Kymmenessä maassa vaaditaan Suomen pääministeriä eroamaan
Kymmenessä maassa huomenna tiistaina järjestettävissä mielenosoituksissa vaaditaan pääministeri Mari Kiviniemen (kesk) eroa ja turkistarhauksen kieltämistä. Asiasta tiedottaa Oikeutta eläimille -järjestö.
”On skandaali, että 10 prosenttia Suomen turkistarhoista on nyt kuvattu, vakavia ongelmia on löydetty miltei jokaiselta tarhalta, mutta pääministeri ei ota asiaa vakavasti. Tässä ei enää voida puhua yksittäistapauksista, vaan ongelmat ovat selvästi kiinteä osa turkistarhausta”, sanoo lontoolainen Brendan McNally Coalition to Abolish the Fur Trade -järjestöstä.
Hänen mukaansa Kiviniemellä ei voi turkiskytköksiensä vuoksi olla puolueetonta näkökantaa turkistarhauskysymyksessä.
”Tästä syystä vaadimme Kiviniemen eroa”, McNally sanoo Oikeutta eläimille -järjestön tiedotteessa.
Mielenosoituksia järjestetään Suomen suurlähetystöillä Lontoon lisäksi Tukholmassa, Tallinnassa, Madridissa, Amsterdamissa, Wienissä, Kööpenhaminassa, Petroskoissa, Ateenassa ja Oslossa.
Suomen turkistarhauksesta kertova englanninkielinen video on katsottu tuhansia kertoja Youtubesta. Mari Kiviniemi on yksi useista suomalaispoliitikoista, jotka ovat saaneet vaalirahaa turkistuottajilta.
Lisää aiheesta:
- Aktivistit järkyttyivät Kiviniemen kytköksistä (29.9.2010)
- Pelastettiinko turkisala pikkusummilla? (26.7.2010)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Taistolaisten valtapaikat (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Kiitos Kari Hämäläinen (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Järkeä, hyvät ihmiset
Eivätkö nämä mielenosoittajat seuraa yhtään maailmanmenoa?! Onko tällainen turkistarhausjuttu tärkein tämän päivän uutisista? Maa järisee, kalliot halkeavat, meri vyöryy kaupunkien yli, lapsia raiskataan ja ammutaan (kuten juuri oli uutisissa huumekartellien toimesta - pieniä lapsia) ja vaikka mitä hirveyksiä! Pääministerimme erovaatimukseen en ota kantaa, mutta onko tämä turkistarhaus oikea syy?
Kansainvälinen uutiskynnyt on matala
Liikuttavaa toimintaa. Ne välittää meistä. Suomea ei ole unohdettu. Kiitos veljet ja siskot.
Olipas otsikko
Hah-hah haa! Kymmenessä maassa jokusen kymmenen ihmisen popula meuhkaa ja siitä tehdään otsikoita. Onko turhempaa uutisoimisen aihetta!
Kun kärsimyksestä puhutaan, miksi ei mainita alempien elämänmuojen kärsimys, esimerkiksi kun ituja pistellään poskeen? Missä on myötätunto veden mukana ihmisen kurkusta alas menevien bakteerien kärsimyksestä kun ne kuolevat mahan happokylvyssä? Miljardien yksilöiden joukkotuhosta ei puhuta mitään kun luomuporkkanaa huuhdotaan vedessä! Missä on porkkananpurijan etiikka? Miksette itse mene syömälakkoon kun syyllistytte näin pahoihin tekoihin?
Ois varmaan parempi hakeutua
Ois varmaan parempi hakeutua hoitoon, jos missään asiassa ei näe mitään hyvää, vaan onnistuu näkemään vain ne pahat puolet.
Kärsimys muualla ei oikeuta kärsimyksen tuottamista täällä
On aivan selvää, että edunvalvotanjärjestöjen tai yritysten vaalirahoitus vaikuttaa päätöksentekoon. Ei yritysten kannata antaa rahaa, ellei sillä ole merkitystä. Suomalaistyyppisestä politiikkaan liittyvästä korruptiosta EU on jo pitkään huomautellut, ja sitä vähentääkseen vihreät vaalilainsäädännössä väänsivät kättä vanhojen puolueiden kanssa.
Talouspolitiikasta tai ammattiosaamista ei kerro se, että rääkätäänkö vaaliohjelmassa eläimiä vai ei. Ruotsin turkistarhoista ei vastaavaa haloota ole.
