Ai sää vai?

28.1.2011

Laskeneet kannatusluvut latistivat hieman tunnelmaa vihreiden puoluetoimiston tämänviikkoisella Brysselin-reissulla. Uutinen oli innostavien tsemppipuheenvuorojen jälkeen kuin lasi luostariolutta niskaan.

Suurin syy lievään alamäkeen lienee ympäristöbuumin hiipuminen. Kaikki hype laantuu aikanaan, joten liuku oli vain ajan kysymys. Ilmaston lämpenemisestä kohkattiin eniten toissa vuoden lopulla, jolloin vihreiden kannatuskin oli huipussaan. Sitten kaksi asiaa lässäytti hyvän puheenaiheen: Kööpenhaminan kokouksen epäonnistuminen ja Pohjois-Atlantin oskillaatio.

Edellisestä seurasi pessimismi, joka tappoi aiheen perusteellisen seurannan valtamediassa. Edes kohtuullisen hyvin mennyt Cancúnin kokous ei ole palauttanut ilmastonmuutokselle kuuluvia palstamillimetrejä.

Jälkimmäinen eli oskillaatio taas on aiheuttanut pohjoisiin maihin kaksi kylmää ja lumista talvea peräkkäin. Ei ihme, ettei kaduntallaaja pidä ilmastonmuutosta tärkeänä vaaliteemana. Sekaisin menevät ilmasto ja sää sekä äänestäjän pää.

Onneksi vihreät julkistaa ensi viikolla kaksi ehdokasta, joilla on paitsi asiantuntemusta ilmastoasioista myös kyky selittää niitä kansantajuisesti. On uuden hypen aika.

Kyselyjen mukaan vaalirahoituskaan ei enää jaksa kiinnostaa perusäänestäjää. Sekin varmasti korpeaa vihreiden toimistolla, jossa ei ulkopuolisella tuella ole päästy juhlimaan tai ryvettymään.

Pientä toivoa on tämänkin aiheen uudesta noususta – kiitos keskustaministerien.

Toivottavasti keskustelu johtaa Ruotsin tapaan luopumiseen yritysrahoituksesta. Suomessa vaalirahan kerryttämä kiitollisuudenvelka on nakertanut luottamusta koko poliittiseen järjestelmään.

Se taas ropisee perussuomalaisten pussiin ja vetää maatamme pari piirua keskiajan suuntaan.

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.

Jos vihreät haluavat olla

Sulevi | 28.01.2011 11:48

Jos vihreät haluavat olla keskisuuri yleispuolue sen sijaan että ovat ympäristöpuolue, ei ole mikään ihme, että kansan mielissä menevät sää ja ilmasto sekaisin. Toisaalta Vihreillä on ollut koko vaalikausi aikaa kansantajuisesti vaikuttaa ja saada aikaan muutosta ilmastoasioissa haluamaansa suuntaan. Ehkä se onnistuu myöntämällä lupia ydinvoimaloille, jotka ovat ilmastoystävällisiä.

Lisäksi pyydän huomauttaa, että hype ei synny sillä, että verkkolehden päätoimittaja toteaa, että on taas sellaisen aika. Voisin jopa ennustaa, että vihreiden dogmaattisuusaste, änkyröityminen ja jyrkkä feminismi alkavat olla minkäänlaisen hypen esteitä. Toisaalta sääli, sillä mahdolliset hyvätkin avaukset hukkuvat vastenmielisen julkisuuskuvan taakse.

Toisaalta Perussuomalaisten pelko saa vihreissä aikaan luovuutta: heidän kohdalla on keksitty jälleen uusi määre, keskiaikaisuus.
Vihreiden oiva vaihtoehto voisi olla nyt sen ihan oman pelin pelaaminen, se ei viime aikoina ole kovin mallikkaasti onnistunut.

Ai sää vai ja laskeneet kannatusluvut

Hoopotus | 28.01.2011 14:33

Päivää.
Omaa peliä oman pään kautta. Perussuomalaisten pelin pelaaminen vie vain tappioon, kun loppusummeri soi.

Lyhyt ydinanalyysi

Jarmo Lius | 28.01.2011 17:42

Tässä olisi hieman selitystä epävarmoihin kannatuslukuihin:

Hallituksessa äänestettiin lisäydinvoiman puolesta rationaalsin syin (sivilisaatio tarvitsee varmaa sähkönsaantia); tästä huolimatta entiseen malliin puheissa kauhistellaan ydinvoimaa epäterveellisenä. Olisko aika rehellisesti tunnustaa, että aiempi ydinvoimavastaisuus perustui 80 luvun kehitysuskossa syntyneisiin epärealistisiin oletuksiin korvaavien sähköntuotantomenetelmien (tuulivoima, aurinkosähkö jne) kehityksestä, ja perustui Tšernobylin aiheuttamaan kauhuefektiin. Nythän ydinvoima on osoittautunut sekä välttämätömäksi että kohtalaisen terveelliseksi voimalähteeksi.

Samaan aikaan kun hirvitellään ydinvoimaloita, myös kauhistellaan kasvihuonekaasuja, muttei tehdä juurikaan hiiliriippuvuuden lopettamiseksi, vaan sen sijaan istutaan toisksi suurimpana puolueena Helsingin valtuustossa järkyttävän suuren hiilikasan varjossa naama hiilipölystä mustana. Hiiltä poltetaan edullisen sähkön ja kaukolämmän vuoksi, eikä protesteja kuulu, ei näy. Miksei?

Kuka esimerkiksi jaksaa kuunnella uraanikaivosten mahdollisista vaaroista kaivosmiehille kun samaan aikaan joka puolella maailmaa hiilikaivosonnettomuuksissa kuolee sadoittain miehiä joka vuosi?

