Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Äärioikeistolaisuus on aiempaa hyväksytympää

5.5.2011 14.25

Mari Valkonen

Suomalaisnatsien hanke oman puolueen perustamiseksi kertoo äärioikeistolaisen liikehdinnän muuttumisesta aiempaa hyväksytymmäksi, sanoo dosentti ja rasismitutkija Vesa Puuronen Itä-Suomen yliopistosta.

”Eduskunnassa ei ole ollut toisen maailmansodan jälkeen näin avoimesti rasistisia ajatuksia kannattavia kansanedustajia. Se antaa legitimiteettiä vielä äärimmäisemmille liikkeille.”

Suomen kansallissosialistisen liikkeen pääsystä yhdistysrekisteriin päätetään todennäköisesti toukokuun aikana, kommentoitiin Patentti- ja rekisterihallituksesta Yle Uutisille alkuviikosta. Liike kerää parhaillaan kannattajakortteja päästäkseen myöhemmin puoluerekisteriin.

Oikeusministeriöstä kerrotaan, että puolueen rekisteröimiseksi yhdistyksellä pitää olla yleisohjelma päämääriensä ajamiseen. Kansallissosialistisen yhdistyksen ohjelmassa todetaan muun muassa, että ”yksikään juutalainen eikä muslimi voi kuulua kansanyhteisöön”.




Viite