Sallikaa lasten tulla
Ankkurilapsia on eniten propagandassa.
Aulis Koivistoinen kysyy: Montako kappaletta Suomessa on ankkurilapsia?
Funktionaaliset lapset. 1. L'Oréal-lapsi, täydellistää äitinsä. 2. Kultalusikkalapsi, saavutta tavoitteesi. 3. Parsinneulalapsi, täyttää tyhjiön ja eheyttää parisuhteen. 4. Vanha Ankkuri -lapsi, etsii iskää ja äiskää Punavuoressa.
Kuva: Juha PeuralaEno vastaa: Virallisesti Suomessa ei ole ainuttakaan ankkurilasta, sillä termi on maahanmuuton vastustajien epävirallinen käsite. Sillä siis tarkoitetaan lasta, joka lähetetään Suomeen turvapaikanhakijaksi, jotta perhe voisi seurata perässä perheenyhdistämisoikeuden nojalla. Perheen yhdistäminen tarkoittaa alaikäiselle vanhempien ja sisarusten tuomista maahan, täysi-ikäiselle taas puolisoa ja lapsia.
Viime vuonna yksintulleita alaikäisiä turvapaikanhakijoita oli 329. Määrä laski 41 prosenttia edellisestä vuodesta tiukentuneiden säädösten ja iänmääritysten vuoksi. Alaikäinen saa suojeluperusteilla myönteisen päätöksen usein, viime vuonna päätöksistä 79 prosenttia oli myönteisiä.
Toisin kuin internetin keskustelupalstoilla luullaan, perheen yhdistäminen ei mitenkään takaa oleskeluluvan saaneen koko suvulle lentolippua Suomeen. Hakemuksiin tarvitaan lukuisia selvityksiä, käsittelyajat ovat pitkiä ja esimerkiksi somalialaiset joutuvat hoitamaan asiaa tuhannen kilometrin päässä Etiopiassa sijaitsevassa Suomen suurlähetystössä.
Ajatus oman lapsen lähettämisestä turvaan sodan jaloista ei ole niin outo, jos itse ajatusleikinomaisesti asettuu pakolaisen asemaan. Suomestakin lähettiin viime sodan aikana noin 80 000 lasta ulkomaille.
Mutta ei sitä käy kieltäminen, et-teikö järjestelmää yritettäisi käyttää väärin. Viime vuodesta lähtien alaikäisiksi ilmoittautuneiden turvapaikanhakijoiden ikää on voitu tutkia, jos epäilystä on. Tämän nojalla on tutkittu on alle 50 hakijaa, joista noin puolet osoittautui täysi-ikäisiksi.
Edellisten lukujen perusteella sanoisin, että ankkurilapsiongelmasta jauhaminen on huonosti peiteltyä muukalaiskammoa. Oleskeluluvan automaattinen kieltäminen alaikäisiltä olisi tyrmistyttävää piittaamattomuutta. Eikä säästyneillä rahoilla ratkaistaisi mitään ongelmia.
Lisää aiheesta:
- Kysy Enolta (20.9.2006)
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Vihreä liiketoiminta (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Epäonnistunut iskulause (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Heikka veti överiksi! (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Auer on syytön, törkeän panettelun uhri (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Tuosta jutusta jäi vaan
Tuosta jutusta jäi vaan mainitsematta käsiteltävänä olevien perheenyhdistämishakemusten määrä joka on tällä hetkellä 6500!
Perheenyhdistämishakemukset
Moniko edellä mainituista perheenyhdistämishakemuksista hyväksytään?
Eno putosi veneestä
"Edellisten lukujen perusteella sanoisin, että ankkurilapsiongelmasta jauhaminen on huonosti peiteltyä muukalaiskammoa."
Vihreätkin jauhavat kaiken maailman vähemmistöjen oikeuksista ikään kuin ne olisivat maailman tärkeimpiä asioita. Monet mamukriittiset ihmiset ovat erityisen herkkiä hyväntekeväisyyden väärinkäytöksille. Se on periaatekysymys. Eikö heillä ole siihen oikeutta ilman nimittelyä muukalaiskammoisiksi?
Sotalapset ja ankkurilapset
Eno kirjoitti:
"Ajatus oman lapsen lähettämisestä turvaan sodan jaloista ei ole niin outo, jos itse ajatusleikinomaisesti asettuu pakolaisen asemaan. Suomestakin lähettiin viime sodan aikana noin 80 000 lasta ulkomaille."
Melkoisen kummallinen rinnastus. Tuohan perustui siihen, että ruotsalaiset perheet olivat halukkaita ottamaan suomalaisia lapsia koteihinsa asumaan ja huolehtimaan heistä. Lasten vanhemmat eivät myöskään itse tulleet lastensa perässä Ruotsiin asumaan.
On aikalailla eri asia lähettää lapsi vieraaseen maahan ilman mitään tietoa siitä kuka hänestä siellä huolehtisi ja sitten tulla itse perässä perheenyhdistämisprosessin nojalla.
Pakolainen tarkoittaa henkilöä, jota vainotaan esim. poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Se että kotimaassa käydään sotaa ei vielä riitä pakolaisstatukseen. Yksin tulevat alaikäiset turvapaikanhakijat, joiden vanhemmat ovat elossa, myöskään harvemmin täyttävät pakolaisstatuksen ehtoja, vaan kyse on jostain lievemmästä "suojeluntarpeesta".
Pakolaisia voisi minusta ottaa Suomeen enemmänkin kuin nykyään, mutta ankkurilapsiin on syytä suhtautua vähän kriittisemmin. Enon huitaisu muukalaiskammosta oli aika asiaton.
Kirjoita uusi kommentti