Vihreiden ongelma on tietysti siinä, että sen äänestäjät populististen puolueiden äänestäjistä poiketen omaavat muistin ja kykenevät arvioimaan tapahtumia sekä tunne- että järkiperäisesti. Vihreiden äänestäjien huijaaminen jippojippolla ei onnistu. Äänestäjät vaativat mölyämisen sijaan selityksiä ja johdonmukaisuutta: mikä tietysti on ihan oikein.

Sama jatkuu

Frank | 29.01.2011 17:59

"Jälkimmäinen eli oskillaatio taas on aiheuttanut pohjoisiin maihin kaksi kylmää ja lumista talvea peräkkäin."

Jep, ja sama kehitys ei kun jatkuu - siis auringon aktiivisuusminimin aikaansaama kylmyys. Itse asiassa merien lämpösisällön aiheuttamana viiveen vuoksi on odotettavissa kylmenemisen kiihtymistä. Ei hyvä.

Ilmainen neuvo Vihreille

Totuutta etsivä torvi | 30.01.2011 19:02

Lopettakaa "hyvän sään" aikana höpötys ilmastonmuutoksesta ja keskittykää nyt vaikka siihen luonnonsuojeluun. Kyllä sitä vielä aika moni kannattaa.
Ei mene enää kauaa, kun viimeinenkin mohikaani huomaa, että ilmastonmuutos, siis ihmisen aiheuttama, oli vuosisadan suurin kusetus.
Ilmastonmuutosuskonnon evankeliumin saarnaaminen johtaa varmasti vihreän liikkeen loppuun nykyisessä muodossa.
Nyt on viimeiset ajat käsillä. Takin kääntäminen tuntuu aina epämukavalta, mutta sekin on parempi kuin jatkaa tanssiaisia Titanicin salongissa, kun laiva on jo uppoamassa.

Toinen syy

Jukka | 31.01.2011 10:53

Toinen syy voi olla että vihreät eivät enää oikein tunnu ajavan ympäristöasioita vaan puolue on muuttunut yleishumanistiseksi puolueeksi ja minusta aika naiviksi sellaiseksi. Naivi rajat auki humanismi ei oikein myy. Ei myöskään vihreiden "miehet kyykkyyn" linja. Vihreät kuullostavat nykyäään ulkopuolisesta aika öykkärimäiseltä "me tiedetään" -puolueelta.

Voi olla että teillä on kivaa yhdessä mutta ulkopuolisesta te näytätte besserwissereiltä ja kyykyttäjiltä. Ympäristönsuojelu on tärkeä asia ja ekologista puoluetta tarvitaan toki. Mutta joku teillä on mennyt vikaan.

Allekirjoitan täysin nimim.

Toinen Jukka | 31.01.2011 15:17

Allekirjoitan täysin nimim. Jukan mielipiteen nyky vihreistä, tuntuu kuin luonnonsuojelu ja ympäristöasiat on vihreiltä unohtunut lähes täysin, pompottaako nykyinen ympäristöministeriö ja maatalous ministeri vihreitä, niin ettei mitään konkreettista voida tehdä luonnon hyväksi, kädet on sidottu nykyhallituksen linjaan ja ollaan tahtomattaankin takapajuisen ympäristöpolitiikan takuumiehinä.
Mielenkiinto puolueessa on muissa asioissa,(väheksymättä tasa-arvo ym.asioita), mutta kun resurssit ei riitä joka paikkaan.
Turvetuotanto jatkaa soiden raiskaamista, luonnonvaraiset petoeläimet ovat ahdingossa, uraania aletaan melkoisella varmuudella rikastamaan Talvivaarassa, ym,ym
PROFILOITUKAA UUDELLEEN SELKEÄSTI LUONNONSUOJELUN PUOLESTA PUHUJIKSI.
Ei vesittäviä kompromisseja kuten ydinvoimapäätös osoitti.

Pää pois pilvestä ja takaisin ruohon juurelle

Bassottelija | 31.01.2011 16:28

Vaikka vihreään liikkeeseen aikanaan liittyi epämääristäkin hörhöilyä, se oli kuitenkin itsensä näköinen, aidosti käytännön asioihin keskittyvä. Nykypuolueessa on paljon turhantärkeää ideologista teoretisointia ja ylempää lausuttuja ehdottomia ohjeita oikeaoppiseen ajatteluun (mm. ydinvoima-asioissa ja maahanmuuton ongelmista puhuttaessa). Vihreät on muuttunut kansanliikkeestä ainoiden oikeiden virallisten totuuksien koneistoksi. Puolueen kieli on samanlaista kuin muillakin, totuutta välttelevää ja harmitonta.

Hesan uskottavuus on kovin fosiilipitoinen

Ihmettelen | 31.01.2011 21:02

Jos Hesan vihreät kiihkoisasti puolustelevat fosiilisia voimaloitaan niin turha sitä on muilta vaatia päästöttömyyttä. Tsekatkaa itse paljonko fosiilia pruutataan ilmaan Helsingin energian sivuilta - kaukolämpö on käytännössä 100 %:a fosiilia.

Ja siksi toiseksi niin Helsingin energian laitoksia käytetään kesälläkin ajamaan sähköä eli ne ovat erittäin huonohyötysuhteisia lauhdevoimaloita. Voimaloihin tehtiin muutoksia parisen vuotta sitten jotta niitä voitaisiin paremmin ajaa lauhdevoimaloina. Harva vihreä vain uskaltaa ajtella niin pitkälle - kukas se elääkään keskiajalla?

Kaukokylmää kyllä myydään vuoden ympäri ja kiitos suurten sähkökuluttavien servereiden. Helsingin energian päälikön mukaan niin kylmää talvea ei tulekkaan, että kaukokylmää ei myytäisi.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.