Entäs karvattomat nahkat?
Niin, ja Berlusconin pitää tietysti erota, kun se mainostaa Parman kinkkua, joka on kotoisin siasta, jolta nahka on julmasti riistetty ennen kinkkua (luultavasti).
Ja vilkaiskaapa omia jalkojanne, jos nenä millään suostuu kääntymään niin alas! Eivät kai vain pilkistä nahkapatiinien kärjet sieltä anabolisen oireyhtymän alta?
Kiitos teille, jotka puhutte turkiseläinten puolesta!
Turkistarhaus on häpeä koko Suomelle. Mikä vaan, mikä edistää sen lopettamista, on tervetullut apu. Kiitos mielenosoittajille, että välitätte! Jokainen täysijärkinen tajuaa eron itujen ja bakteerien ja tuntevien olentojen välillä. Asiasta vitsaileminen osoittaa huonoa makua ja sivistymättömyyttä. Kansakunnan sivistus mitataan siinä kuinka se kohtelee heikoimmassa asemassa olevia, joihin kuuluvat eläimet, lapset, vanhukset, sairaat, vammaiset. (Eivät ole tärkeysjärjestyksessä) Kaikissa em. mainituiden hoidossa on puutteita Suomessa. Jos joku puuttuu räikeään eläinsuojelulliseen epäkohtaan, se ei ole poissa miltään muulta ryhmältä. Itse kannan huolta kaikista em. ryhmistä, mutta koen myös, että esim. niitä , jotka valvovat lasten etujen toteutumista, on aika paljon ja heitä koskeva lainsäädäntö on parempi. Turkieläinten kohtalo on kammottava ja olot huonot ja laki ei ole heidän puolellaan. Paljon turhaa kärsimystä, joka olisi vältettävissä. Siksi tarvitaan niitä, jotka nyt nostavan äänensä kuuluville niiden puolesta, joilla ei ääntä ole. Suurin epäkohta on turkisten TURHUUS. Turkiksia ei tarvita, turkistarhoja pidetään yllä vain tyydyttämään ihmisten turhamaisuutta. Se on turhaa kärsimystä.
On asioita ja suomalaisia henkilöitä, joiden vuoksi olen ylpeä siitä että olen suomalainen. Turkistarhaus ja pääministerin asenne saavat minut häpeämään suomalaisuuttani joskus. Kiitos teille, jotka puhutte turkisläinten puolesta! Voimia!
Eläintensuojelu on rakkautta elämää kohtaan
On mielenkiintoista, miten suureksi uhkaksi eettiset ihmiset koetaan.
Miljardinnen kerran hienosti hoksattuun kasvisten oikeuksiin liittyvään viestiin en nyt ota sen enempää kantaa, kuin, että se oivallus ei vieläkään ole oikeutus eläinten kidutukseen ihmisten ruuan vuoksi.
Se, että meille eläinten hyvinvointi on lähellä sydäntä, ei ole pois keneltäkään. Emme me tue myöskään ihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa millään tavoin. Henkilökohtaisesti koen kaikenlaisen elämän suojelun sanoman levittämisen niin, että joka ikinen empatiaa kokeva sydän on askel eteenpäin ihmiskunnalle- oli se empatian kohde sitten ihminen, siili tai sääski, tai vaikka se itunen.
HYVÄ!
Noiden Minkki-Mari -lausuntojen jälkeen olenkin toivonut jotakin tällaista! Olen aiemmin ollut Kiviniemen kannattaja mutta en enää. En voi ymmärtää täydellistä empatiakyvyn puutetta suhteessa turkiseläimiin. Toivottavasti mielenilmaisut ovat tarpeeksi isoja ja ylittävät uutiskynnyksen monessa maassa.
En voi käsittää, miten
En voi käsittää, miten turkistarhaus voi olla vielä Suomessa luvallista.
Olosuhteet ovat jokaisessa turkistarhassa erittäin heikot, sillä ei eläintä ole luotu elämään pienessä häkissa ilman mitään virikettä. Tämähän on vain meidän idioottien ihmisten keksintöä, häkittää eläviä olentoja vain saadaksemme niistä ahneuksissamme koristeita typerään nähkaamme.
Olen itse jo viittäkymmentä lähestyvä nainen, en ns. kettutyttö. Jokainen ,jolla on vähänkään empatiaa, voi vain kuvitella eläinten hädän ja kärsimyksen. Kaikillahan ei tätä empatiakykyä ole.
