Persuille tärkeää on oma etu
Jos hallitusneuvottelujen lopputulos riippuisi puolueiden kannattajien arvomaailmoista, perussuomalaisten ja kokoomuksen pitäisi sopia hyvin samaan hallitukseen.
Klikkaa suuremmaksi. Näin puolueiden kannattajat ajattelevat.
Perussuomalaiset nimittäin sijoittuvat arvomaailmaltaan hyvin keskelle niin modernisuus–traditionaalisuus- kuin humanismi–materialismi-akselillakin. Puolueen kannattajat ovat arvoiltaan joustavia ja edustavat tasaisesti nelikentän jokaista suuntaa.
Vihreät taas sijoittuvat selvästi modernisuuden ja humanismin suuntaan. Puolueen kannattajat ovat joko ”avoimia etsijöitä” tai ”elämyksellisiä”. Elämykselliset ovat individualisteja. He ovat uteliaita uusia asioita kohtaan ja arvostavat kokemusten keräämistä sekä sosiaalista verkottumista.
Kaikkien eduskuntapuolueiden kannattajien arvot selviävät arvotutkimuksesta, jonka Taloustutkimus teki kirjekyselynä helmi–maaliskuussa. Siihen vastasi noin 4 000 aikuista suomalaista. Virhemarginaali on noin 1,5 prosenttiyksikköä.
Vihreä Lanka julkaisee nyt tulokset yksinoikeudella.
Puolueiden kannattajien arvomaailmaa ei ole Suomessa aiemmin mitattu valuegraphics-arvoanalyysin avulla. Analyysin on kehittänyt ruotsalainen sosiologi Hans L. Zetterberg. Tutkimus ei mittaa ihmisten sijoittumista oikeisto–vasemmisto-akselilla vaan arkielämän tilanteissa käyttäytymiseen vaikuttavia arvoja.
Suomen suurimman puolueen, kokoomuksen, kannattajat sijoittuvat perussuomalaisten ohella arvokeskiöön. He eivät keskimäärin vaadi asioihin totaalimuutosta mutteivät toisaalta täyttä jatkuvuuttakaan. Ennemminkin heille riittää joko mukautuminen tai erottautuminen.
Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen pitää koko mittauksen kiinnostavimpana tuloksena sitä, että kokoomuslaiset ja perussuomalaiset ovat arvoiltaan toistensa kaltaisia.
”Kummatkin ovat arvojoustavia, pragmaattisia, ja ovat valmiita muuttamaan periaatteitaan. Oma etu on tärkein. Kärjistäen sanottuna heistä on oleellisinta, että he voivat ajaa henkilöautolla töihin ilman pelkoa ruuhkamaksuista”, Rahkonen sanoo.
Hänen mukaansa kokoomuksessa on lievästi vallalla ”Audilla ajava liberaali toimihenkilöporukka”, mutta ”kypäräpappi-osastokaan” ei ole kadonnut.
Sosiaalidemokraatit ovat eri puolueiden kannattajista kaikkein perinteikkäimpiä. Tämä korreloi voimakkaasti korkean iän kanssa. Peräti 60 prosenttia demareista on yli 50-vuotiaita. Aatteellisuus korostuu kokoomuslaisia enemmän.
Keskustalaiset ovat hyvin traditionaalisia. Eettiset ja moraaliset periaatteet ovat tärkeitä. Nämä perhekulttuurin kannattajat rakentavat identiteettiään työn kautta. Järjestys, säännöt ja vastuullisuus ovat keskiössä. ”Maalaisihmisiä ja kansallispukumeininkiä. Heille ei Euroopan vakausrahaston perustaminen ole tärkeää”, Rahkonen kiteyttää.
Vasemmistoliiton kannattajat ovat arvoiltaan lähes identtisiä vihreiden kanssa eli moderneja. Heille on tärkeää tulla joksikin ja kehittyä. Heidän mielestään maailma ei ole valmis ja aina voi parantaa aikaisempaa. Erilaisuus hyväksytään sekä tasa-arvoa ja kansainvälisyyttä peräänkuulutetaan.
