Tilaisuus hyväntekeväisyyteen: 50 euron nosto vie tililtä 51 euroa

24.3.2011

Huhtikuussa Otto-käteisautomaateilla voi lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Jos käyttäjä nostaa esimerkiksi 50 euroa, automaatti kysyy haluaako hän, että tililtä veloitetaan samalla yksi euro Planin Koska olen tyttö -kampanjalle.

Uusi valinta. Otto-automaattien käyttäjiltä kysytään huhtikuussa myös lahjoitusta.

Kuva: Plan

”Kampanjan aikana automaateilla tehdään 15 miljoonaa nostoa. Jos vaikka joka toinen lahjoittaa euron, teemme yhden suomalaisen keräyshistorian ennätyksistä”, sanoo markkinointijohtaja Kirsi Mettälä.

Planin tiedotteen mukaan keräystapa on vastaus tutkimustuloksiin, joiden mukaan suomalaiset lahjoittavat mielellään rahaa hyvään tarkoitukseen, jos he voivat tehdä lahjoituksen helposti ja kohtuullisin keräyskuluin.

Idean isä on Jyri Marviala Automatia Pankkiautomaatit Oy:stä.

”Koska lahjoitusten kerääminen Otto.-automaattien kautta kattaa koko Suomen, mutta vaatii vähemmän työtä ja kustannuksia kuin muut keräystavat, voidaan tavallista suurempi keräystuotto ohjata varsinaiseen tarkoitukseensa”, Marviala sanoo.

Otto.automaatin kustannukset ?

Minä | 24.03.2011 15:01

Paljonko menee eurosta varsinaiseen kohteeseen ?

PerSut kiittää

PerSuksi pitää siirtyä | 26.03.2011 12:41

Tämä on hyvä vaalikampanja Perussuomalaisille. Niin moni suomalainen näkee punaista tuollaisen OTTO-automaatilla nähdessään, että helposti vaihtuu ääni Persuille ellei se jo ole sinne tähän mennessä kääntynyt. Miksi ihmeessä pitää lahjoittaa rahaa ulkomaille kun Suomessakin on köyhiä ja nälkäänäkeviä ihmisä vaikka kuinka? Itse voisin lahjoittaakin euron jos se menisi Suomen nälkää näkeville lapsille.

Törkeää!

Frank | 26.03.2011 22:08

Tuossahan pitää tehdä aktiivinen teko kieltäytyäkseen kerjäämisestä, tätä voi pitää painostuksena. Asia olisi aivan toinen jos pitäisi tehdä jotain aktiivista (napin painallus) osallistuakseen. Kyllä niitä nappeja automaateissa piisaa, mitään teknistä syytä tyrkytykselle ei siis ole.
Kohteen hyvyys tai huonous EI vaikuta tähän periaatteelliseen rajaukseen.

Mitä ihmettä?

Nimetön | 28.03.2011 11:35

Mistä näitä persuja oikein riittää kommentoimaan joka ikistä asiaa joka ikisellä verkkosivulla? Esittämässä aivan järjettömiä argumentteja, ja vetämässä "Suomessakin kärsitään!" kortteja? Solidaarisuus tuntuu olevan täysin kateissa. Suomessa on turvaverkkoja, täällä ei nälkää tarvitse kenenkään nähdä kun vaan pyytää apua.

Aivan

Jouko Lilja | 30.03.2011 9:43

Ja rahaa tulee seinästä. Sähköä töpselistä ja vettä vesihanasta vääntämällä. Se käy Suomessa kuin leikiten...

Peruutusnäppäin kerjuunäppäimen yhteyteen

Nimetön | 05.04.2011 16:02

Kerjuunappulan yhteydessä pitäisi olla kysymys "Hyväksytkö lahjoituksen?" tai jonkinlainen peruutusnäppäin. Näin voidaan ehkäistä vahingossa tapahtuvia lahjoituksia.

Automatia on suunnitellut järjestelmää viiden vuoden ajan ja peruutustoiminto on unohtunut kokonaan.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.