Miksi puolueissa on kiintiönaisia?

26.2.2016 10.19

Riikka Suominen

Suomen feministinen kenttä kuhisee, mutta poliittiset naisjärjestöt pysyvät julkisuuskatveessa. Onko aika ajanut niiden ohi?

”Lainlaatijoilla vaihtaa pää ja perse paikkaa, kun puhutaan vammaisten kokemasta väkivallasta!”

Voimasanat raikaavat, kun feministinen kiroiluiltama vetää Tavastian täyteen. Samaan aikaan julkkikset paljastavat lääppimiskokemuksiaan ja vain miesten kesken käydyt paneelikeskustelut ovat valtavirtahuumoria.

Feministinen toiminta on Suomessa virkeämpää kuin vuosikymmeniin. Mutta puolueiden naisjärjestöjä ei yhteiskunnallisessa keskustelussa näy.

Hallituspuolueiden naisjärjestöjen yritykset vaikuttaa hallitusohjelmaan valuivat hiekkaan. Näkyvät feministit tekevät vallankumousta mieluummin puolueiden ulkopuolella.

Jokaisella suomalaisella puolueella on naisjärjestö. Niille on valtion budjetissa kiintiöity melkein 1,5 miljoonaa euroa eli viisi prosenttia puoluetuesta, joka pitää käyttää naisten poliittiseen toimintaan. Laki ei määrittele, että toiminnan tulisi olla vain naisille tai luonteeltaan tasa-arvoa edistävää.

Siitä, ovatko puolueiden kiintiönaiset tarpeellisia, on käyty keskustelua jo 1960-luvulta lähtien. Vihreissä ja demareissa on esitetty näkemyksiä, että naisten kiintiötuesta voisi luopua ja siirtyä yleiseen tasa-arvotyöhön.

”Ilman rahaa ei ole valtaa”, perustelee vihreiden naisten pääsihteeri (vs.) Tiina Rosberg kymmenen prosentin kiintiörahoitusta.

”Ilman tukea olisimme kuin vanhempainyhdistys, myisimme kakkuja rahoittaaksemme toimintaamme.”

Vihreiden naisten toiminta on naiserityistä, eli suunnattu vain naisille, kuten pääosa muidenkin naisjärjestöjen toiminnasta. Vihreät naiset kirjoittavat kannanottoja ja blogeja ja tekevät tasa-arvotyötä puolueen sisällä ja yhteiskunnassa yleisesti. Viime aikoina esiin on nostettu esimerkiksi uuden hallituksen leikkausten vaikutukset päivähoitoon ja eläkeläisiin.

Puoluekokousten yhteydessä Vihreät naiset kouluttaa ja rohkaisee naisia pitämään puheenvuoroja ja ottamaan tilaa. Naiserityisessä toiminnassa ei tarvitse kohdata mitään vihamielistä, vaan voi keskittyä tekemiseen. Paljon toiminnasta tapahtuu paikallisjärjestöissä. Siellä on poliitikkovieraita ja saunailtoja. Vaaleissa naisjärjestö tukee ehdokkaitten tapahtumia ja lehti-ilmoittelua paikallisyhdistysten kautta.

”Vaikutusvaltamme riippuu siitä, kuinka aktiivisesti saamme jäsenemme katsomaan politiikkaa sukupuolisilmälasien kautta. Kunnallispuolella ei aina oteta sitä näkökulmaa”, Rosberg sanoo.

Nyt kenttä on aktivoitunut ja Vihreät naiset ovat osaltaan onnistuneet levittämään yhteiskuntaan sukupuolivaikutusten arviointia. Vihreät on feministinen ja naisvaltainen puolue, silti Rosbergin mukaan naisjärjestöllä on tärkeä rooli.

”Vahtikoirana saa olla puolueen sisälläkin. Kukaan ei anna tasa-arvoa ilman että sitä pyydetään tai ajetaan”, hän sanoo.

”Puolueen tasa-arvotyö riippuu siitä, mikä suuntaus on vallassa, onko se ympäristö vai sote vai joku muu.”

Valtionrahoitus vapauttaa naisjärjestöt emopuolueidensa tiukimmasta kontrollista. Ainakin teoriassa. Vaalien alla kokoomusnaiset ja keskustanaiset esittivät vaatimuksia vanhempainvapaiden jakamisesta ja työelämän tasa-arvosta, mutta hallitusohjelmassa heidän toiveillaan pyyhittiin pöytää. Tämä varmasti harmitti, mutta hallituspuolueiden naiset eivät voi kapinoida julkisesti.

Ruotsissa feministipuolueen perustanut Gudrun Schyman on sanonut, että naisjärjestöt ovat lobbaajia oman puolueensa sisällä, ja vaikuttavat siellä niihin, joilla valta oikeasti on. Poliittinen valta on edelleen miehillä. Puolueen sisällä asioita ei kuitenkaan voi ajaa konfliktiin, siksi oma feministinen puolue tärkeä.

