Kenellä on enää varaa psykoterapiaan?
Kelan myöntämät korvaukset psykoterapiassa käyville kuntoutujille muuttuivat harkinnanvaraisesta lakisääteiseksi tämän vuoden alussa. Uudistuksessa ei kuitenkaan korotettu korvausmäärää, joka on määritelty viimeksi 1990-luvulla. Niinpä psykoterapian vuosimenot aikuisella voivat Kelan korvauksen jälkeenkin nousta 1600 euroon vuodessa.
Nupit kaakkoon. Hinta nousee, mutta tuki ei, harmittelee Psykiatriayhdistyksen Jyrki Korkeila.
Psykiatriyhdistyksen puheenjohtaja, psykiatrian professori Jyrki Korkeila, mikä terapiassa maksaa?
”Elämä on kallistunut etenkin pääkaupunkiseudulla, ja siksi veloitusta on nostettu. Ydinongelma on, että Kelan asiakkaillemme myöntämä tuki ei ole kasvanut edes indeksin mukaan.”
Psykoterapian keskimääräinen tuntihinta on valtakunnallisesti 60–70 euroa, pääkaupunkiseudulla 75 euroa tai enemmän. Kela korvaa kertakäynnistä 37 tai 45,41 euroa. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi hoidossa on hyvä käydä kaksi kertaa viikossa, keskimäärin kahdesta kolmeen vuotta.
Suurin psykoterapiaa käyttävä ryhmä ovat 25–34-vuotiaat, joista lähes joka viides on korkeakouluopiskelija. Heille ja pätkätyöläisille hoito- ja lääkekulut aiheuttavat talousongelmia.
Kuntoutusvarat ovat olleet esillä Sata-komiteassa ja hallitusneuvotteluissa. Mitään ei ole tapahtunut.
”Viimeksi kun tätä ajoimme, silloinen ministeri Liisa Hyssälä (kesk) pisti työn poikki. Varat menivät hammashuoltoon.”
Korkeila miettii, voisiko kuntoutusvaroja pienentää rikkaimmilta ja antaa vähävaraisille enemmän.
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Taistolaisten valtapaikat (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Kiitos Kari Hämäläinen (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kenellä
on enää varaa lakimieheen?
Kokemus
Aina ei kelakorvauskaan mahdollista 2-3 vuoden terapiassa käyntiä. Perheellemme vuoden jakso omavastuumaksulla oli taloudellisesti maksimi. Lääkärin kirjoittama lausunto kaupungille terapian tarpeellisuudesta ei auttanut kun hain kaupungilta tarveharkinnaista tukea terapiassa käymiseen. Olin kaupungin vakituisessa työsuhteessa josta sain potkut oltuani 2-vuotta poissa työstä kun en sinä aikana kuntoutunut työkykyiseksi. Voimia kaikille kuntoutujille!
Kirjoita uusi kommentti