Sää käy Yhdysvalloissa entistä kalliimmaksi

18.8.2011

Yhdysvalloissa on koettu tänä vuonna jo yhdeksän erillistä, yli miljardin dollarin tuhot aiheuttanutta sääilmiötä. Asiasta kertoo Yhdysvaltain kansallinen sääpalvelu tiedotteessaan.

Upoksissa. Viimeisin yli miljardin dollarin tuhot aiheuttanut luonnonilmiö oli Missori ja Souris -jokien tulva kesäkuussa.

Kuva: U.S. Air Force photo/Senior Airman Jesse Lopez (CC-BY-ND)

Kuluva vuosi on kalliiden sääilmiöiden osalta jo nyt tasoissa ennätysvuoden 2008 kanssa, vaikka esimerkiksi hurrikaanikausi on vasta puolessa välissä. Yhteensä sää on aiheuttanut tänä vuonna noin 35 miljardin dollarin vahingot. Suurin osa vahingoista, noin 20 miljardin dollarin edestä, on aiheutunut ukkosmyrskyistä.

Munich Reinsurance America arvioi, että luonnonkatastrofien määrä on kolminkertaistunut Yhdysvalloissa viimeisen 20 vuoden aikana.

”Raju sää muodostaa hyvin todellisen uhan julkiselle turvallisuudelle, minkä vuoksi se vaatii rohkeita lisätoimia. Luonnonkatastrofien lisääntyminen, kuten tänä vuonna on nähty, on vahva muistutus siitä, että elämät ja elinkeinot ovat vaarassa”, sanoo sääpalvelun johtaja Jack Hayes.

Tiedotteen mukaan Yhdysvalloista pyritään tekemään tulevaisuudessa ”sää-valmis” kansakunta. Tämä tarkoittaa muun muassa sääennusteiden parantamista, nopeampaa reagointia uhkiin sekä paikallisyhteisöiden verkostoitumisen ja valmiuden kehittämistä.

Sää

Nimetön | 18.08.2011 14:03

pitäisi kieltää laissa ja laittaa vankilaan.
Ihmisiä kohta 7 miljardia tuhoamassa luontoa ja vesi varantoja sekä aiheuttamassa mittavia kasvihuone ongelmia.Sää on syyllinen ihmisten lisääntymiseen.

Ei merta edemmäksi kalaan

Frank | 18.08.2011 18:38

Ei tarvitse kurkotella merten taakse tuon ilmiön perässä. Muistissahan ovat esim kaksi viimeistä talvea jotka ennätyksellisen kylminä ja lumisina tulivat eritoten pk-seudulle todella kalliiksi. Tilannettahan eivät helpottanut ollenkaan se että kolme vuotta sitten Helsingin kaupunki päätti leikata katujen talvikunnossapitomäärärahoja kuudella miljoonalla €urolla - muistaakseni Vihreiden aloitteesta.
Ja tulevasta talvesta on muuten tulossa vähintäänkin yhtä "haasteellinen".

Miljardit tuntuvat jo pieniltä - Kreikaan pumpataan kymmeniä

Elijah Baley | 18.08.2011 20:00

Miljardit alkavat tuntua jo todella pieniltä rahoilta säähaittojen korvauksiin jos katsellaan mitä löysä rahapolitiikka on saanut aikaan Kreikassa. Oliko se nyt niin, että 50 miljardia vuodessa ei piisaa mihinkään Kreikassa? Kreikan talousotku on samassa luokassa kuin Japanin ennätystsunami joita tullee noin 100 vuoden välein paikallisesti(ei tarkoita sitä eteikö samankokoinen iskis muualla maailmassa ensivuonna).

Olikos se nyt niin, että Suomen valtion velkojen korot ovat siinä 1.6-1.8 miljardia ja Suomen julkisyhteisöjen velkojen korot saman verran eli 1.5 miljardia? Yhteensä siis noin 3 miljardia eli kymmenesosa koko jenkkilän säätuhoista.

Oikeasti on siis aikalailla lanteista kyse jos säätuhoissa puhutaan vain kymmenien miljardien luokasta jenkki-tasolla.

Ihminen on..

Nimellinen | 24.08.2011 15:12

Voisihan se olla jenkeilläkin helpompaa korjata ja koota jos leikkaisivat 700 miljoonan vuotuisesta sota-teknologia budjetistaan ja lisäisivät sen 80 miljoonan rakennus budjettiin. Ja kyllähän se niin on että mitä enemmän ihmiset lisääntyy niin sitä enemmän tulee myös luonnon katastrofeja. Luonto yrittää itse pitää ihmiset kurissa.
Kyllä nämä asiat ovat ihan ihmisten itsensä aiheuttamia, ja joka väittää vastaan voi katsoa peiliin.

Ihminen on syyllinen.

Kommentit

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.