EU:n uudet energiamääräykset eivät kelpaa Kuntaliitolle
Kuntaliitto suhtautuu penseästi Euroopan unionin valmisteilla olevaan energiatehokkuusdirektiiviin. Uudistus aiheuttaisi kunnille satojen miljoonien eurojen lisäkustannukset vuosittain.
"Jo tällä hetkellä välttämättömiä rakennusten korjaustöitä jää tekemättä useiden kymmenien miljoonien edestä", huomauttaa Kuntaliiton energiainsinööri Kalevi Luoma liiton tiedotteessa.
Direktiivi velvoittaisi myös energian myyjät tai jakelijat säästämään asiakkaidensa energiaa vuosittain 1,5 prosenttia liikennepolttoaineita lukuun ottamatta. Nykytilanteessa riittää, että myyjät tiedottavat asiakkailleen näiden kulutuksesta ja energiansäästömahdollisuuksista ja opastavat energian järkevään käyttöön.
Luoma epäilee, että toteutuessaan direktiivi romuttaisi kuntien ja työ- ja elinkeinoministeriön välisen energiatehokkuussopimusjärjestelmän.
"Uhanalaisina ovat esimerkiksi sopimuksiin liittyvät energiakatselmus- ja investointiavustukset. Välttämättömät rakennusten korjaustoimenpiteet saattavat jäädä edelleenkin toteuttamatta tai siirtyä tulevaisuuteen, mikäli huomio kiinnitetään yksinomaan energiakorjauksiin", Luoma sanoo.
Mikäli viime viikon keskiviikkona annettu direktiivi hyväksytään, se tulee voimaan tammikuussa 2014.
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Utopia (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Epäonnistunut iskulause (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Heikka veti överiksi! (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Auer on syytön, törkeän panettelun uhri (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Kirjoita uusi kommentti