”Vihreissä on kyllä aatteen paloa. Periaatteista pidetään kiinni. Vasemmistoliitossa taas silmiinpistävää on perinteikkäiden pieni määrä. Moderni Paavo Arhinmäki on selvästi puolueen kannattajien näköinen puheenjohtaja”, Rahkonen analysoi.
Kristillisdemokraatit edustavat tasaisesti arvokentän kaikkia muita äärikulmia paitsi vaikuttajia. He ovat vihreiden tapaan avoimia etsijöitä. Kummankin naisvaltaisen puolueen kannattajat esimerkiksi kannattavat kehitysapua selvästi enemmän kuin muiden puolueiden väki. Muuten kristilliset ovat hyvin lähellä keskustan kannattajia eli jatkuvuuden puolestapuhujia.
Rkp:n kannattajat ovat toisaalta perinteikkäitä, toisaalta elämyksellisiä. Osa heistä on uudistusmielisiä, osa taas pysyviä arvoja rummuttavia.
Lisätietoja tutkimuksen tuloksista löydät tästä pdf-tiedostosta.
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Vihreä liiketoiminta (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Perusongelmalle ei ole kyetty tekemään mitään. (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Rasistikortti (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Aika katkeraa
Melko katkeran kuuloista tekstiä.
Johdattelua
Helsingin Sanomien otsikko uutiseen: Vihreä Lanka: Kokoomuksen ja ps:n kannattajilla yhteiset arvot
Vihreän Langan otsikko uutiseen: Persuille tärkeää on oma etu
Havaittavissa tiettyä asenteellisuutta jommassa kummassa otsikoista?
pakkoruotsi
Olen aina äänestänyt kokoomusta, nyt äänesti persuja koska lupaavat poistaa pakkoruotsin.
Ja meitä on paljon..
Arvot, fiksuus ja koulutus
Tuostahan näkee suoraan ketkä ovat fiksuimpia.
Tutkimuksen mukaan vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat ovat älykkäimpiä, samoin liberaalit kokoomuslaiset. Tämän voi epäsuorasti päätellä heidän kannattamistaan arvoista.
Tutkimuksen tulokset olisivat täsmälleen samat, jos puolueiden tilalle vaihdettaisiin älykkyysosamäärä ja koulutustaso: "Älykkäät ja koulutetut ihmiset ovat arvoiltaan moderneja. Heille on tärkeää tulla joksikin ja kehittyä. Heidän mielestään maailma ei ole valmis ja aina voi parantaa aikaisempaa. Erilaisuus hyväksytään sekä tasa-arvoa ja kansainvälisyyttä peräänkuulutetaan."
On tutkittu juttu, että älykkäät ihmiset kannattavat esimerkiksi kansainvälisyyttä ja suvaitsevaisuutta. Yliopistossa ja kansainvälisissä yrityksissä ja järjestöissä ei paljoa kuule mölinää "n**keriukoista" ja "kaiken maailman muslimeista". Perussuomalaiset kannattavat juuri niitä arvoja, joita älykkäät ja koulutetut ihmiset vastustavat.
En ole koskaan kuullut yhdenkään menestyneen, kansainvälisen, koulutetun ja älykkään ihmisen vastustavan kansainvälisyyttä, "pakkoruotsia", ympäristönsuojelua, maahanmuuttoa tai suvaitsevaisuutta.
Perussuomalaisten arvojen kannattaminen ja perussuomalaisille tyypillinen jatkuva valittaminen kaikesta ("pakkoruotsi", maahanmuutto, ilmastopolitiikka, EU) kertoo alhaisesta statuksesta. Korkean statuksen ihmiset eivät valita ja räyhää.
