Suomen mahdollisuus: "Varsinainen kultaryntäys on alkanut"
Tuulivoiman tuotanto kaksinkertaistuu maailmassa neljän vuoden välein. Suomessa tuulivoiman tuotannon taas pitäisi kaksitoistakertaistua vuoteen 2020 mennessä.
sampo? VTT ennustaa tuulivoimasta tulevaisuuden alaa Suomessa.
Kuva: SXCTältä pohjalta Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen VTT:n tutkijat povaavat Suomen tuulivoimateknologialle rahakasta tulevaisuutta.
"Varsinainen kultaryntäys on alkanut", tutkimuskoordinaattori Hannele Holttinen arvioi.
Tuulivoimabuumia selittää Suomessa viikonloppuna voimaan tullut takuuhintajärjestelmä, eli niin sanottu syöttötariffi. Sen mukaan tuulivoimatuottaja saa sähköstä vähintään 83,5 euroa megawattitunnilta. Kun sähkö hinta markkinoilla on yleensä selvästi tuota alhaisempi, valtio maksaa erotuksen tuulivoimatuottajalle.
Tuulivoimahankkeita onkin nyt suunnitteilla Suomessa yli tavoitteen. Valtion tavoite on 2500 megawattia kymmenessä vuodessa, mutta maalle on valmisteilla noin 3000-5000 megawatin edestä hankkeita ja merelle toinen mokoma. Merituulivoima on tosin sen verran maavoimaa kalliimpaa, ettei sitä kannata nykyisellä takuuhinnalla rakentaa.
VTT:n arvion mukaan Suomen teknologiateollisuus voi saavuttaa noin 3 miljardin viennin tuulivoimatekniikasta vuoteen 2020 mennessä vain pitämällä nykyisen markkinaosuutensa.
Osuuden kasvattamiseen on kuitenkin mahdollisuuksia. Uusia tuulivoimahankkeita suunnitellaan paljon maailman kylmille alueille, jolloin suomalaisten kokemus hyisiä olosuhteita varten rakentamisesta tulee tarpeeseen.
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Vihreä liiketoiminta (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Epäonnistunut iskulause (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Heikka veti överiksi! (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Auer on syytön, törkeän panettelun uhri (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kultakaivos todellakin -
Kultakaivos todellakin - julkisia rahoja syydetään yksityisille firmoille ja rahanahneille sijoittajille.
Yleensä tuollaista toimintaa on tavattu kutsua loisimiseksi ja haaskansyönniksi. Jos yrittäjä ei saa kannattavaa toimintaa aikaan ilman yhteiskunnan väliintuloa, kannattaa lopettaa.
Joskus tuokin kupla vielä puhkeaa. Viimeistään sitten kun yhteiskunnan rahat on loppu.
kultaakin parempaa
Tuulivoima tosin on aika vaivattomasti tuotettua energiaa, sen alkuinvestoinnin ja rakennustyön jälkeen. Ken tuulivoimalan pistää pystyyn ensin, on hällä aika loikoisat oltavat, kun rahaa tulee sisään ilman sen kummempaa vaivaa. Tuulivoimalan ylläpito on kuitenkin varmasti aika erilaista (vaivattomampaa) verrattuna muihin energiantuotantolaitoksiin.
Ei ole vielä Aprilli päivä
Kultaa tuulimyllyjen rakentamiseen tosiaan tarvitaan, on se sen verran kallis harrastus.
Lisää kultakaivoksia - lisää mahdollisuuksia Suomella
Tosi hieno mahdollisuus Suomelle. Jos ei Suomen "hyisten olosuhteiden kokemukset" Kreikassa riittäneet.
Tuulivoimalle ja kaikelle
Tuulivoimalle ja kaikelle kotimaassa tuotetulle energialle (turve, biokaasu, hake, vesi, jne..) pitäisi antaa verohelpotus (sähkövero ja vastaavat ei kuitenkaan alv. helpotusta), tarkottaen energian olevan kotimaista raaka-aineista lähtien.
Syöttötariffin jakaminen epävakaalle energiamuodolle ei voi pitkässä juoksussa kannattaa, sinänsä itse suhtaudun positiivisesti tuuleen mutta tukiaisia pidän huonona.
kultakaivospa hyvinkin
Surullinen uutinen. veronmaksajien rahoilla tapahtuva tehoton ja kallis rahanpainaminen voi siis alkaa. Ja kylkiäisinä raiskataan suomalainen saaristomaisema. Tanskan tie on meidän tiemme, kallista sähköä ja suurimmat kasvihuonepäästöt per capita.
Miten vihreä liike on antanut ajaa itsensä tähän tilaan?
Mikähän nyt on herättänyt
Japanin tapahtumat vai?
Tämä uutinen on 15v myöhässä. Suomen mahdollisuudet olla suuri tekijä tuulivoimateollisuudessa menivät vuosia sitten. Täällä vään jähkailtiin, että ei siitä saa watteja ja ei sitä kukaan halua. Katsokaapa muuta eurooppaa!
Kirjoita uusi kommentti