Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sammeli Heikkinen

Tiina Elo ja Keijo Savola metsässä
Kaupunginvaltuutettu Tiina Elo (vihr.)  ja SLL:n suojeluasiantuntija Keijo Savola miettivät, miten Eestinkallion kuusimetsä kestää uudet asukkaat.Sammeli Heikkinen

Kaupunginvaltuutettu Tiina Elo (vihr.)  ja SLL:n suojeluasiantuntija Keijo Savola miettivät, miten Eestinkallion kuusimetsä kestää uudet asukkaat.

Talon paikka?

29.5.2016 13.07

Sammeli Heikkinen

Onko kaupunkimetsä tärkeämpi kuin tiivis kaupunki? Voivatko vihreät säilyttää molemmat?

Sepelkyyhky lentää kaula pitkällä soidintaan. Hahtuvaiseksi riekaloitunut yläpilvi kirjoo taivasta. Päidemme yllä jäykin, kupertunein siivin liitävän linnun lentorata saavuttaa lakensa. Kyyhky liukuu vaaleankeltaiseksi rapatun kerrostalon viereiseen mäntyyn.

Vihreiden varakaupunginvaltuutettu, kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Elina Moisio ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin suojeluasiantuntija Keijo Savola eivät näe kyyhkykoiraan kosiomenoja. He tutkivat Moision tuomia tulosteita. Toisessa Helsingin Lauttasaaren pohjoisosan päällä on punaruskeiden pikseleiden matto. Toisessa ruskeiden seassa on enemmän vihreää. Keskeltä punaruskean pinnan peittämää karttaa silmiin hyppää vihreä neliö, ehkä neljän pikselin kokoinen.

Siinä neliössä seisomme, Lauttasaaren Kotkavuorella.

Se, minkä värisiä pikseleitä Kotkavuoren päälle lopulta tulee, ratkaisee sen, rakennetaanko tähän joskus taloja vai ei. Tai tarkemmin sanoen, jos Kotkavuori merkitään viheralueeksi (vihreät pikselit), sinne ei rakenneta. Jos Kotkavuori kaavoitetaan rakennettavaksi (ruskeat pikselit), sinne saa rakentaa. Ei siis välttämättä rakenneta.

Enemmän rakennusmaata lupaava paperi on Helsingin yleiskaavaehdotus. Sillä yritetään määrittää, miten kaupunkia rakennetaan lähivuosikymmeninä. Toinen paperi on Lauttasaari-seuran vastine kaavaan. Jos se toteutuisi, Kotkavuoren laki jäisi rakentamiselta suojaan.


Kaikilla Suomen kaupunkiseuduilla käydään samaa keskustelua: mihin rakennetaan ja mitä pitäisi säästää. Pääkaupunkiseudulla – Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa – kaikki on suurempaa ja ahtaampaa.

Pääkaupunkiseudulla asuu 1,1 miljoonaa ihmistä, viidesosa suomalaisista. Seudun pinta-ala on noin 1 500 neliökilometriä, alle kahdessadasosa Suomen pinta-alasta. Helsingin noin 200 neliökilometrillä asuu yli puolet pääkaupunkiseudun ihmisistä.

Tälle maapläntille tulee lisää väkeä lähivuosikymmeninä. Helsingin omat ennusteet arvioivat vuonna 2050 ihmisiä olevan noin 80 – 230 000 enemmän.

Helsingin yleiskaavaehdotus on tehty rohkeimman ennusteen mukaan,  oletuksella, että Helsingissä on vuonna 2050 asukkaita 860 000.

Tällä maapläntillä on myös yllättävän hienoa luontoa. Kun kävelemme Kotkavuoren kallioisen laen kuvetta kohti länsireunaa, kohtaamme jotain sellaista, mikä puuttuu suuresta osasta suomalaisia metsiä. Hopeanharmaiksi kelottuneita mäntyjä.

”Suomessa on kaksi kuntaa, joiden keskustaajamien asuinalueella on keloja. Helsinki ja Inari”, sanoo Savola ja liioittelee vain vähän.

Suomen vihreän liikkeen juuret ovat nimenomaan luonnonsuojelussa. Toisaalta vihreät on koko historiansa ollut kaupunkien liike ja puolue.

Kaupunkivihreille tiivis, joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn ehdolla toimiva kaupunki on ollut ainakin yhtä tärkeä tavoite kuin luonnonsuojelu. Monelle tärkeämpikin. Odotus nykyistä väkirikkaammasta ja tiiviimmin rakennetusta kaupungista sopii vihreiden politiikkaan. Tiivis kaupunki on hyvä kaupunki.


Vihreä ristiriita on, miten tehdä tiivistä kaupunkia ja samalla säilyttää kaupunkiluonto.