Vihreiden dogmaattisuus
...näkyy ennen kaikkea siinä, miten he pitävät kiinni pyhistä opinkappaleista, ilman evidenssiä niiden tueksi ja jopa päinvastaisten faktojen edessä.
Fakta: Pelkästään Euroopassa on Japanin tsunamin jälkeen kuollut tsunamillinen ihmisiä ennenaikaisesti, fossiilisten polttoaineiden (hiili, kaasu, öljy) aiheuttaman säteilyn ja hiukkaspäästöjen takia.
Fakta: Fukushimassa ei ole kuollut ketään, eikä kuole. Kaksi työntekijää tosin on saanut ihottumaa.
Enpä muista nähneeni vihreitä barrikaadeilla fossiilisten aiheuttaman inhimillisen ja ekokatastrofin takia.
Mutta ydinvoimaa vastaan marssitaan, sillä heidän uskonsa sanoo niin.
Katkeraako?
>> Melko katkeran kuuloista tekstiä.
Eli johtopäätöskö on, että Taloustutkimus Oy on katkera tutkimuksen tuloksesta?
Itse tulkitsen asiaa niin, että ihmiset ovat erilaisia, niillä on erilainen arvomaailma ja tämä heijastuu myös ulospäin.
Toiset ihmiset ovat itsekkäämpiä kuin toiset. Itsekkyys ei ole huono asia, varsinkaan työelämässä.
Yrityksen funktio (voiton tuottaminen) on myös itsekästä, tälläiseen ympäristöön sopii hyvin samantyyppinen henkilö.
Humaanimmat henkilöt suuntaavat usein muuntyyppisiin tehtäviin, esim hoito- ja opetusalalle. Näsitä tehtävistä ei makseta yhtä hyvin, mutta yleensä tämän alan ihmisille raha ei olekaan elämän ykkösasia.
Minulle persujen ja kokoomuksen kannattajien suurin ero tuntuu olevan se, että kokoomuksen kannattajat edutavat usein koulutetumpaa väestönosaa ja persut enemmän työntekijäpuolta.
Selkeää arvomaailmojen kuvailua
Kuinka niin katkeraa? Neljäntuhannen ihmisen vastausten perusteella tulokset ovat aika selkeitä, eikä tekstissä ole juuri muuta kuin selostettu tuloksia. Termien valinnasta ja asennelatauksesta voi tietysti keskustella, mutta niin voi aina, ja varsin yleisesti hyväksyttäviin merkityksiin toimittaja ilmaisussaan nojaa.
Taisi osua?
Tätä pesäeroa ei kannata tehdä
Olen aina ollut kokoomuksen kannattaja, mutta etsinyt kuitenkin liberaalia ajattelua johon voisi samaistua ja pitänyt vihreitä viime vuosina selvänä vaihtoehtona.
Tämän artikkelin kaltaisia kannanottoja ei tarvita montaa jotta vihreät rakentavat pesäeron niihin kokoomuslaisiin jotka äänestäisivät ja masinoisivat muitakin äänestämään vihreiden asiasisällöstä ymmärtävää siipeä.
Häviäminen on todellakin taito joka nyt tuntuu puuttuvan.
Virhemarginaaleista
Taloustutkimuksen virhemarginaalit eivät pidä alkuunkaan paikaansa. Alle viikkoa ennen vaaleja tehdyssä taloustutkimuksen gallupissa ja vaalituloksessa oli yli 2 x marginaalin kokoinen ero. Tämä siitä huolimatta että ennakkoäänestys oli jo tapahtunut eikä viikon aikana ei tullut myöskään merkittäviä uusia kannanottoja.
Taloustutkimus on siten hyvin selvästi paljastanut poliittiset kytköksensä ja sen politiikkaa koskevat gallupit voi jättää omaan arvoonsa. Jos taas kyseessä oli "vahinko" niin se tarkoittaa että metodeissa on vakavia viheitä tai otannat eivät vastaa todellisuutta.
