Vihreän Langan viestintärahat karkaavat Perussuomalaiselle
Perussuomalaisten vaalivoitto tuo muhkean lisäpotin puolueen viestintätukeen. Tuki nousee 45 000 eurosta reiluun 3,5 miljoonaan euroon, mikä aiheuttaa muutoksia Perussuomalainen-lehden toimituksessa.
Aiemmin lehteä on tehty osa-aikaisen päätoimittajan ja yhden toimittajan voimin. Nyt suunnitelmissa on palkata lisää toimittajia, kertoo Helsingin Sanomat.
Samaan aikaan Vihreä Lanka menettää vihreiden vaalitappion vuoksi noin kolmanneksen viestintätuestaan – tuloista katoaa vuodessa noin 375 000 euroa. Rahapulaa ratkotaan sillä, ettei määräaikaisten toimittajien työsuhteita jatketa.
Myös muut puoluelehdet miettivät, kuinka selvitä pienenevän viestintätuen kanssa. Keskustan äänenkannattajassa Suomenmaassa tuen pieneneminen voi johtaa jopa irtisanomisiin, kertoi Yle vaalien jälkeen.
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Vihreä liiketoiminta (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Perusongelmalle ei ole kyetty tekemään mitään. (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Rasistikortti (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Puoluetuet vääristävät demokratiaa
Miksei puoluetukea makseta kaikille rekisterissä oleville puolueille samaa määrää siitä riippumatta montako edustajaa puolueella on? Silloin se ajaisi asiaansa eli oikeudenmukaisen vaalin toteutumista, kun nykyinen tuki vain tukee isoja, joilla on muutenkin runsaasti ilmaista näkyvyyttä. Puolueet ja edustajat rahoittakoot itse perusvaalitoimintaa laajemman toiminnan. Vihreiltä ja muilta varmasti riittäisi maksajia Vihreälle Langalle, sen verran hyvää journalismia teillä on tehty!
Olipas taas hieno otsikko
Ihan niinkuin persut varastaisivat tuen vihreiltä. Viestintätuen perusteet ovat olleet samat kaikille varsin pitkään. Eikä mikään puolue, vihreät mukaan lukien, ole vaatinut sääntöjen muuttamista pieniä suosivaksi. Varsinaista itkemistä. Pitäiskö nyt sääntöjä muuttaa ettei tule henkinen pipi?
no tehtäiskö niin
että osallistutaan vihreän langan tekoon
piraattihengessä ? kun vihertää päässä niin
tehdään juttu ja laitetaan tänne . asiantuntijat ja tutkijat ja ajattelijat - ilman sen kummempaa palkkiota kuin mahdollinen
palaute ? ettei vaan niin että toimittaja toimittaa ja jengi vastaanottaa ?
must fyrkka ei oo ainoa syy paneutua asioihin .
Tervetuloa
Tervetuloa Vihreän Langan määräaikaiset toimittajat Perussuomalaisten toimitukseen. Tehtäviä riittää roskienlajittelusta kahvinkeittoon. Reilun Kaupan kahvia ei tarvita, on liian kallista, Pirkka-kahvi kelpaa.
Pitäisikö tämäkin tuki oikeasti lopettaa
Halla-ahon skriptut ja muut, eivät ole ison rahan tuotteita.
Silti ne ovat tuoneet asiaa esille, ainakin äänästäjielle riittäväksi.
Koko puolueiden viestintätuki pohjautuu pyshätyneisyyden aikaan, kaupungissa oli kaksi tai kolme painokonetta joilla painettiin totuutta, jos joku kone joskus lagasi niin painettiin väärän firman koneilla.
'
Jotain hyvää sentään...
Luulinpa ettei persujen voitosta voi seurata mitään hyvää, mutta väärässä olin! Aivan loistava juttu, jos tämä tosiaan tarkoittaa sitä, ettei enää tarvitse törmätä k.h.tätien ja v.piipertäjien hössötyksiin ja huuhaahan niin usein!
Nyt on aika hylätä
Nyt on aika hylätä printtimedia ja siirtyä aidosti vihreään verkkoon.
http://sossumedia.blogspot.com/2011/01/internet-ohi-sanomalehtien-ja-tvn...
Onko Vihreillä rohkeutta hylätä printti ja pienentää reippaasti hiili- ja vesijalanjälkeä.
Vihreät veivät itseltään tuet
Eikös viestinärahat mene demokraattisen vaalituloksen mukaan. Ei Vihreät ole mikään etuoikeutettu ryhmä sen suhteen. Jos Vihreät olisivat voittaneet vaalit, niin kukaan täällä ei valittaisi. Lisäksi Kokoomus ja SDP haukkaavat suuremman osan tuista kuin perussuomalaiset.
Mielestäni asian tuominen jutun esitettyssä valossa esiin, kertoo omaa kieltään omahyväisyydestä, jota Jyrki Kasvi osasi kuvailla oikein hyvin "naureskelimme vain persujen jutuille" ennen vaaleja. Onpas vaikea niellä todellisuutta ja sitä todellisuutta, että tekemällä Vihreät "hölynpölyn puolueeksi" marginaalisilla asioilla ja matkimalla muita mm. persuja ovat vieneet nämäkin lehdistyötuet. Se on totuus. Persut eivät vieneet lehdistötukea vaan Vihreät itse itseltään. Lisää tappioita tulee jos ei asenne muutu Vihreissä tavallsia kansalaisia kohtaan ja hypätään jatkossakin kokoomuksen kelkkaan apupuolueeksi.
Tunnustan syyllisyyteni
Olen yksi vihreistä persuihin siirtynyt äänestäjä. Samalla kertaa vaimoni ja tyttäreni äänestivät nyt persuja.
Siinäpä teille suvaitseville miettimistä!
Taas ne kiusaa
Voi että, taas ne perussuomalaiset kiusaa!
Kirjoita uusi kommentti