Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Aktivistitkin pohtivat talouskriisiä: Auttaisivatko nämä lääkkeet?

16.8.2011 8.53

Lasse Leipola

Kuria markkinoille ja tuloja valtioille. Siinä ovat talousaktivistien järjestö Attacin eväät talouskriisin ratkaisemiseksi.

Yli 1300 aktivistia kerännyt Attacin kesäakatemia päätty sunnuntaina Saksan Freiburgissa.

Ranskan Attacin kunniapuheenjohtaja Susan George sanoo järjestön tiedotteessa, ettei Attac halua ilkkua ”mitä me sanoimme”, vaikka se onkin jo pitkään varoittanut rahoitusmarkkinoiden kriiseistä ja ongelmista.

”Meillä on konkreettisia esityksiä siitä, miten ihmiset ja planeetta voidaan asettaa muutamien harvojen nauttimien ylenpalttisten voittojen edelle. Nämä esitykset toimivat, kun niille vain annetaan mahdollisuus”, Susan George sanoo.

Järjestön resepti on demokraattisen valvonnan ja sääntelyn lisääminen.

”Huolimatta kaikista kauniista puheista ja maailmoja syleilevistä julistuksista joita G20:ssa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla esitetään, on sääntelyä otettu käyttöön liian vähän. Kaiken lisäksi se vähäkin tulee aivan liian myöhään”, sanoo saksalainen Hugo Braun, joka oli yksi tapahtuman järjestäjistä.

Attacin esitykset

  • Finanssitransaktioveron välitön käyttöönotto spekulaation hillitsemiseksi.
  • Kaiken taloutta ja yhteiskuntaa uhkaavan spekuloinnin ja spekulatiivisten instrumenttien välitön kieltäminen, mukaan luettuna lyhyeksi myynti ja velkakirjajohdannaiset (CDS).
  • Ehdoitta tapahtuva pankkien pelastamisen lopettaminen. Pankit, jotka eivät selviä omin voimin, tulee ottaa yhteiskunnan haltuun ja asettaa demokraattiseen valvontaan niin, että ne palvelevat kansalaisten tarpeita eivätkä yksityisten osakkeenomistajien etuja.
  • Ne rahoituslaitokset, joita pidetään liian suurina kaatumaan, pilkottava pienempiin osiin.
  • Ei leikkausohjelmille ja kyllä uusille valtion tulonlähteille. Julkisia palveluita ja investointeja tulee kehittää, ei supistaa. Kaikki toimeenpantavat talouspoliittiset toimenpiteet tulee kohdistaa vaurauden uudelleenjakamiseen ja julkisen sektorin tulojen kasvattamiseen.
  • Kaikki julkinen velka tarkastettava riippumattoman kansalaisjohtoisen elimen toimesta ja laittomat velat peruttava.
  • Euroopan keskuspankki alistettava demokraattiseen kontrolliin ja sen valtuuksien määriteltävä uudelleen, siten että Euroalueen jäsenvaltioiden suora rahoittaminen tehdään mahdolliseksi.

talous 




Viite