Niin tai näin, Taloustutkimuksen luotettavuus on monien silmissä mennyt.
Persuille tärkeää oma etu
Heh heh :) Onko tästä johdettavissa että muut puolueet ajavat sitten systemaattisesti muiden kuin omien äänestäjiensä etuja? ei voi kuin ihmetellä että mitä sieniä siellä mahdetaan popsia toimituksessa?
Todennäköisesti persuissa yritetään ajaa tämän maan etua (ja samalla kansan enemmistön, tapa jolla lisää äänestäjiä joskus saadaan) ja kyseinen etu on oman äänestäjäkunnan tavoitteiden kanssa yhtenevä. Tämä lienee ihan aito pyrkimys. Se, ovatko he oikeassa on taas toinen juttu.
Haluaisin uskoa että muut puolueet tekevät ihan samoin eli yrittävät olla tärkeissä asioissa oikeassa Suomen kannalta ja toivoa että puolueen ajamat asiat näkyvät kansalle heitä ja heidän arvojaan hyödyttävinä. Vaihtoehtona tälle on ajaa vain pienen piirin etuja vaikka kyseinen linja ei olisikaan yleisesti hyödyllinen. RKP:llä on ainakin näitä piirteitä vaikka puolueesta toki löytyy paljon omia piirejä pidemmällekin ajattelevia jäseniä.
Jos oma etu on samalla yhteinen etu niin silloin asiassa ei liene mitään ongelmaa? Kiitos ajatuksia herättävästä otsikoinnista.
Mielenkiintoista
Kuvan mukaan 14% vihreistä kuuluu elämyksellisiin joita "ympäristöystävällisyys ja eettisyys eivät heitä paljon kiinnosta".
Johtuu varmaan minusta ja olen ymmärtänyt kuvion jotenkin väärin kun eri prosenteistakin tulee Persuja 134 % mutta Vihreitä vain 78%. Pitää varmaan ryhtyä kertaamaan prosenttilaskuja kun en saa mitään tuon kuvan lukuja täsmäämään.
Ihan hyvin kirjoitettu juttu
.. mutta niinkuin onkin jo sanottu edellä, surkeaa populistista otsikointia. Kaikki sisältö itsessään on ihan perusteltuja ja tutkimukseen pohjaavaa, mutta on se kumma että taas kerran ja tässä tilanteessa Perussuomalaisia näin alleviivataan, ja internetin heitä kannattavat aktiivit saavat taas otettua nokkiinsa (ja puolueettoman silmissä ihan syystä).
Vihreät ja kommunistit kuin kaksi marjaa
Vuonna 2009 Tampereen yliopisto tutki eurovaalien yhteydessä arvomaailmoja.
Vihreät ja kommunistit olivat kuin kaksi marjaa arvomaailmaltaan, linkki YLE:n uutiseen asiasta:
http://yle.fi/uutiset/eurovaalit/2009/06/vihreiden_ja_kommunistien_eurov...
Korjaus
Puolueen kannattajat ovat arvoiltaan joustavia ja edustavat tasaisesti nelikentän jokaista suuntaa.<\CITE>
Edustus joka osa-alueella ei tarkoita arvoissa joustamista vaan sitä että persuja kannattaa kaikenlaiset ihmiset.
Virhemarginaalista
Nimimerkki Delfoi ei taida aivan ymmärtää käsitettä "virhemarginaali". Se ei tarkoita sitä, että tulos automaattisesti osuu virhemarginaalin sisälle - vaan että näin tapahtuu 95%:ssa tapauksista. Tämä tarkoittaa, että joka 20. kerralla tulos ei osu virhemarginaalin sisään. Vaaligalluppien kanssa tämä tarkoittaa, että noin joka toisissa vaaleissa jonkun puolueen vaalitulos ei mahdu gallupien virhemarginaaliin.
