Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

8.9.2017

”Juuri sulfaatin huoleton lutraaminen on pilannut vesistöä. Siis ne toimintaan liittyvät päästöt, joita laskettiin ympäristöön täysin tietoisesti ja myöntäen.”

7.9.2017

”On väärin, että tasa-arvoiseksi itseään kutsuvassa maassa pitää peitellä taustojaan.”

28.8.2017

”Vihreiden puheenjohtaja on toista kertaa peräkkäin mies, samoin puoluesihteeri ja presidenttiehdokas. Voiko sanoa, että vihreät on äijäpuolue?”

14.6.2017

”Uusi vaihtoehto on maahanmuuttovastainen ryhmä, jonka perustaja haluaa Suomen eroa EU:sta.”

12.6.2017

”Vihreillä on eniten voitettavaa, jos järjestetään ennenaikaiset eduskuntavaalit.”

7.5.2017

”Ranskan presidentinvaalit viimeistään osoittavat, että tällä hetkellä poltiikassa ei ratkaise jako oikeistoon ja vasemmistoon.”

12.4.2017

”Suurin osa ihmisistä ahdistuu, masentuu tai sairastuu muuten psyykkisesti.”

24.3.2017

Yhä useampi ilmaisee pelkonsa siitä, että maa on jakaantumassa kahtia. Vihreitä tilanne hyödyttää. On selkeää, kun puoluekartalla löytyy vihreiden vastakohta. Suomelle jakautuminen ei ole hyvästä.

15.3.2017

Eurooppalainen politiikka polarisoituu. Se nähdään tänään keskiviikkona Hollannin parlamenttivaaleissa, jossa suurimmiksi voittajiksi povataan äärioikeistoa ja punavihreitä.

9.3.2017

”Mikä saa suomalaiset luopumaan inhimillisistä tunteista? Keitä ovat ihmiset, jotka haluavat epätoivoisen ihmisen kuolevan?”

Sivut


Vihreä Lanka 5/2017

Lue

Vihreä Lanka

5/17


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Tuotantoeläimen lyhyt elämä (Sammeli Heikkinen & Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri