Kakkaa kaihtavat kaikki

Paitsi lapset, mutta se menee ohi.

Nimimerkki ”Nojatuoliantropologi itsekin” kysyy: Jotkut antropologit väittävät, että kakan hajun inhoaminen on opittu kulttuurinen tapa. Minun mielestäni hajun inhoaminen on biologista, haju varoittaa meitä bakteereista. Mikä on totuus?

Eno vastaa: Kakan- eli maalaisittain paskanhajun aiheuttaa skatoli-niminen yhdiste. Ja yllätys yllätys, ihmisen nenä on kaikkein herkin aistimaan tätä yhdistettä per molekyyli. Tämä on jo vahva todiste siitä, että inhoamisella on biologinen pohja. Tiedetään myös, että ulosteiden vieroksunta kannattaa: kakan välityksellä leviää ainakin 20 vaarallista tautia tai loista.

Toinen vahva todiste on se, että kaikissa kulttuureissa kakka on inhottavien asioiden listan kärjessä. Kulttuurista vaihtelua on kuitenkin siinä, kuinka paljon paskanhajua siedetään. Tämä on tietenkin opittua.

Viimeistään tässä vaiheessa kulttuuriantropologit nousevat esiin nojatuoleistaan (jossa ovat istuneet keskivahvassa iltapäivä-différancessa) ja hihkaisevat: Entä lapset?! Kaikki lapsia hoitaneet tietävät, että alle 2-vuotiaalle kakka on esimerkiksi näppärä taiteellisen itseilmaisun väline. Kakkainho ei näyttäisi olevan synnynnäistä.

Mutta voi se silti olla. Kakan inhoaminen saattaa olla pikkulapsilla latentissa vaiheessa – kuten seksuaalinen kiinnostus – ja alkaa vasta, kun ihminen on tarpeeksi vanha huolehtimaan omista kakka-asioistaan. Voi olla, ettei varsinkaan varhemmissa yhteisöissä lasten tarvinnut inhota kakkaa, sillä lapset elivät niin kiinteässä kontaktissa äitinsä kanssa, että äidin inhoreaktio on riittänyt suojelemaan lastakin bakteereilta. Lasten avoimuus kaiken suhteen on voinut olla osa ihmisen kykyä sopeutua erilaisiin ympäristöihin.

Elintason kohoaminen näyttää johtavan haluun siirtää kakanhaju kauemmas. Huomasin itsekin, että elintasoni ja mielialani kohosi heti, kun siirsin paskahuussini Makkos-Oskarin vastaiselle tontinrajalle.