Taloustutkimuksen sijaan Delfoin kannattanee kyseenalaistaa omat matematiikan taitonsa.
Vihreille on tärkeintä persujen etu
Ainakin siitä päätellen, miten Panu Laturin, Anni Sinnemäen, Husein Muhamedin & Co. lausumiset ja kirjoitukset satoivat persujen laariin.
"Virhemarginaali on noin 1,5 prosenttiyksikköä."
Persuja on taulukossa yhteensä 134%, Vihreitä 78%.
Persoonallisuustesti
Aika jännää, että minulle on joskus tehty persoonallisuustesti, ja sen tulokset menivät aika lähelle vasemmistoliiton kuvausta tässä. Ja vasemmistoliittoahan minä päädyin äänestämäänkin.
Parahin Delfoi:
"Heh heh :) Onko tästä johdettavissa että muut puolueet ajavat sitten systemaattisesti muiden kuin omien äänestäjiensä etuja?"
Ei, vaan tästä on pääteltävissä -. koska tutkimus käsitteli äänestäjiä - että Persujen äänestäjät haluavat verot valtion maksettaviksi.
Vastuuntuntoiset vastuuntuntoisten puolueiden äänestäjät saattavat kannattaa vaikkapa toimenpiteitä, joissa heidän omat etunsa kärsivät, koska he näkevät, mikä on yhteiskunnan kokonaisetu.
Persujen äänestäjille tällainen ajatus on outo, uus (syntyy hetken hiljaisuus.) Persuideologian isoäiti, Margaret Thatcher, kuuluisasti julisti, että mitään sellaista kuin yhteiskunta ei ole olemassakaan.
And, you know, there is no such thing as society.
Tutkimuksen tulokset
Suosittelen kaikille tuon tutkimuksen tulosten lataamista.
Persuillahan on ehkäpä kaikista puolueista tasaisimmin kaikkiin eri lokeroihin jakautunut tulos. Miten tästä voi johtaa tuon artikkelin otsikon?
Hauskana yksityiskohtana vihreiden asiakeskeisyys on vain 2%, heikoin kaikista puolueista. Toisaalta taas seuraava on tutkimuksen mukaan ominaista vihreille:
"...humanistisista arvoryhmistä kaikkein materialistisin.
Ympäristöystävällisyys ja eettisyys eivät
heitä paljon kiinnosta."
Voisiko artkiielin kirjoittaja hieman avata että mistä tuon otsikon perusteet löytyvät? Epäilen että kirjoittajan ahdasmielisyydestä.
Tämä uutinen on jeesustelun
Tämä uutinen on jeesustelun huippu.
humanismi/materialismi
Voisiko toimittaja kertoa miten kaavion laatija on tullut siihen päätökseen, että humanismi ja materialismi ovat toistensa vastakohtia?
Ettei hän olisi yksi näistä keittiöfilosofeista jotka nykyään ovat muodissa...
Läppätutkimus Oy?
Otteita taloustutkimuksen kuvauksesta:
"Tositarina elävästä elämästä: kaksi maakunnan perukoilla asuvaa kolme-nelikymppistä miestä, Masa Matkaaja ja Pertsa Perusjätkä. Molemmilla on samantyyppinen koulutus, sama tulotaso ja perhetilanne. Jopa harrastukset ovat heillä samanlaisia. Pukeutuminen ja tyyli ovat miehillä identtiset. Ulkoisesti he ovat kuin kaksi marjaa. Molemmat äänestävät samaa puoluetta (persuja kaiketi)." --- "Masa sentään tiedostaa, että ihmiset on varustettu erilaisilla ”aivopoimutuksilla”."
Häkellyttävän analyyttistä analyysiä :) :)
Kannattaa katsoa Enbusken Sivistyksen käsikirjan viimeisin jakso tieteestä - älykkyys ei todellakaan näytä olevan synonyymi koulutukselle :) Tieteessä (jota kai tilastotiedekin on) tärkeintä on kyseenalaistaa omat motiivinsa - se on suorastaan homman ydin. Politikointi on sitten asia erikseen.
