Kierrettäväksi tehty laki

nimittäisin uutta vaalirahoituslakia sudeksi, ellei se olisi epäreilua sutta kohtaan.

Lakiin on poliittisten kompromissien takia jätetty niin suuria porsaanreikiä, että niistä mahtuu tallustelemaan isompikin sika. Alle 1500 euron lahjoituksia ei tarvitse ilmoittaa, joten tietenkin ehdokkaat tajuavat ohjata tukensa useamman yhdistyksen tai henkilön kautta. Pelkästään läheisimmän tuttavaporukan avustuksella maakuntien äijät voivat lahjoittaa anonyymisti kymmeniä tuhansia euroja.

Sen jälkeenkään ei tiedetä, kenen lauluja päättäjät pääministeriä myöten laulavat. Avoimuutta toitotettiin, mutta ei sitä oikeasti haluttu.

Vihreä Lanka kysyi puoluesihteereiltä, millaisia ohjeita he ovat ehdokkailleen antaneet. Varsinkin kahden suurimman puolueen vastaukset olivat tyrmistyttäviä. Keskustan Timo Laaninen ei kaiken myrskyn jälkeen edes tiennyt, mitä uusi laki asiasta sanoo.

Kokoomuksen Taru Tujunen taas laukoi, ettei puolue voi puuttua tuen ketjutukseen, koska ”Suomi on vapaa maa”. Onko kaikki muukin valistus ja ohjeistaminen turhaa, koska maa on vapaa?

Varainkeruuta puolustetaan myös sillä, että kaksi kolmasosaa vaalibudjetista revitään omasta pussista. Eikö rahoituskaton voisi tiputtaa niin alas, ettei kenenkään tarvitsisi etsiä laista hämäriä kiertoteitä?

Keskusta ja kokoomus pitävät ”itsestäänselvyytenä”, ettei ketjutusta tapahdu. Tiedämme kuitenkin, että ketjutusta tapahtuu. Tulemme uutisoimaan siitä. Pitävätköhän lainsäätäjät muidenkin lakien noudattamista itsestäänselvyytenä? Miksi meillä sitten on tuomioistuimet?

Ministerien osalta oikeuteen ei hevin mennä, minkä osoitti Vanhasen tapaus. Miksi ihmeessä ylintä valtaa pitävillä on korkein kynnys tuomiolle? Tulee mieleen Berlusconin syytesuoja. Ainakin minun järkeni sanoo, että päättäjillä pitäisi olla tavallista pulliaista suurempi mahdollisuus joutua kolttosistaan tilille.