Jakamattomia ihmisoikeuksia kaikille

Uusi hallitusohjelma ja ministerinimitykset herättävät myönteistä jännitystä. Nollaseiska-tavoitteesta lipsumisen kanssa voitaneen elää, jos pystymme merkittävästi parantamaan kehitysyhteistyömme laatua. Edellisen ministerin kaudella puheet olivat tekoja parempia.

Hallitusohjelman kehityspolitiikkaa käsittelevistä osuuksista suuri kiitos neuvottelijoille. Köyhyyden vähentäminen ja YK:n vuosituhattavoitteiden (MDG) saavuttaminen ovat nyt Kataisen hallituksen kehityspolitiikan tärkeimmät tavoitteet. Useat UM:n teettämät evaluaatiot osoittavat, että edellisillä hallituskausilla Suomen kehitysyhteistyössä ei ole kylliksi seurattu, onko työllämme todella köyhyyttä, eriarvoisuutta ja haavoittuvuutta vähentäviä ja ihmisoikeuksien toteutumista edistäviä vaikutuksia.

Siksi onkin hyvä, että uusi hallitus lupaa uudistaa kehityspolitiikkaa - ja niin se todella tekeekin, kun se nostaa hallitusohjelmassaan Suomen kehitysyhteistyötyön erityisiksi painopistealueiksi ihmisarvoisen työn, nuorisotyöttömyyden vähentämisen sekä naisten ja lasten aseman parantamisen. Nämä ihmisoikeusaiheet jäivät marginaaliin edellisen ministerin kaudella, ja siksi myönteiset odotukset ovat ymmärrettävästi nyt – uuden kehy-ministerinkin tuntien - korkealla.

Kehityspolitiikan ihmisoikeusaktivistien elämä on kamppailuja täynnä. Toisaalta on tämä jatkuva kamppailu globaalia kehityspolitiikkaa dominoivien Maailmanpankki-ekonomistien ynnä muiden talouskasvu- ja markkinauskovaisten kanssa (Lue lisää tästä väitöskirjastani: www.tinyurl.com/voipio2011book). Uusi ministeri tulee hämmästymään huomatessaan, miten vahvasti ”trickle-down” –uskomus vielä ohjaa Suomenkin kehitysyhteistyötä: Talouskasvun tavoittelulla oikeutetaan kehy-varojen käyttöä miltei mihin tahansa, sillä oletuksella, että talouskasvu sitten joskus ehkä tihkuu myös köyhäytettyjen ja syrjittyjen naisten, miesten, lasten, vammaisten ja erilaisten vähemmistöryhmienkin hyväksi. Kaikki evaluaatiot kuitenkin viittaavat siihen, että millään automatiikalla kasvu ei uusia työpaikkoja tuota eikä köyhiä hyödytä.

OECD-DAC:n köyhyysverkostossa olemme rakentaneet siltaa ihmisoikeus- ja talouskasvutavoitteiden välille miettimällä kriittisesti sitä, mitä meidän olisi muutettava talouskasvua tavoittelevissa toimissamme (esim. maataloudessa sekä infran tai yksityisen sektorin kehittämisessä), jotta tuloksena voisi olla kestävää ja myös köyhiä ihmisiä hyödyttävää – ”pro-poor” – talouskasvua. Tuottamiemme OECD-ohjeistojen (www.oecd.org/document/55/0,3746,en_2649_34621_46582839_1_1_1_1,00.html) mukaan olennaista on, että talouskasvu olisi ”inklusiivista” ja ”työintensiivistä” eli sellaista, että myös köyhät naiset ja miehet voivat osallistua ja tuoda oman panoksensa kasvun tuottamiseen – ja sen kautta myös hyötyä siitä. Nyt kun ”Green Growth” on nostettu yhdeksi koko OECD:n keskeisistä teemoista, me köyhyysverkoston jäsenet väitämme, ettei vihreäkään kasvu voi olla kestävää, jollei se ole ”inklusiivista” vihreää kasvua, johon myös köyhät naiset ja miehet voivat tuoda oman panoksensa ja päästä osallisiksi.