Tää tutkimus oli kai joku läppä?!?!? Uskomatonta!! :D En tajunnutkaan, että Taloustutkimus tuottaa myös tällaisia kevennyksiä :)
joku roti ny
”Kummatkin ovat arvojoustavia, pragmaattisia, ja ovat valmiita muuttamaan periaatteitaan
Loistava kuvaus vihreiden toiminnasta.
”Vihreissä on kyllä aatteen paloa. Periaatteista pidetään kiinni.
Pfff...Tää oli vissiin itseironiaa? Ihan hauska läppä.
fiksuus
Kolmen ylemmän yliopistotutkinnon suorittaneena perussuomalaisena ylilääkärinä tuntuu masentavalta kuulla olevansa sivistymätön, ennakkoluuloinen ja taantunut. Hirvittää tuo vihreän suvaitsemattomuuden aalto joka tsunamin lailla on iskenyt rakkaan isänmaamme rantaan.
ällöä
Eivätkö vihreät vieläkään ymmärrä, että juuri tämänkaltaiset ulostulot vieraannuttavat puoluetta kansalaisista?
Voiko selvemmin viestittää, että me vihreät olemme hyviä ihmisiä ja parempia kuin toiset. Itsensä pyhittäminen on kerta kaikkiaan ällöttävää.
Itse tunnistan itsessäni niin paljon vikoja, itsekkäitä ajatuksia ja muutokseen kykenemmättömyyttä, siis yksilöllistä heikkoutta, että en kelpaa vihreäksi. Ainoa ansioni on, että sentään kykenen tunnistamaan ja myöntämään vajavaisuuteni.
Rehellisen realistin mukaan
Rehellisen realistin mukaan älykkäät ja koulutetut maailmankansalaiset viihtyvät parhaiten vihreissä ja vas.liitossa.
On kiinnostavaa että tällaisen eliittiporukan luomat yhteiskunnat poikkeuksetta epäonnistuvat jos mittapuuna poidetään ihmisoikeuksia ja hyvinvointia.
Sen sijaan tavallisen kansan kannatuksen varaan perustuvat tasa-arvoiset yhteiskunnat ovat menestyneet parhaiten, esim. meille tutut pohjoismaat joissa valta on pitkään ollut ihan peruspohjoismaisten pirjojen ja perttien SDP-kepu-kok akselilla, maasta riippuen vähän erilaisin kokoonpanoin.
Persut moderneja uskalikkoja
Mistähän tämän artikkelin sisältö ja otsikko oikein on revitty?
Liitteenä olevasta kuvasta ei ainakaan voi johtaa kyseisiä johtopäätöksiä.
Kuvan mukaan suurin persujen ryhmä on modernit "uskalikot" (24)%. Moderneja ja humaaneja "avoimen etsijöitä" persuista on 9%, eli enemmän kuin esim. vasemmistoliitossa.
Moderneja hunmanisteja on persuissa siis yhteensä 21%, vasemmistoliitossa 12% ja Vihreissä 37%. Eli mistä on päädytty siihen väitteeseeen, että vasemistolla ja vihreillä on yhteiset modernit arvot?
Joko tuloksien kuvaaja on täysin virheellinen tai sitten artikkeli on täysin hatusta vedetty...
Vähän sekavaa
Perussuomalaiset ja Kokoomus ovat siis arvomaailmaltaan lähellä toisiaan. Vihreät olivat viime vaalikauden sujuvasti samassa hallituksessa Kokoomuksen kanssa ja muutama johtava Vihreiden poliitikko (mm. Oras Tynkkynen) julkisesti jopa kehui Kokoomusta hallistuskumppanina. Vaalien edellä Vihreät otti Perussuomalaiset vastavoimakseen. Joku voisi nähdä tässä ristiriitaa.
