Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Pulled porkkana

Mari Nieminen

Pulled porkkana
Mari Nieminen

18.3.2016 8.46

Lasse Leipola

Sivurooliin jätetty possu kannattaa korvata kasviksilla.

Ylikypsä porsaanliha on yksi niistä harvoista asioista, joita olen jäänyt kaipaamaan ryhdyttyäni kasvissyöjäksi. Pulled pork eli nyhtöpossu oli yksi suosikeistani, mutta onnekseni söin sitä lähinnä sämpylän välissä barbeque-kastikkeeseen hukutettuna. Tässä muodossa possun osuus jäi niin yhdentekeväksi, että se on helppo korvata.

Sopivan säikeisen ja mössömäisen koostumuksen – ilman possurasvaa! – saa helposti porkkanaraasteesta. Lopputuloksen kannalta olennaisin vaihe on kuitenkin kastikkeen valmistus.

Barbeque-kastikkeessa on kyse voimakkaiden makujen, happaman, makean ja suolaisen, tasapainosta, minkä lisäksi tulisuus, savuisuus ja muut aromit sekä kastikkeen paksuus pitää säätää kohdilleen. Valmistaminen on oma prosessinsa, johon tarvitaan sekä aikaa että olutta. Omaan makuun istuvan kastikkeen valmistaminen vaatii nimittäin jatkuvaa maistelua ja jokaisessa välissä on hyvä puhdistaa kieli ja kitalaki raikkaalla oluella.

Langan resepti on kelpo pohja, mutta lopullinen säätäminen kannattaa tehdä oman maun mukaan. Porkkana tuo lopputulokseen jonkin verran makeutta, joten pelkästä kastikkeesta ei kannata tehdä turhan makeaa. Lihan kanssa toimii ohuempikin kastike, mutta kostea porkkanaraaste päästää helposti kastikkeen lävitseen, minkä vuoksi viimeinen vaihe on kastikkeen suurustaminen.

  • 500g porkkanaa
  • raastettuna
  • 2dl colajuomaa
  • 1 prk eli noin 70 g
  • tomaattipyrettä
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl hunajaa
  • 2 tl tabascoa (mieluiten savustettua)
  • 1 tl omena- tai
  • valkoviinietikkaa
  • 1 tl paprikaa (mieluiten savustettua)
  • 1 rkl vettä
  • 1 rkl perunajauhoa
  1. Lisää ainekset kattilaan porkkanaa, vettä ja perunajauhoa lukuunottamatta.
  2. Lämmitä välillä sekoittaen kiehuvaksi. Maistele varovaisesti ja lisää mausteita oman makusi mukaan.
  3. Lisää porkkanaraaste, sekoita.
  4. Jos kastike ei tartu kunnolla raasteeseen, suurusta kastike perunajauhoilla. Sekoita vesi ja perunajauho erillisessä kupissa ja kaada tasaisesti raasteen joukkoon samalla sekoittaen.
  5. Tarjoa kuumana esimerkiksi sämpylän välissä juuston, majoneesin ja salaatin kera.

Humalaa kaveriksi!

Makea ja mausteinen street food kuten pulled porkkana on kuin luotu oluelle, jossa on runsaasti humalaa ja mallasta. Kokeile esimerkiksi Saimaan panimon Brewer's Special American Red Alea (ruokakaupat, noin 2 €) tai Muflonin CCCCC-ipaa (Alko, 4,79 €).




Viite