Uuteen nousuun

26.4.2011

ei niin huonoa vaalitulosta, ettei jotain hyvääkin.

Kokoomus saattaa pitää kiinni vihreästä verouudistuksestaan, sillä puolue haluaa siirtää verotusta työstä kulutukseen. Ilmasto kiittää, sillä saastuttavampi vaihtoehto maksaa enemmän kuin ympäristöystävällinen.

Sosiaalidemokraatit eivät ole yhtä innokkaita lopettamaan ympäristöministeriötä kuin keskustalaiset. Demarit ajoivat Suomen luonnonsuojeluliiton idean läpi 1983. Perinteitä ympäristöministerinä voisi jatkaa vaikka Susanna Huovinen, päättyneen kauden puheenjohtaja ympäristövaliokunnasta.

Perussuomalaiset taas saavat luvan pitää sanansa vaalilain puolustamisesta. Timo Soini on kasvanut isoksi pienessä puolueessa, joten takin kääntö olisi härski temppu. Jos vaalilaki olisi ollut jo voimassa, vihreät olisivat saaneet viisi paikkaa enemmän. Puolue kompastui taas vaalipiirikohtaisiin piileviin äänikynnyksiin.

Vanhan järjestelmän suurin voittaja on rkp, jonka kaikki potentiaaliset kannattajat asuvat muutamassa vaalipiirissä. Puolue sai vain reilu puolet vihreiden äänimäärästä mutta silti yhtä monta kansanedustajaa. Tässä avittaa myös reliikki Kansainliiton ajalta, kun Ahvenanmaalle myönnetään automaattinen paikka eduskunnasta.

Yksi perussuomalaisten suurista toiveista on pakkoruotsin poistaminen. Siihen olisi mahdollisuudet ilman rkp:tä. Persujen arvaamattomuuden takia ruotsalaiset saatetaan kuitenkin ottaa hallitukseen jo 10. kerran peräkkäin. Näin rkp olisi taas takuumiehenä, jos hallituksen muut rivit repeilevät äänestyksissä.

Hallitusneuvotteluista ei todellakaan tule helpot. Kokoomus joutuu duunaripuolueiden kanssa puun ja kuoren väliin liittyen vero- ja eläkeratkaisuihin.

Keskustan putoamisen ansiosta pohjoisen joet ja suuri osa soista saatetaan jättää rauhaan sekä kuntia voidaan karsia.

Vihreiden nousu on jo alkanut. Uusia jäseniä tulee puolueeseen ennätystahtia.

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.

Kompromisseja on tehtävä

Frank | 27.04.2011 14:59

Voi olla että perussuomalaisten on taivuttava vaalilain kohdalla kompromissiin eli uuden lain hylkäämiseen, jos SDP ja KOK niin vaativat ;-)
Mutta kyllähän tuo lakiehdotus monimutkaisuudessaan kyseenalainen on, samaan lopputulokseen ilman monimutkaisuutta päästään yksinkertaisesti vaalipiirijaon uudistuksella: jokaiseen vaalipiiriin n 500 000 äänioikeutettua ja 25 kpl edustajapaikkoja. Luonnolliseksi äänikynnykseksi tulee 4%.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.