Fillarilla matka katkeaa

20.4.2011

Kevään ensimmäinen työmatka pyörällä. Alle kilometrin jälkeen tulee ensimmäinen paikka, josta kestopäällyste on joko riipiytynyt irti tai poistettu. Varoitusmerkintöjä ei ole.

Pyöräilijät ahtaalla. Kuva Kruununhaasta Pohjoislaiturilta.

Kuva: Sammeli Heikkinen

Samanlaisia paikkoja tulee lisää kymmenen kilometrin matkalla. Mutkissa on sepeliä mattona. P-paikan betoniporsas tukkii puolet pyörätiestä.

Ovatko Helsingin pyörätiet talven jäljiltä laittomassa kunnossa?

”Voi sanoa, että aika karulta näyttää. Lakihan sanoo, että kadun pitää olla liikenteen tarpeisiin tyydyttävässä kunnossa”, komisario Heikki Kallio Helsingin liikennepoliisista kommentoi ongelmakohdista ottamiani kuvia.

Tyydyttävä kunto on tietenkin tulkinnanvarainen asia.

”Reitin pitää kuitenkin olla turvallinen. Jos se ei ole, niin laista löytyy myös sanktiopykälä”, Kallio sanoo.

Kaduista vastaava apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri myöntää, että rajun lumitalven jäljiltä hiekoitussepeliä on vielä poikkeuksellisen paljon.

”Sitä poistetaan sitä mukaa, kun ehditään. Ihan yhdessä yössä se ei onnistu.”

Vaurio- ja työmaamerkintöjen puuttumisesta Sauri ei varsinaisesti kuulosta yllättyvän.

”Niissä on vahtimista.”

Katutöiden kohdalla puuttuu monesti myös merkintä siitä, minne pyöräilijän pitäisi mennä, kun ajoväylä katkeaa.

Sauri kuitenkin muistuttaa, että viimeisen 15 vuoden aikana kevyen liikenteen väyliä on rakennettu pääkaupunkiin runsaasti. Mutta pidetäänkö niistä heikommin huolta kuin autoteistä?

”Ei, molemmat on pidettävä kunnossa. Pääpriorisointi on joukkoliikenneväylissä.”

Helsinki on perustanut pyöräilyn johtoryhmän, jonka tarkoitus on parantaa kaupunkisuunnitteluviraston ja rakennusviraston yhteistyötä.

Katutasolla taas risteyksiin aletaan merkitä pyöräilytaskuja. Nämä ovat liikennevaloihin, ajoradan oikeaan reunaan merkittäviä alueita, joilla pyöräilijät voivat odottaa valojen vaihtumista.

Katso Saurin ja Kallion kommentit ongelmakohdista. Linkit löytyvät alta.

Pyörätie on myös oiva paikka säilöä hiekkakasaa

Riikka | 20.04.2011 14:33

Runeberginkadun alkupään uudehko pyörätie katkeaa Hietaniemenkadun kohdalla valtavaan hiekkakasaan. Ilmeisesti talven hiekotushiekat on kerätty muutenkin sattumanvarasesti rakennetulle pyörätiennysälle.

Pyörätie on myös oiva paikka säilöä hiekkakasaa

Riikka | 20.04.2011 14:33

Runeberginkadun alkupään uudehko pyörätie katkeaa Hietaniemenkadun kohdalla valtavaan hiekkakasaan. Ilmeisesti talven hiekotushiekat on kerätty muutenkin sattumanvarasesti rakennetulle pyörätiennysälle.

Pyöräilyssä rajoituksia kaupunkien keskustoissa

Nimetön | 20.04.2011 21:04

Yli kaksitoistavuotiaat eivät saa ajaa jalkakäytävillä.

Pikku tarkennus

Reetta | 21.04.2011 19:49

Jutussa Sörnäisten rantatietä kutsutaan Hermannin rantatieksi. Mutta muuten ihan asiaa!

Ei Hermannin vaan Sörnäisten rantatie

Jussi Hirvi | 22.04.2011 19:29

Hermannin rantatie, Vilhonvuorenkadun risteyksestä Palkkikadun risteykseen

Tuossa piti varmaan olla "Sörnäisten rantatie", ja "...Parrukadun risteykseen". Google Maps ei löydä Helsingistä Palkkikatua.

Hermannin rantatie, ylikulkusilta

Tuo ylikulkusiltakin on Sörnäisten rantatiellä. :-)

Kiitos silti hyvästä pyöräilyjutusta, pyöräilen kyseisillä kulmilla melkein päivittäin.

Hyvä artikkeli

Nimetön | 26.04.2011 18:29

Joku voisi kysyä Saurilta että miksi muutenkin erittäin hankaliin pyöräilykohtiin on laitettu leveitä mainostauluja? mm. Hämeentie ja Siltasaarenkatu.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.