Saman kysymyksen kanssa painivat vihreät kaikissa kasvavissa kaupungeissa. Tampereella raitiotie uhkaa liito-oravan asuinseutuja ja Eteläpuiston uudet talot rantapuistoa. 

Pääkaupunkiseudun kasvava väestömäärä rajallisessa tilassa kärjistää ristiriitaa. Lisäksi pääkaupunkiseudulla vihreillä on valtaa enemmän kuin missään muualla Suomessa.
Helsingissä vihreät on valtuuston toisiksi suurin ryhmä kokoomuksen jälkeen.

Vallankäyttö vaatii kompromisseja.

”Ei me voida yhtä golfkenttää vastaan saada suojeltua loputtomasti metsää. Näin tämä kuntademokratia toimii”, vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Otso Kivekäs kiteytti Vihreän Langan haastattelussa marraskuussa, kun kaupunkisuunnittelulautakunta oli hyväksynyt yleiskaavan.

Vihreät oli taipunut kokoomuksen ajamaan Talin golfkentän säästämiseen ja sai vastineeksi noin 30 hehtaaria kaava-aluetta muutettua metsä- ja virkistysalueeksi.

Keijo Savola sanoo Kotkavuoren kirkkaan utuisessa kevätpäivässä ymmärtävänsä, että poliittinen vääntö yleiskaavan pikseleistä oli varmasti kova.

”Mutta olihan kaavoittajalla varmasti dägädägä-olo, kun se kokouksen jälkeen meni kotiinsa. 99 prosenttia kaavasta meni läpi ihan sellaisenaan.”


Keijo Savola tuntee pääkaupunkiseudun metsien tilan perinpohjaisesti. Kaavataisteluja hän kertoo käyneensä parikymmentä vuotta.

Savola puolustaa aina kaupunkimetsiä, varsinkin kun ne ovat ekologisesti tärkeitä. Ja jos Savolalta kysytään, Helsingin metsien määrä on pudonnut niin alas, että kaikki jäljellä oleva metsä on ekologisesti tärkeää.

Vihreä varavaltuutettu Elina Moisio on joutunut ja joutuu luottamustoimessaan kaupunkisuunnittelulautakunnassa vihreän ristiriidan eteen monen pääkaupungin kaavapäätöksen kanssa.

Yleiskaava on paljastanut luonnonsuojelijoiden ja pääkaupunkiseudun, erityisesti Helsingin, vihreiden skisman. Vihreiden näkövinkkelistä yleiskaava on taistelu- ja neuvotteluvoitto, jossa saatiin kaupunkibulevardeja, parempi asema kävelijöille, pyöräilijöille ja joukkoliikenteelle ja päälle vielä säästettyä merkittävä osa Helsingin luonnosta.

Luontoväki taas näkee Keskuspuistosta rakentamiseen silpaistavat hehtaarit ja bulevardien vaatimien rakennusmassojen alle jäävät metsät. Luonnonsuojeluliiton mukaan jopa kolmannes Helsingin lähimetsistä joutuu rakentamisuhkaan yleiskaavassa. Kaupunkisuunnitteluvirasto kiistää tulkinnan.

Kävelemme Kotkavuorelta kohti Lauttasaaren pohjoisrantaa laskevaa tietä ja Moisio selittää, että suuri osa rakentamisen ja metsien säilyttämisen rajanvedosta tehdään asemakaavassa.

Savola myöntää tämän. Moisio uskoo, että asemakaavavaiheessa paikalliset asukkaat ja kansalaisyhteiskunta voivat pelastaa paljon. Ja tietenkin poliitikot. Savola on pessimistisempi.

”Kun olen näitä huomautuksia asemakaavoista tehnyt parikymmentä vuotta, niin kärjistetysti voi sanoa, että melkein sama olisi ollut heitellä niitä suoraan ö-mappiin.”

Savolan kritiikin ydin on siinä, että asemakaava tuodaan ainakin Helsingissä yleensä päätöspöytään vaihtoehdottomana. Moisio kannustaa Savolaa uskomaan siihen, että luonnonpuolustajilta löytyy voimaa. Savola hymyilee epämääräisesti ja katsoo sivuun.

”Yleiskaavalla saadaan joku suunta sille, minne rakennetaan. Suunnittelijoiden ei tarvitse lähteä paniikkiratkaisuina ehdottamaan Kivinokkaa tai muuta viheraluetta”, Moisio sanoo.


Ylitämme aamupäivän liikennetyvenessäkin henkilöautoja jatkuvana nauhana pudottelevan Länsiväylän. Länsiväylästä puhuessaan siihen asti rauhallinen Moisio kiihtyy.

Hänen mielestään väylä leikkaa Lauttasaaren pohjoisosan irti muusta saaresta ja vie tilaa kaikelta muulta, asutukselta ja ihmisiltä. Yleiskaavassa Länsiväylä muutettaisiin kaupunkibulevardiksi.