Tämä on mielestäni yksi maailman tärkeimmistä uutisotsikoista nimimerkille "Ihmeissään". Miksihän maa jyrisee ja tsunamit yllättävät, miksihän ydinvoimalat paukkuvat liitoksistaan? Olisko hieman vikaa suunnattomassa ahneudessamme, ihmisen pitää saada kaikki ja ylikin ja luonto ei vaan enää kestä kaikkea sitä moskaa, miten sitä kohdellaan.
Eläimille ja luonnolle on annettava elintilaa ja kunnoitusta.
Me ihmiset tässä olemme kaiken pahan alku ja juuri...ja luonto ja eläimet kärsivät!
Kiviniemen kohtalo ei minua niinkään kiinnosta, vaikka en arvosta ko naista ollenkaan empaattisuuden puutteesta eläimiä kohtaan. Vaalikeskustelussa hän puolusteli kantaansa maalaistalossa kasvaneena, tietää eläinten kohtelun vaikutuksen eläimen hyvinvointiin. Turkistarhaus ei ole missään muodossa hyvää eläimen kohtelua.
En mielelläni häntä enää näe maamme johdossa, mutta yleensähän sinne johtoon pääsee hyvillä manipulointitaidoilla, joten....
Hienoa, että muissakin maissa ovat ottaneet asiaan kantaa !
Hohhoijaa
Mikä vaivaa turkistarhauksen vastustajia? Pistää aina harmittamaan, kun lukee mielipidekeskusteluja netissä ja lehdissä, joten nyt sen voisin siis lopettaa. Ainoastaan lemmikkieläimet tarvitsevat oikeuksia, eivätkä edes kovin paljon, näin mielestäni.
Hiljaa, saa uutisoida vain yhdestä aiheesta kerralla?
Olen niin yllättynyt (ja ilahtunut) että on ihmisiä muualla maailmassa, jotka ovat myös huomanneet kuinka kauhea Mari Kiviniemi on.
Sitä en voi ymmärtää, miksi tarhauksesta ei saisi tehdä otsikkoa. Eli kun afrikassa ollaan koettu kaikki nämä vuodet raiskauksia, nälkää ja sotaa niin on ollut erittän väärin uutisoida Euroopan raha-ongelmista? Viekö tämä otsikko nyt jotenkin muiden "tilaa" julkisuudessa? Itse pystyn ainakin erinomaisesti ottamaan vastaan kaikki MTV3 klo 22 uutisissa kerrottavat 4-5 pääuutista joka ilta.
Joten, teille, jotka aikasemmin kirjoititte nauraen että onpas turha otsikko ja että miksi tämmösestä ollaan tehty juttua kun on niin monta muuta asiaa, jotka ovat myös huonosti, niin, minkä aiheen te valitsisitte, josta saisi sitten vain tehdä otsikoita? Saatte valita vain yhden aiheen, joka on teidän mielestä se "tärkein".
Itse olen sitä mieltä että on kivempi tietää kaikesta mitä tapahtuu....
eläinrakas
Kohta ei minkään asian puolesta kannata puhua, jos lähdetään siitä, että jossain tapahtuu jotain vielä kamalampaa, koska siitähän ei koskaan päästä yhteisymmärrykseen, mikä on se isoin ja ainoa kamala asia, mikä ensin pitää hoitaa kuntoon. Mikä tahansa kauheus ihmisten maailmassa ajaa aina eläinten kärsimysten edelle, joten on hyvä, että niidenkin puolesta puhuvat jotkut, jotka takuulla saavat vähemmän kiitosta kuin ihmisistä huolehtijat.
Eteenpäin vain kaikilla rintamilla.
Eläinoikeusasiat ovat ihmisoikeusasioita siinä mielessä, että osa ihmisistä joutuu voimattomana katsomaan sivusta kärsimystä, mikä ei todellakaan heidän päiviensä laatua paranna. Kärsikööt, ovat sekundaa?
asiat tärkeys järjestykseen!
En tiedä kuinka pihalla eläintensuojelijat ovat maailman menosta kun jaksavat vieläkin meluta eläinten oikeuksista Suomessa, vaikka Suomessa on tällä hetkellä maailman paras eläinsuojelulaki. Esimerkiksi juuri tällä hetkellä jenkit, ranskalaiste, britit, italia ym. menivät Libyaan tappamaan ihmisiä öljyn takia, mutta ei eläintensuojelijat välitä siitä mitään. Tiesittekö muuten, että keinokuituja tehdään öljystä, joten luultavasti teidänkin vaatteet ovat tulevaisuudessa veri rahaa :)
Turhaako?