Vihreillä siis on puolestaan yhteneväisyyttä Vasemmistoliittolaisten kanssa. Tosin sillä erotuksella, että ainakin minusta on vaikeampi kuvitella Vasemmistoliittoa Kokoomuksen hallituskumppaniksi kuin Vihreitä.
"... tärkeää oma etu ..."
Onpas se vaikeaa lukea tällaisia tuloksia. Tutkimuksessahan kerrotaan kyseisiä puolueita ÄÄNESTÄNEIDEN - siis yksilöiden - arvomaailmasta, ei puolueen tavoitteista tai niissä toimijoiden arvomaailmasta.
"Arvot, fiksuus, koulutus "
Rehellinen realisti: "En ole koskaan kuullut yhdenkään menestyneen, kansainvälisen, koulutetun ja älykkään ihmisen vastustavan kansainvälisyyttä, "pakkoruotsia"..."
Täytyy sanoa että aika kapea täytyy sinun ystäväpiirisi olla. Jos en itseäni tohdi lukea noihin "älykkäisiin" niin ainakin ystäväpiirissäni tunnen useita "menestyneitä, kansainvälisiä, koulutettuja ja älykkäitä" (ja myös vihreitä!) ihmisiä, jotka vastustavat pakkoruotsia. Myös muuten suomenruotsalaisia henkilöitä.
Kokoomus tai Vasemmistoliitto, vihreille kelpaa kumpikin
Kas kummaa, kun Vihreät valmistautuvat oppositiopolitiikkaan, yllättäen yhteisiä piirteitä tuntuukin löytyvän sopivan mukavasti Vasemmistoliitosta. Vielä vaalien kynnyksellä taisivat puheet olla enemmän sen suuntaisia, että hallitusyhteistyö Kokoomuksen kanssa olisi suotuisa ratkaisu. Ja taitaapa eräs europarlamentaarikko vieläkin pitää ajatusta yllä. Vihreitä olen perinteisesti pitänyt idealisteina, mutta nykyinen kabinettipolitikointi syö kyllä uskottavuutta kovaa vauhtia. Saksan vihreät hyväksyvät prostituution, mutta Suomen arvoliberaaleille Vihreille asia taitaa olla liian liberaali ajatus. Elikkä tärkeätä on luoda mielikuva avoimuudesta, mutta käytännön politiikka ei ulkopuoliselle aina näyttäydy esikuvien mukaisena.
VIRSUT JA PERSUT
Kun perussuomalaisia kutsutaan persuiksi, olemme kehittäneet vihreille nimen VIRSUT. Tasa-arvo on tärkeää.
Kiitos Virsut tästä julkaisusta!
"Korkean statuksen ihmiset eivät valita ja räyhää"
Piramiidin huipulla ei alakerran valitus kiinnosta. Onneksi vaalit ovat joka 4.vuosi ja ennemmistö rulettaa.
Unohtakaa nyt jo
Suosittelen Vihreitä palaamaan takaisin omaan politiikkaan, sillä nyt olisi jo sen aika. Olisi myös mukava kuulla, mitä se Vihreiden politiikka oikeasti on, kun aikaa käytetään noin paljon muiden tekemisten arviointiin.
Tuollaiset tutkimukset ovat yhtä tyhjän kanssa. Lainaan hiukan artikkelia:
"Vasemmistoliiton kannattajat ovat arvoiltaan lähes identtisiä vihreiden kanssa eli moderneja. Heille on tärkeää tulla joksikin ja kehittyä. Heidän mielestään maailma ei ole valmis ja aina voi parantaa aikaisempaa. Erilaisuus hyväksytään sekä tasa-arvoa ja kansainvälisyyttä peräänkuulutetaan."
Eihän se käytännössä näin ole. Tutkimus siis antaa ymmärtää, että mm. Kokoomuksen nykyinen ulkoministeri ei olisi kansainvälinen, moderni, kehittyvä, erilaisuuden hyväksyvä, jne. Uskokoon ken haluaa.