BKT:n ja vientilukujen kasvun sijaan meidän on siis mitattava kehityspolitiikan onnistumista sillä perusteella, miten monille naisille ja miehille on onnistuttu luomaan ihmisarvoisia työpaikkoja, kestäviä elinkeinoja ja luotettavaa perusturvaa.

Toinen kamppailu, jota me kehitys- ja ihmisoikeusaktivistit joudumme jatkuvasti käymään omantuntomme sisällä on sen pohdinta, mikä olisi oikea prioriteettijärjestys toinen toistaan tärkeämpien ihmisoikeuksien edistämiseen.

Syrjäseudun etniseen vähemmistöön kuuluvia vammaisia yksinhuoltajaäitejä voimaannuttavia toimia rahoittaessamme olemme ainakin moninkertaisesti oikealla asialla. Mutta olisi tuettava myös niitä pääkaupungin rohkeita poliittisia toimijoita, jotka joutuvat itse vaikeuksiin, kun haastavat hallituksiaan. Voisimmeko asettaa budjettitukemme ehdoksi, että kehitysmaahallituksen on ensin pantava toimeen YK:n ihmisoikeusjulistuksen artiklojen 22-28 edellyttämät oikeudet sosiaaliturvaan, työhön, ruokaan, terveydenhoitoon ja opetukseen kaikille? Vai onko kehyn tehtävä auttaa luomaan ihmisarvoista työtä sekä ruoka- ja perusturvan järjestelmiä, jotka vapauttaisivat mahdollisimman monet kehitysmaan naiset ja miehet jokapäiväisestä toimeentulotaistelustaan, jolloin heillä itsellään olisi voimaa ja rohkeutta vaatia muutoksia hallituksiltaan?

Ainoa oikea vastaus on, että tätä kaikkea on tehtävä. Ihmisoikeudet ovat määritelmällisesti jakamattomia, toisin sanoen naisten, miesten, lasten, vanhusten, vammaisten ihmisten ja vähemmistöjen taloudellis-sosiaaliset oikeudet ihmisarvoiseen työhön, perusturvaan, opetukseen, ruokaturvaan ja terveydenhoitoon ovat yhtä tärkeitä kuin poliittiset ja kansalaisoikeudet. Toisaalta ilman äänioikeutta, mielipiteenvapautta ja järjestäytymisoikeuksia kansalaiset eivät voi puolustaa oikeuksiaan. Ja kääntäen: nälkäinen ihminen ei jaksa äänestää eikä järjestäytyä.

Helppoja vastauksia ei ole, mutta tätä keskustelua on jatkettava. Lukekaa hyvät ihmiset keskustelun pohjaksi Amnesty Internationalin pääsihteerin Irene Khanin loistava kirja ”The Unheard Truth – Poverty and Human Rights”. Irene Khanin mukaan ”Köyhyys on maailman pahin ihmisoikeusrikkomus.”

Olen ylpeä siitä, että tuemme Suomen kehy-varoista – pienillä budjeteilla mutta kuitenkin - Magdalena Sepulvedan ja Shuaib Chalklenin työtä. Magdalena on YK:n Ihmisoikeusneuvoston erityisraportoija aiheesta ”Extreme Poverty and Human Rights”, jonka erinomaisia raportteja suosittelen uudelle ministerille ja teille muillekin kesälukemiseksi. . Shuaib on YK:n Vammaisten ihmisoikeuksien erityisraportoija, joka on kutsunut Kalle Könkkölän asiantuntijapaneelinsa jäseneksi.

Timo Voipio

Kirjoittaja on UM:n Globaalin sosiaali- ja työpolitiikan neuvonantaja, tuore tohtori ja riihimäkeläinen vihreä edellisen kauden kaupunginvaltuutettu.