Ville Niinistö harkitsee puheenjohtajakisaan lähtemistä

20.4.2011

Vihreiden rökäletappion jälkeen alkoi heti arvuuttelu puolueen tulevasta puheenjohtajasta, vaikka Anni Sinnemäki ei olekaan ilmoittanut vetäytymisestään.

uusi pomo? Ville Niinistön vaimon pesti Ruotsin vihreiden johdossa päättyy. Se helpottanee Niinistön ratkaisua.

Puolueessa pidetään yleisesti todennäköisenä, että Kuopion puoluekokouksessa kesäkuussa valitaan sekä uusi puheenjohtaja että puoluesihteeri. Nykyinen puoluesihteeri Panu Laturi ja Sinnemäki kertovat aikeistaan ensi viikolla.

Vahvoja nimiä Sinnemäen mahdolliseksi seuraajaksi ovat spekuloinneissa Pekka Haavisto, Ville Niinistö ja Oras Tynkkynen.

Ville Niinistö ei tyrmää ajatusta hakeutua puolueen nokkamieheksi.

“Harkitaan sitä vielä jonkin aikaa. On kyllä ihan mahdollista, että kesäkuussa näemme puheenjohtajavaalit”, Niinistö sanoo.

Puolueen tulokseen hän ei luonnollisesti ole tyytyväinen.

“Ääniämme meni sekä punavihreille vasemmistoliittoon että sinivihreille Kataisen joukkoihin. Jäimme ei kenenkään -maalle.”

Samalla Niinistö arvioi, että vihreitä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan”.

Pekka Haavisto sen sijaan ei asetu ehdolle puolueen johtoon.

“Minun vuoroni on ollut jo. Eiköhän tarjolla ole nuorempia voimia.”

Haaviston mielestä vihreät profiloitui vaalirahakohussa väärään porukkaan istumalla keskustan ja kokoomuksen kanssa samassa hallituksessa. Lisäksi puolue kävi vaaleissa liikaa keskustelua omalla agendallaan eikä osallistunut tarpeeksi koko kansan puheenaiheisiin.

“Välillä tuli ihmeteltyä, olemmeko samalla planeetalla kuin muut.”

Haavisto keskittyisi jatkossa nykyistä enemmän muihin luonnonsuojeluasioihin kuin ilmastoon ja ydinvoimaan.

Oras Tynkkynen on jättäytymässä puheenjohtajakilpailun ulkopuolelle.

“En välittömästi ja jyrkästi sano ei. Yllättäisin kuitenkin itseni, jos lähtisin mukaan”, Tynkkynen sanoo.

Ensimmäisenä puheenjohtajakisaan ilmoittautui keskiviikkona tutkija Mika Flöjt Lapin vihreistä.

Puheenjohtajuutta huomattavasti avoimempi kysymys on kuitenkin puoluesihteerin valinta.

Jotkut ovat arvuutelleet kampanjapäällikkö Ville Tuomista tehtävään, mutta hän kiistää jyrkästi pyrkivänsä tehtävään Vihreän Langan kysyessä asiasta.

Vihreät miehet

Hyvä! | 20.04.2011 14:54

Olisiko miesten vuoro välillä vetää vihreitä?

puheenjohtaja

Nimetöntimo t k | 20.04.2011 15:09

Toivoisin että vihreät toimisivat ihan oikeesti vihreiden arvojen puolesta REHELLISESTI.
Anni Sinnemäki profiloitui enemmän demarien arvostelijana.

Ei vihreiden ongelma ollut

Näkymätön vihreä | 20.04.2011 17:04

Ei vihreiden ongelma ollut oman politiikan vetäminen ja omista aiheista puhuminen. Vihreiden ongelma oli, etteivät he näkyneet missään oman mediansa ulkopuolella. Lukuunottamatta ydinvoimamainintoja joissa sivulauseessa todettiin vihreiden edelleen vastustavan, vaikka olivat mukana myöntämässä uusia lupia.
Sama ongelma on vihreällä politiikalla ylennsä muutenkin. Se ei koskaan näy missään. Vihreät poliitikot karttavat mediaa, mikä tappaa heidän näkyvyytensä. Mediaan on pakko mennä jos haluaa ääniä, siitäkin huolimatta että lähes kokoajan tulee kylmää vettä niskaan. Soinin suurin ase oli peittää kaikki media näkyvyys omalla itsellään. Muille ei jäänyt enää tilaa. Raskas mutta strategisesti täydellinen veto.

Ei ole väliä sillä mitä poliitikosta puhutaan, kunhan poliitikosta puhutaan. Ja tämän lauseen todeksi todistaa Kanerva. Sontaa niskaan koko vaalikausi, mutta taas eduskuntaan niin että heilahtaa.