Niinpä.. Vain lemmikkieläimet tarvitsevat oikeuksia jos nekään. Ei me eläimillä/millään muullakaan tehdä enää mitään. Kunhan on tietokone ja rahaa, kallis auto ja isotalo. Millä oikeudella ihmiset päättää minkälaista elämää eläimet elää? Ihan samat oikeudet on eläimillä kun ihmisilläkin.. ihmisetkin on eläimiä. Miettikää kokonaisuutta ihmiset. Me ei voida elää näin enää kauaa. Me emme ole universumin keskipiste.
Mari on häpeä Suomelle.
Hienoa! Toivottavasti tuollainen pääministeri erotetaan tehtävästään. Hän on häpeä Suomelle. Niin moni muu Euroopan maa on kieltänyt osittain tai kokonaan turkistarhauksen sen eettisyyden vuoksi. Olisi pikkuhiljaa Suomenkin aika lopettaa tarhaus.
Vaikka..
..maailmalla tapahtuu ikäviä asioita, niin ei se millään tavalla tee turkistahausta sen hyväksyttävämmäksi.
Kiviniemen eroamisesta...
Huomaan että vielä on ihmisiä jotka ei ymmärrä todellakann että eläimien puolesta on puhuttava koko ajan , eikä jätettävä sitä väliin, vaikka muualla maailmassa tapahtui mitä hyvänsä. On aivan järkyttävää kuinka ihmiset ovat välinpitämättömiä .Tämä vain lisää uskoani että humanitäärinen ajattelu ei riitä kaikilla tarpeeksi lajalle, ja ei pystytä käsittelemään monia asioita samanaikaisesti. Ja ihmettelen milloinka sitten tulisi se oikea aika??? Ihan samaa siirtelyä kuin alkoholistilla , jolle ei sitä oikeaa ja sopivaa lopettamispäivää tule koskaan, kun aina on jotain muuta esteenä, ettei juuri tänään!!
Hienoa että muissakin maissa reagoidaan ja tämä on toivottavasti vasta alkua!
Kiitos kaikille jotka tekevät tätä loputtomalta tuntuvaa työtä eläimien puolesta, ei voida odottaa sopivaa aikaa, koska sitä ei koskaan tule. Se on just tänään ja tässä! KIITOS!
Vetoaminen isompiin
Vetoaminen isompiin katastrofeihin on hölmöä koska Afrikassa jokatapauksessa on koko ajan nälänhätää, sotia ja AIDSin leviämistä joten ei se japaninkaan aalto ole huomion arvoinen.
Sehän on selvää,
että maailma on täynnä julmuutta ja vääryyttä. On raiskaajia, sotia, maanjäristyksiä ym. kamalaa, mutta tarkoittaako se sitä, että tämän turkistarhaus- ongelman voi unohtaa kokonaan? Kaikki ovat nähneet nämä ongelmat omin silmin, jos ovat videon katsoneet, niin on se ihme jos kaiken näkemänsä jälkeen on sydäntä sanoa, ettei tätä tarvi ottaa vakavasti, tai että maailmassa on muitakin ongelmia, joten tämä voidaan unohtaa otsikoista ja mediasta. Onhan maailman meno järkyttävää melko monella saralla, mutta eivätkö eläinten suojelijat ja eläinten asialla olevat ole juuri eläimiä varten? Miksi te ihmiset mesoatte täällä, että tämä voitaisiin jo unohtaa, ja että asiat tärkeysjärjestykseen? Toki ihmisten kärsimykset menevät muiden asioiden edelle, mutta eikö tämä turkistarhaus-julmuus ole myös sillä listalla, missä ovat muutkin Suomea järkyttäneet puutteet ja epäoikeudenmukaisuudet?
Turkistarhaton Suomi
RE:Ihmeissään.
Maailmassa tosiaan tapahtuu paljon pahaa ja on muitakin ongelmia mutta olen kuitenkin täysin sitä mieltä että tämä asia ei kalpene niiden rinnalla yhtään..kyse on kuitenkin niin törkeästä ihmisen turhuuden tyydyttämisestä elävän olennon hengen riistämisellä.
Kirjoita uusi kommentti