Etu
Joo äänestin Persuja ja tulen äänestämään kunnallisvaaleissakin, koska kokoomukselle ja eritoten vihreille tuntui joidenkin muiden etu olevan tärkeämpää kuin minun etuni.
Kiitän kirjoituksesta se avasi kyllä hyvin vihreän puolueen ajatusmaailmaa.
Pitkä matikka??
"Nimimerkki Delfoi ei taida aivan ymmärtää käsitettä "virhemarginaali". Se ei tarkoita sitä, että tulos automaattisesti osuu virhemarginaalin sisälle - vaan että näin tapahtuu 95%:ssa tapauksista. Tämä tarkoittaa, että joka 20. kerralla tulos ei osu virhemarginaalin sisään. Vaaligalluppien kanssa tämä tarkoittaa, että noin joka toisissa vaaleissa jonkun puolueen vaalitulos ei mahdu gallupien virhemarginaaliin.
Taloustutkimuksen sijaan Delfoin kannattanee kyseenalaistaa omat matematiikan taitonsa."
Herra tai rouva "pitkä matikka" voisikin sitten kertoa että kuinka epätodennäköistä on yli 2xvirhemarginaalista poikkeaminen. Tässä tapauksessa kahdella puolueella kävi kutakuinkin näin. Yhteensattuman todennäköisyys on alle promillen luokkaa,luultavasti jopa persujenkin osalta yksistäänkin.
Kun se _kuitenkin_ sattui toteutumaan niin ei ollut yllätys, että se tapahtui juuri persujen kannatusluvuille. Näin siis kun ottaa virheattribuutiossa huomioon talous"tutkimuksen" omistajan olevan kokoomuksen kansanedustajan joka on aiemmin maininnut mediassa oikeassa olemisen vastuusta; kansa kun haluaa äänestää voittajaa.
Tarkoittikohan "pitkä matikka" pitkältä tuntunutta matikkaa tai onko sitä ehkä opiskeltu peruskoulussa enemmän kuin 9 vuotta?
Itse asiassa Delfoi on aivan oikeassa
Kaikkien galluppien arviot perussuomalaisista menivät kaukaa ohi maalin.
Taloustutkimuksen viimeisin tutkimus lupasi 15,4 prosenttia 1,4 prosentin virhemarginaalilla. Toteutunut luku 19,05 % ylitti ennusteen 3,65 prosenttiyksiköllä eli 2,6 kertaa virhemarginaalin verran. Tämä ei ole mikään pieni virhe.
Toki 5 % tapauksista kuuluukin mennä virhemarginaalin ulkopuolelle, mutta ei miten kauas tahansa, vaan normaalisti nekin tapaukset ovat lähellä marginaalin rajoja, siis "vähän yli 1 kertaa virhemarginaalin".
Jotta mennään yli 2,6 virhemarginaalin verran pieleen sattumalta, tarvitaan kerrassaan huikea sattuma, todennäköisyydeltään luokkaa yksi kolmesta miljoonasta, ei suinkaan yksi 20:stä. Tämä on käytännöllisesti katsoen täysin poissuljettu selitys.
Todellinen syy noin suureen virheeseen ei todellakaan ollut se sattuma, jota virhemarginaali mittaa, vaan laskennassa käytetyt korjauskertoimet, joilla perussuomalaisten kannatuslukuja rukattiin alaspäin. Ne kertoimet menivät karkeasti pieleen, kaikilla tutkimuslaitoksilla. Jo ennen vaaleja oli tutkimuslaitokset myönsivät avoimesti, että juuri noiden korjauskertoimien epävarmuuden vuoksi virhemarginaalit eivät oikeasti päde PS:n kohdalla. Eivätkä sitten päteneetkään.
Kirjoita uusi kommentti