Suomi ei olisi näin tasa-arvoinen yhteiskunta ilman naiserityistä toimintaa eikä tasa-arvosta todennäköisesti puhuttaisi senkään vertaa kuin nyt. Naisjärjestöt voivat vaikuttaa kansanedustajiin ja ministereihin puolueiden sisäisten verkostojen kautta. Niillä on myös merkittävä rooli siinä, että naisia päätyy kansanedustajaehdokkaiksi.

Kansainvälisessä tutkimuksessa on havaittu, että suomalaiset naisjärjestöt ovat vaikuttaneet paljon politiikan sisältöihin: 1950-luvulla puolue-elinten tasa-arvoon, 1970-luvulla päivähoidon kehittämiseen ja 1980-luvulla siihen, että päivähoidosta tuli subjektiivinen oikeus.

Tämä on onnistunut, sillä naisjärjestöt ovat tehneet yhteistyötä yli poliittisen kentän. Naisjärjestöjen kattojärjestö Nytkiksessä ovat mukana kaikki poliittiset naisjärjestöt.

Nyt naisjärjestöjen konsensus on murtunut.

”Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut murros. Moni naiskysymys on politisoitunut ja järjestöjen pitää miettiä, mikä on niiden yhteinen agenda”, sanoo akatemiatutkija Johanna Kantola Helsingin yliopistosta.

Esimerkiksi kokoomus-, perus- ja keskustanaiset eivät kannata subjektiivista päivähoito-oikeutta. Kattojärjestö Nytkis päättikin syyskokouksessaan luopua konsensusperiaatteesta, jottei järjestö olisi julkilausumissaan aivan hampaaton.

Vasemmistopuolueiden naisten vaateet ovat menneet läpi oikeistoa paremmin, sillä ne ovat saaneet tavoitteilleen enemmän tukea emopuolueiltaan kuin oikeistosisaret. Ruotsissa puolueiden erilliset naisjärjestöt lakkautettiin 1960–70-luvuilla, kun naisten erillistoimintaa pidettiin vanhanaikaisena. 2000-luvun alun feminismibuumissa puolueiden naisjärjestöt perustettiin uudestaan. Ne saavat valtiolta tukea yhteensä 1,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Syrjässä julkisuudesta tapahtuu poliittisten naisjärjestöjen vaikuttaminen, sanoo Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Katju Aro.

Naisjärjestöt kanavoivat vaatimuksensa kattojärjestö Nytkiksen kautta ja sitä kautta ne etenevät poliittisessa päätöksenteossa.

Yhteiskunnan kannalta olisi kiinnostavaa, jos järjestöt ottaisivat myös näkyvästi kantaa. Kansanedustajat voisivat esittää näkemyksiään järjestön kautta, eivät vain kansanedustajina.

”Puolueiden naisjärjestöt ovat ilmeisesti valinneet, ettei julkisuus erityisesti kuulu vaikutuspalettiin. Olisi hyvä miettiä, pitäisiko kuulua”, Aro sanoo.

Osa tutkijoista, feministeistä ja puolueaktiiveista kritisoi järjestöjä suoremminkin. Toimintaa pidetään nyhertelynä ja järjestöjen nähdään siirtävän tasa-arvokeskustelun naiskerhoon, pois politiikan ytimestä. Meneillään oleva feministinen nousukaan ei ole kanavoitunut poliittisiin naisjärjestöihin.

”Genitaalilähtöinen politiikka tuntuu oudolta”, sanoo kirjailija ja vihreiden entinen kansanedustaja Rosa Meriläinen.

Hän ei ole kanavoinut feminististä toimintaa Vihreiden naisten kautta vaan perustanut feministisen ajatushautomo Hatun. Toimittaja ja aktivisti Maryan Abdulkarim erosi vihreistä ja ajaa feminististä ja antirasistista agendaansa nyt puolueen ulkopuolella.

Moni nykyfeministi kokee vieraaksi naiserityisen toiminnan. Näkemys on, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi ja että feminismi koskee kaikkia, jotka haluavat vapautua sukupuolirooleista. Helmikuussa eduskuntaan perustettiin feministinen ryhmä. Siihen kuuluu sekä miehiä että naisia.

”Ihmiset ovat sitoutuneet feminismiin aatteen vuoksi, eivätkä siksi, mitä sattuu olemaan jalkojen välissä”, Meriläinen sanoo.

Puoluetukilaki ei ohjaa rahaa feministiseen tai tasa-arvoa edistävään toimintaan, vaan naistoimintaan.

”Eivät naisjärjestöt välttämättä ravistele valtarakenteita. Toiminta voi olla mitä vaan kakkukilpailua”, Meriläinen sanoo.

Niinpä esimerkiksi keskustanaiset vastustavat vanhempainvapaiden jakoa ja perusnaiset järjestävät muotinäytöksiä. Meriläisen mukaan vihreissä nuoret naiset ovat kokeneet, ettei siskojen välinen solidaarisuus aina ylitä sukupolvirajoja.

”Jos tuntuu, että käsilaukkumafia lyö päähän, niin tuskin haluaa mennä naisjärjestöön.”

Meriläinen kertoo liittyneensä aina vaalien alla Vihreisiin naisiin. Silloin voi hakea naisjärjestön vaaliavustusta.

”Vain hölmö naisehdokas ei tekisi niin.”

Tweet