Bulevardien varsille aiotaan kaavoittaa varsin reippaalla kädellä asuntoja. Näin on  tehtävä, jos halutaan pitää kiinni bulevardeilta odotettavasta asuntomäärästä.

Kaupunkiluonnolle bulevardi sitä reunustavine rakennuksineen tarkoittaa moottoritietäkin leveämpää päällystettyä, kivettyä ja rakennettua vyöhykettä.

Tässä vyöhykkeessä olisi Lauttasaaresta suoraan pohjoiseen pistävä Lemissaari, joka on oikeasti niemi.

Kohtuullisen iäkkääksi päässeen sekametsän peittämän ja kivisten rantojen rajaaman maapalan läpi kävelee parissa minuutissa. Pari peippoa laulaa, meriharakka ja kolme kalalokkia siirtyy rantakiviltä hieman kauemmas. Telkkäpari meloo vastatuuleen.

Pieni pala luontoa, joka yleiskaavaehdotuksessa jäisi bulevardialueen alle. Vaaravyöhykkeessä on myös hieman lännempänä sijaitseva rantalehto.

Hyytävä pohjoistuuli on nostanut Laajalahden vedet vaahtopäiksi. Keväinen meri on jakautunut jyrkkärajaisiin vyöhykkeisiin. Se on yhtä aikaa teräksensininen, kevyen turkoosi ja tuhnuisen ruskehtava. Nostamme Savolan kanssa huput korville, huputon Moisio sitaisee huivin päähänsä.


Kaavakeskustelu ei lopu lounaallakaan. Ravintola Casa Maren pöydässä Savola pyytää sivun lehtiöstä ja kynän lainaan. Hän hahmottelee nopeasti muutaman rakennuksen (R-kirjaimella merkittyjä neliöitä) ja metsää (M-kirjaimin merkittyä vinoviivoitusta). Sen jälkeen kaksi täydennysrakentamisen vaihtoehtoa: Ensimmäisessä yksi R-kirjain tulee aiempien R-laatikoiden väliin ja toinen aivan aavistuksen verran M-viivoituksen päälle. Toisessa uudet rakennukset tulevat metsäalueen päälle.

”Ensimmäinen on ihan ok. Täydennetään rakennettua aluetta. Toisessa mennään metsään. Molempia kutsutaan täydennysrakentamiseksi”, Savola selittää.

Moisio pohtii, voisiko termin huoleton ja epämääräinen käyttö selittää sen, miten paljon täydennysrakentamista vastustetaan.

”Minulle täydennysrakentaminen on asuinalueille rakentamista. Myös sitä, että tehdään esimerkiksi lisäkerros tai kerroksia olemassaoleviin rakennuksiin.”

Toisaalta monia kaupunginosia pidetään jo nyt ehjinä kokonaisuuksina, jotka olisi syytä suojella lisärakentamiselta. Se taas lisää painetta rakentaa viher- ja metsäalueille.


Nousemme Eestinlaaksoksi nimetyltä tieltä  Eestinkallion metsään. Mustarastas pomppii edeltä ylärinteeseen ja lennähtää lopulta jonnekin jyrkästi nousevan kallion päälle. Maa on kulottuneen ruohon peitossa, kivikko tuntuu lenkkarinpohjan alla.

Savola ja Espoon vihreä valtuutettu, kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Tiina Elo kulkevat kohti pohjoista ja miettivät, mihin Eestinlaakson itäpuolelle kaavoitetut uudet kerrostalot yltävät. Ja miten käy komealle kallioseinälle, eihän se voi tulla kiinni taloonkaan?

Savolan mielestä juuri Eestinkallion länsireuna on sopivin kohta rakennusmaaksi, sillä sen luontoarvot ovat vähäisimmät. Häntä huolettaa eniten pohjoisimmaksi kaavassa merkitty talo. Aiemman kartoituskäynnin perusteella hän muistelee, että se tulisi keskelle kuusimetsää.

Savolan mielestä Espoon kaavoittaminen on osin parempaa kuin Helsingissä. Esimerkiksi luontoarvot selvitetään paremmin kuin pääkaupungissa, kun kaavaa aletaan tekemään.

”Mutta tämä on hyvä esimerkki siitä, miten Espoossa toimitaan. Tehdään kaava, jossa viheraluetta nakerretaan vähän. Ja seuraavassa kaavassa taas vähän lisää, kunnes kaikki on syöty.”

Kuten Helsingissä, myös Espoossa vihreät on toiseksi suurin ryhmä kaupunginvaltuustossa.


