtävänä olisi nimenomaisesti sotilaallinen maanpuolustus. Mutta sotilaallista uhkaa ei varsinaisesti ole, enkä usko, että 2000-luvulla sellaista tulee. Paljon todennäköisempiä uhkakuvia ovat erilaiset "harmaan vaiheen" kriisit. Itse energia-asioita jonkin verran miettineenä en voi olla huolestumatta mahdollisista ketjureaktioista, joita esimerkiksi vakava öljykriisi voisi aiheuttaa. Muita mahdollisuuksia lienee vaikkapa pandemia.

Sotaväki on kuitenkin, kaikesta huolimatta, niitä harvoja organisaatioita, joilla on - toki yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa - kyky pitää yhteiskunta jollain tasolla toimimassa melkein missä tahansa, yllättävässäkin, tilanteessa. Ilmeisesti maanpuolustuksessa on nyt ryhdytty painottamaan näitä muita mahdollisia kriisejä, ja se onkin hyvä.

Kaikissa tälläisissä ei-sotilaallisissa kriiseissä olisi valtavan paljon parempi, että käytössä olisi reserviläisiä. Ajattelemani kriisit olisivat luonteeltaan paljon lähempänä rauhanturvaamista kuin sotimista, ja perinteisesti reserviläisiä on pidetty hyvinä rauhanturvaajina. Minulla on kokemusta myös ammattisotilaista (työskentelin heidän kanssaan mm. Kosovossa), ja vaikka pahimmat maalailut sotahulluista ramboista eivät pidäkään paikkaansa, etenkin miehistötasolla on väkisinkin porukkaa, joille en ihan hirveän mielelläni antaisi aseellista koulutusta. Kyseessä on kuitenkin myös järjestelmä, joka tietyissä kriisitilanteissa antaisi hiukan turhan paljon valtaa autoritaarisille poliittisille päättäjille. Nyt kun eletään rauhan ja vaurauden aikoja, on hyvin helppo unohtaa, että tälläiset järjestelmät tulisi suunnitella niin, ettei niitä vaikeina aikoina voitaisi käyttää kansaa vastaan.

Ongelma näissä keskusteluissa taitaa tulla nyt lähinnä siitä, että uusliberaalin tehokkuusajattelun mukaisesti ainoastaan erikoistumiselle annetaan arvoa, ja keskustelu maanpuolustuksesta keskittyy siten sotilaallisen uhan torjumiseen. Mielestäni tihentyvässä ja resursseista entistä raaemmin taistelevassa maailmassa olisi suomalaisten etu, että meillä olisi olemassa geneerinen kriisiajan organisaatio ja ainakin pintapuolinen perehdytys kaikille tai suurelle osalle suomalaisista. Kutsuttaisiinko tätä sitten puolustusvoimiksi, kansalaispalveluksi, hätätilaorganisaatioksi vai miksi, ja miten se toteutettaisiin, on aivan toinen asia.

"Entä missä välissä ja kenen kaikkien silmien ohi on lipsahtanut maan linjaksi yhteiskunnan turvallisuusstrategiaan se, että puolustusvoimien täytyy osallistua myös yleiseen järjestyksen ja turvallisuuden pitoon?"

Onhan tuo ollut voimassa jo ainakin 30 vuotta ellei kauemmin. Mikä on se varusmiesten tehokkain viikonloppuloman polttaja? Virkapu ja hälytysryhmään joutuminen. Se vaan, että varusmiesten tekemät virka-apu tehtävät uutisoidaan aika pienellä ja mielummin jätetään kokonaan uutisoimatta, kas kun tuo armeija ei ole nyt mediaseksikästä.

Siksi toiseksi tuosta "vaurauden ja rikkauden" ajasta niin meillä on naapuri joka on aloittanut toista naapurimaataan vastaan hyökkäysodan viimeisen viiden vuoden aikana ainakin kerran ja sama naapuri sotii oman eletlärajan tuntumassa ainakin 3-4 osavaltiossaan eri ryhmittymiä vastaan samaten, kun on aika ajoin pientä vihanpitoa Kiinan kanssa.

ja kolmas asia on se, että mitatkaapas lyhin etäisyys Washingtonin ja Venäjän välillä(tai oikeammin Venäjän ja jenkkien keskilänne). Huomaatte sen miten strategisessa kohdassa olemme. Kuulumme ihan suoraan kahden suurvallan taistelukentän keskelle. Onneksi ne korkeimmat vuoret ja kukkulat ovat Norjassa tai muuten Suomi olis aikoja sitten miehitetty.

Tämän päivän HS:
"Lunta on niin runsaasti, että kaikille sähkölinjojen vikapaikoille ei pääse moottorikelkalla. Etelä-Savon pelastuslaitos on saanut virka-apua puolustusvoimilta, joka on lähettänyt viisi telakuorma-autoa hätiin."

Juuri tälläiset asiat unohdetaan aika nopeasti. Itse en muista montako virka-apukeikkaa oma vm III/83 ryhmä teki, mutta joukkueella muistan oleen ainakin kolme virka-apukeikkaa. Yksi oli potaattikellarin tyhjennys kun uhkasi jäädä veden kouriin. Ja tämä oli siis otanta vain yhdestä kompaniasta. Pataljoona saati prikaatitasolla ei ole tietoa paljonko tehtiin duunia. Paras virka-apukeikka itsellä oli Ahvenistolla hiihtokilpailu kun piti lähteä vartiomaan kamoja. Kolme päivää ja yövytiin kaksi yötä puolijoukkueteltassa. Koko joukkue oli mukana.

