Maine ja kunnia
Eduskunnassa on autiota, kolisevaa ja pahanhajuista. Vanhalla puolella nenään iskee piki, kun työmiehet paikkaavat ulkokattoa. Joku soittaa kiusallaan työhuoneissa – jostakin syystä aina yli desibelinormien – raikaavaa istuntoon kutsuvaa summeria.
Terveisiä takahuoneesta! Kansanedustajan avustaja Timo Riitamaa tarkkailee maailmaa eduskunnasta.
Kuva: Natalia Baer / Iiro TörmäSisätelkkarista voi seurata Salijärjestelmä 2007:n asentamista vuonna 2008. Oli kuulemma hyvin lähellä, ettei sitä asennettu vuonna 2009.
Helpointa olisi tietysti antaa edustajille kannettavat tietokoneet istuntosaliin, mutta sitä ei haluta tehdä, koska 200 sähköpostejaan lukevaa kansanedustajaa olisi ikävä näky. Kommunikaattorilla saman voi tehdä huomaamattomasti.
Salijärjestelmän toimittaa valtion hovihankkija, suomalais-ruotsalainen tietotekniikan palveluyhtiö Tietoenator. Samaa yhtiötä on tällä viikolla kiitelty yhteishaun toimimattomuudesta.
Saman yhtiön vuodelta kuokka ja datsun periytyvä eduskunnan sähköposti- ja kalenterijärjestelmä on talon sisällä legendaarisessa maineessa.
Jos ilmenisi, että eduskunnassa on avustajilla enemmän mielenterveydellisiä ongelmia kuin muilla sihteeriköillä keskimäärin, tietäisin empimättä syyllisen.
Firman mittavat sirkussaavutukset terveydenhuollon ja julkishallinnon alueilta ovat säännöllistä lehtikamaa. Espoossa toimeentulohakemusten käsittely viivästyi Tietoenatorin raudanlujalla ammattitaidolla jopa kuukausia.
Yritän yleensä käyttäytyä asiallisesti ja olla loukkaamatta ihmisiä. Päätoimittaja Grundströmkin sanoi bloggaajaksi minua pyydettyään, että häntä ei saisi mielellään saattaa oikeuteen.
Mutta lupaanpa vaan, vasen käsi pyhästi levy- ja oikea kirjahyllyllä, että jos uudessa salijärjestelmässä ei ilmene viimeistään joulukuun budjettiäänestyksissä sen mittaluokan fibaa, että asiasta uutisoidaan lehdissä, minä olen puoli vuotta juomatta tippaakaan viinaa.
- Tämä talvi on ihan tavallinen (11.3.2010)
- Onneksi olkoon Kari Mäkinen! (11.3.2010)
- kielitaidosta (11.3.2010)
- Vaihtoehto (11.3.2010)
- Tämä talvi on esimakua (11.3.2010)
- Vieraslajit? (11.3.2010)
- Menneisyyden kaikuja (11.3.2010)
- miten kielet on valittu ? (11.3.2010)
- kumijalasta (11.3.2010)
- miten kielet on valittu ? (11.3.2010)
- tilalle vaikka Kristillinen liitto (11.3.2010)
- sivistynyt käytös on osa yleissivistystä (11.3.2010)
- Viljelypalsta (11.3.2010)
- Elektroninen matkalippu tarpeen (11.3.2010)
- Käteinen raha on paras kotouttaja (11.3.2010)
- entäs englanniksi? (11.3.2010)
- maahanmuuttajien opastus (11.3.2010)
- Auto kadunvarressa (11.3.2010)
- Menneisyyden ote (11.3.2010)
- Pakkoruotsi (11.3.2010)(27 kommenttia)
- Vihreiden lähdettävä hallituksesta! (11.3.2010)(14 kommenttia)
- Miten kasvissyöjäksi käytännössä? (10.3.2010)(62 kommenttia)
- jätevesiasetus (9.3.2010)(5 kommenttia)
- Saastumisongelman ratkaisu (8.3.2010)(1 kommentti)
- Vihreät & pakkoruotsi (8.3.2010)(49 kommenttia)
- Pitääkö kerrostalo-asunnossa olla oma sauna? (7.3.2010)(12 kommenttia)
- Hiilijalanjäljen laskemisen vaikeudesta (7.3.2010)(5 kommenttia)
- MAKEA VESI (5.3.2010)(9 kommenttia)
- Ay-politiikka (4.3.2010)(1 kommentti)
- (11 kommenttia)
- Vihreiden tila (3.3.2010)(7 kommenttia)
- Kuka saa sanoa itseään vihreäksi? (2.3.2010)(26 kommenttia)


















Lisää TE:n
Lisää TE:n ryssimisiä:
http://www.tietoviikko.fi/doc.te?f_id=1322169
http://www.tietoviikko.fi/doc.te?f_id=1327006
Jahas,
sanasta miestä, sarvesta härkää, pullosta juoppoa. Lupaus muistetaan ja pitkällä puukolla teroitetaan mieleen uutena vuotena...
Mikko: Vetää sanattomaksi!
Mikko: Vetää sanattomaksi! Suoraan absurdistanista.
Hannu: Luulen että hesari muistuttaa salijärjestelmän toimivuudesta ennen sua... mutta toki hyvä saada elokuussa kaksi viikkoa harjoittelua Teheranissa.
Missä feedit?
Onks tää alusta kans TE:n tuotoksia vai onko vika tällä kertaa näppäimistön ja selkänojan välissä?
Tarkoitan tietysti kyvyttömyyttäni löytää tämän ja muiden Langan blogien Atom/RSS-syötteitä. Mistä osoitteesta ne löytää?
Blogi ilman fiidiä on kuin kuvalehti ilman kuvia.
Blogien syötteet löytyy...
Syöte:
http://www.vihrealanka.fi/blogi/rsp google readeriin, niin futaa. Sen lisäksi että syötteet on jemmassa, näistä puuttuu kätevä nappula edelliseen tekstiin siirtymistä varten.
No niinpä on
Kiitos, löytyi. Ja sitten palautetta:
Syötteessä on sama ongelma kuin Hesarilla (mutta ei juuri muualla): nähdäkseen sisällön on avattava sivu kuitenkin selaimessa. (Sama teknisesti: description-elementti on tyhjä.) Tämän kun vielä saisi ehjättyä.
Ja jotta syöte löytyisi paremmin, sitä voisi mainostaa blogin etusivun lisäksi myös joka entryn sivulla link-tagilla. Jotta selainkin sen olemassaolon huomaisi.
Timo: feedien tarkoitus on mm. antaa käyttäjälle vapaus määritellä itse, millä clientillä blogejaan lukee. Google reader on yksi vaihtoehto, muttei minun. (Se muuten löytää syötteen juuri em. link-tagin ansiosta, mutta vain tosiaan etusivulta.)
Kiitos palautteesta
Kirjoita uusi kommentti