Kuiva mäntyrinne muuttuu lyhyellä matkalla kuntta- ja multapohjaiseksi tiheäksi kuusikoksi. Vierekkäin kohoavat parasta kasvuikäänsä elävät puut peittävät päivän autereisen kirkkauden.

Entä kun tähän tulee kerrostalo? Takaovelta alkava lähimetsä voi olla valttia asunnonmyynti-ilmoituksessa, mutta todellisuudessa väliin halutaan pihanurmea, valaistusta, kulkuväyliä, mattotelineitä, hiekkalaatikoita…

Rakentaminen vaikuttaa laajemmalla kuin kaavaan merkityllä alueella. Suunnitellulta rakennuksen paikalta alkaa Eestinkallion pohjoisreunan vaikuttava iäkäs kuusimetsikkö.

Ylempänä rinteessä jalan alta alkaa löytyä vihreää sammalikkoa ja pian myös jääkauden naarmuille ajamaa kalliota. Keskelle suurten kuusten reunaamaa pientä aukiota on joku tehnyt mättäälle asetelman kuusenkävyistä ja kepeistä.


Mutta miksi rakentaa edes Eestinkallion länsireunaan? Kymmenen kilometrin matka bussilla pitkin Länsiväylää ja pienempiä teitä teki selväksi, että Espoo on suuri kaupunki. Ja harvaan ja matalaan rakennettu.

Elo selittää, ettei meluisan ja pölyisän moottoritien lähelle voi rakentaa asuntoja, jos väylää ei kateta tai muuteta bulevardiksi. Muuten Espoo on tavallaan sattumalta tai itseohjautuvasti päässyt muodostumaan matalaksi ja väljästi rakennetuksi, kuin valtavaksi lähiömatoksi. Ja monesti asukkaat uskovat ja toivovat, että ympäristö pysyykin sellaisena.

Ja kuitenkin Espoon vihreät haluavat luoda tiivistä asutusta, jossa joukkoliikenne toimii. Siis kaupunkia.

”Kun tehdään metro, asemien ympärille kannattaa rakentaa tiiviisti asuntoja, jotta saadaan metrolle käyttäjiä. Samalla saadaan Espooseen lisää oikeaa kaupunkia”, Elo sanoo.

Elo kertoo, että koko kaupungissa Espoo omistaa maata perin vähän. Ja suurin osa kaupungin omistuksista on juuri metsiä tai viheralueita.

Tehokkuusvaatimuksen täyttämiseksi on rakennettava kerralla riittävän paljon ja tiheään. Tiivis asutus ja riittävä asukaspohja joukkoliikenteelle osuvat toki hyvin yhteen vihreiden poliittisten tavoitteiden kanssa.

Mutta joskus tämän tiiviin asutuksen alle jää arvokasta luontoa.

"Moni on muuttanut Espooseen juuri luonnon vuoksi. Siksi tiivistäminen on vaikeaa ”, Elo sanoo.

Kartan mukaan kevyen liikenteen väylän pitäisi halkaista Eestinkallion alue suurin piirtein kahtia. Sekametsän runkojen ja kalliolohkareiden välistä pilkottaa vaalea sorapinta.

”Tuohan on tie, ei tuo ole se...” Savola miettii.

”Ei kun kyllä se on”, vastaa Elo.

Väylä tekee melkoisen viillon metsään. Savola mittaa askelmitalla ojanpohjasta ojanpohjaan kymmenen metriä. Hänen mukaansa Espoossa standardiväylä on leveämpi kuin vaikkapa Helsingissä.

Elo sanoo tajunneensa vasta kaavojen kanssa työskenneltyään, ettei kevyen liikenteen väylä ole automaattisesti hyvä asia. Joskus se – ainakin näin järeällä toteutuksella – voi viedä yllättävän palan pientä kaupunkimetsää.


Aurinko lämmittää ja kalalokit kiljahtelevat. Taivas on puhdistunut pilvistä ja sinisyys näyttää loputtomalta.

Kaupunkitila ei ole loputon. Poliittiset voimasuhteet vaikuttavat siihen, mitä sillä tehdään. Elina Moisio ja Tiina Elo joutuvat elämään kaavoituksen isompien ja pienempien ristiriitojen kanssa ja hakemaan kompromisseista niin paljon – monesti pieniä – voittoja kuin mahdollista. Keijo Savola ja muut luonnonsuojelijat nostavat esiin kaavojen luonto-ongelmia, häviten ja voittaen sen mukaan, miten suopeita poliitikot ja virkamiehet ovat esityksille.

Toivottavasti metsille löytyy näin tilaa kasvavalla pääkaupunkiseudulla.

Riisun takin ja annan auringon lämmittää. Mietin mikä onkaan tuo veivaavasti samaa säettä toistava lintu. Kävely tuntuu jaloissa.

Mieli on rauhoittunut.




Viite