"Kaikissa tälläisissä ei-sotilaallisissa kriiseissä olisi valtavan paljon parempi, että käytössä olisi reserviläisiä."

Miksi? Eikö olisi järkevämpää lähettää tulipaloa sammuttamaan vapaapalokuntalaiset eikä varusmiehiä ja lunta lapioimaan työmiehet eikä varusmiehiä. Sitäpaitsi, armeijassa ei opeteta siviilipuolustusta eikä kriisinhallintaa. Siellä opetetaan tappamaan, siinä kaikki.

Kaikkein järkevintä olisi kouluttaa ihmisiä niihin tehtäviin joihin heitä tulevaisuudessa voidaan tarvita. Jos tulevaisuudessa on odotettavissa vaikka jonkun pikkukaupungin vedenjakelun romahtaminen, niin koulutetaan sitten nuorista miehistä ja naisista iskuryhmä joka osaa auttaa siviilikriisinhallinnassa. Ei vesitonkkien jakelussa rynnnäkkökivääriä tarvita.

Pohjois-Koreaa ja Suomea yhdistää se, että vallanpitäjät kohtelevat kansaa ilmaisena orjatyövoimanaan pakottaen nämä vankeuden uhalla paraatisuorituksin. Kun katselee puolustusvoimien juhlamarsseja, voi vain todeta, että Suomi maana on yhä aika alkeellinen.

Johtuuko orjatyövoiman käyttö sitten venäjäläisten läheisyydestä? Pöh. Itse oletan, että puolustusvoimia tarvitaan Ruotsin kuningaskunnan vuoksi; pönkittämään heidän tunnettaan itärajan turvallisuudesta.

En koe venäläisiä uhaksi itselleni, en perheelleni, en yhteiskunnallemme. Jos historiaa katsoo, huomaa, ettei sieltä ole milloinkaan hyökätty minkään maan kimppuun varoittamatta ennalta. Eikä syyttä. Maa ei ole laajentumishaluinen.

Pidän venäläisiä rauhallisena kansana. Maa on hurjan iso. Sinne mahtuu monia mielipiteitä, mutta vallitseva suuri mieliala ei ole sotaa lietsova, vaan paremminkin päinvastoin.

Suomalaiset pojat kutsutaan sotavoimiin ruotsalaisen tradition vuoksi. Uudet kuninkaat ja kuningattaret käyvät vilkutamassa Kauppatorille kerääntyneille suomalaisille. Se on kaunis näky, mutta sen takana piilee vähemmän kaunis ajatus suomen kansasta puskurina joka voidaan uhrata ruotsalaisen yhteiskunnan säilymisen vuoksi.

Mielestäni kokonaisen kansan ja nuorten miesten pakottaminen valitsemaan armeijapakotyö/siviilipakkotyö/vankilapalvelus on vääryys. Näistä jälkimmäinen on tulevaisuudessa yhä useamman järkivalinta. Vankilapalvelus on aivan yhtä tärkeä yhteiskuntapalvelus kuin on siviilipalvelus tai armeijapalvelus. Siinä oppii samat asiat.

Mutta eiköhän sovita mieluummin niin, että luovutaan suosiolla pakkoarmeijasta. Kyllä ne nuoret upseerit saa jatkossa leikkikavereiksi poikia itselleen ilman rangaistuksen uhkaa? Kavereita saa kunhan oppivat leikimään rauhallisilla pelisäännöillä.

"Sitäpaitsi, armeijassa ei opeteta siviilipuolustusta eikä kriisinhallintaa. Siellä opetetaan tappamaan, siinä kaikki."

aika heikkoa tuntemusta asiasta. virka-avun käyttökelpoisuus perustuu siihen, että sotilailla on valmis ja toimiva johtamisjärjestelmä. voimme toki kouluttaa ihmisiä vaikka kantamaan vettä tai lapioimaan lunta, mutta omasta mielestäni on paljon järkevämpää, että on hyväkuntoinen ja kurinalainen joukko, joka pystyy suorittamaan tehtäviä, joita ei osata ennalta kuvitellakaan.

armeijalla on tällaisiin tehtäviin paitsi valmius myös kalustoa. siellä on nimittäin paljon muutakin kuin aseita: esimerkiksi telttoja majoitukseen, työkaluja lumen tai myrskytuhojen korjaamiseen ja vaikka kuinka paljon kuljetuskalustoa.

myös osaamista on enemmän kuin armeijaa tuntematon voi helposti kuvitella: pioneerit pystyvät raivaamaan ja rakentamaan, viestimiehet rakentamaan puhelinyhteyksiä ja lääkintämiehet antamaan ensiapua. kannattaa myös muistaa, että osa suomenlahden öljyntorjuntavalmiudesta on puolustusvoimien kontolla.

armeijassa opetetaan muutakin kuin tappamista ja hyvä niin. ehkä painopistettä voisi jatkossa vielä siirtää tuon muun suuntaan. olen ylpeä siitä, että olen ollut ja olen yhä osa tätä koneistoa, joka pystyy auttamaan yhteiskuntaa silloin kuin tarvitaan.

Suomalaisena naisihmisenä olen suorastaan yllättynyt tavattuani aliupseerimieheni, siis vanhemmalla iällä ja useammin poikain kanssa värkänneenä arkielämää, miten luotettava mies hän on. Toki asiaan vaikuttaa perimä ja asuinpaikka. En millään hentoisi armeijasta luopua mutta millä se kiinnostavaksi tehdään?