Ex-vihreät nousivat oppositiopuolueiden johtopaikoille

20.5.2011

Vuonna 1995 vihreiden listalta eduskuntaan pyrkinyt Kimmo Tiilikainen valittiin tänään perjantaina keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.

Tiilikainen on kolmannen kauden kansanedustaja ja hän toimi ympäristöministerinä Paula Lehtomäen äitiysloman aikana talvella 2007–2008.

Aiemmin perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaksi valittiin Pietari Jääskeläinen, joka oli vihreiden ehdokkaana vuoden 1999 europarlamenttivaaleissa.

Lisää entisiä vihreitä

PRL | 26.05.2011 23:12

Itse asiassa myös Pirkko Ruohonen-Lerner on valittu 2004 kunnallisvaaleissa Porvoossa vihreiden listalta kaupunginvaltuustoon, eli entinen vihreä hänkin.

Perussuomalaisten ryhmän puheenjohtajisto on siis varsin vihertävä.

Tulivat järkiinsä?

:) | 27.05.2011 11:00

Fiksuja ihmisiä!

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.