Oras Tynkkysestä vihreitten seuraava puheenjohtaja

Pekka | 21.04.2011 15:04

Puheenjotajaksi mieluummin Oras Tynkkynen, kuin Ville Niinistö, joka Sauli Niinistön veljenpoikana tuo vääjäämättä mieleen mielikuvan vihreistä kokoomusta nuoleskelevana viher-oikeistolaisena anti-vihreänä liikkeenä.
Toisaalta Oras Tynkkynen on pätevöitynyt vihreille tärkeisiin energia-asioihin erittäin hyvin sen lisäksi, että hän edustaa juuri niitä liberaaleja ihmisarvoja, joita vihreät on pitänyt arvossa vihreän liikkeen alusta alkaen.

Vihreissä tarvitaan näkyvää

Paula | 22.04.2011 13:24

Vihreissä tarvitaan näkyvää miestä. Muissa puolueissa naisten osuus on kehno, mutta vihreissä on toisin päin ja imago on viherpipertäjätytöt. Minusta Niinistö olisi oiva valinta tai ehkäpä tuo Lapin vihreiden tutkija Fjölt. Sinnemäki on tunnollinen ministeri ja hyvä kansanedustaja, mutta mielestäni puolue kärsi imagotappion hänen aikanaan.

Itsetutkiskelu, Nyt

noname | 23.04.2011 17:03

Kuka tahansa johtoon tuleekaan, niin vihreiden on menestyäkseen otettava uudenlainen lähestymistapa tavallisen kansan mielipiteisiin ja tuntoihin. Ylimielisyydestä ja ihmisten aliarvioimisesta on luovuttava. Arvoliberaalius on kannatettava piirre puolueessa, mutta sekin kääntyy helposti eräänlaiseksi liberaaliusfasismiksi. Tuolloin määritellään etukäteen mitä mieltä saa olla ollakseen liberaali. Tällöin kaikkeen erilaiseen ajatteluun suhtaudutaan paheksuen, kontrolloiden, torjuen, vähätellen, naureskellen, pilkaten jne. Sellainen käytös on loukkaavaa. Itseänikin ärsyttää vihreissä juuri tuo ylimielisyys, jossa "moukille ei tarvitse vastata, eikä heitä tarvitse kuunnella". Tällöin keskustelu ei ole argumenttilähtöistä, vaan ennakkoluuloista. Silloin tällöin kansalaisen argumentti saattaa olla parempi kuin sivistyneenä itseään pitävän vihreän poliitikon, mutta tuohon argumenttiin ei kiinnitetä huomiota, koska sen esittäjähän on persu, tai joku muu nolla.

Esimerkkinä monien vihreiden (etenkin puolueen johdon) myönteinen kanta pakkoruotsiin, jonka puolesta ei ole olemassa hyviä argumentteja. Sitä kannatetaan, koska sivistyneistön kuuluu sitä kannattaa ja ovathan ruotsinkieliset niin mukavia ja vielä vähemmistökin. Enemmistön mielipiteestä viis, sillä hehän ovat väärässä ja heidät voidaan kasvattaa olemaan oikeaa mieltä. Vähintä mitä vihreissäkin voitaisiin tehdä on, että kuunnellaan mistä pakkoruotsin vastustamisessa on kyse ja mistä ei.

Miksi persut menestyivät vaaleissa? Jostakin nettikeskustelusta luin jo ennen vaaleja mielenkiintoisen pointin: Muut puolueet käsittelevät kansaa objektina, mutta persut subjektina. Tuo voidaan sanoa kansanomaisella kielellä: "Kyllä kansa tietää". Kukapa aikuinen jaksaisi loputtomasti tulla kohdelluksi kuin lapsi, joka ei tiedä omaa parastaan.

ps. Itse äänestin Vihreitä. Puolueessa on vielä paljon potentiaalia. Seuraavan neljän vuoden aikana nähdään mihin tuo potentiaali kääntyy.

Ville Niinistö vaikuttaa

Kazakstan | 26.04.2011 11:44

Ville Niinistö vaikuttaa selvästi oikeistolaisemmalta kuin pari edeltäjäänsä. Uskoisin, että hänen puheenjohtajuutensa veisi Vihreitä vielä oikeammalle ja entistä lähemmäs Kokoomusta. Vasemman reunan vuoto varmasti kiihtyisi. Tämä siis riippumatta sukulaissuhteista vaan ihan V. Niinistön politiikkaa seuraamalla.

Vihreät tarvitsisi sellaisen johtajan, joka osaisi yhdistää väkeä ja asettaa tulpan poliittisen spektrin molempiin päihin. Tämä tietysti edellyttää sitä, että Vihreillä olisi jokin teema, jossain siinä keskellä, jonka ympärille keräännyttäisiin. Sen olisi tietenkin oltava luonnon- ja ympäristönsuojelu. Kaikesta muusta pölötyksestä täytyy karsia ja Vihreiden linja pelkistää ainoastaan näiden teemojen ympärille. Se on ainoa keino pitää puolueessa mukana niin eri laitoja poliittisella kentällä asuttavia ihmisiä.

Muussa tapauksessa se suunta on valittava. Halutaanko olla vasemmistopuolue vai oikeistopuolue. Jatkuva vensklaus tulee johtamaan entistäkin suurempiin vaalitappioihin.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.