Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Toisen avulla kumppanin lähelle

Iiro Törmä

Iiro Törmä

2.8.2017 13.50
Vesa Sisättö

OLEN TYYTYVÄINEN seksielämääni. Saan tarpeeni tyydytettyä. Seksielämässäni ehkä erilaista on se, että sekä mieheni että minä olemme vaikeasti liikuntavammaisia. Liikumme sähköpyörätuoleilla. Jos olemme kahdestaan kotona makuuhuoneessa housut jalassa, seksiä ei tule. Tarvitsemme avustajia kaikessa, myös seksin mahdollistamisessa.

Avustajan rooli voi vammaisen seksielämässä olla aktiivinen tai passiivinen. Avustaja voi esimerkiksi vain riisua ja antaa dildon yöpöydän laatikosta. Aktiivisessa roolissa avustaja voi auttaa esimerkiksi liikuttamalla vammaisen kättä tai keskivartaloa.

Meidän tapauksessamme avustajilla on passiivinen rooli: avustajat riisuvat meidät ja asettavat sopivaan asentoon. Sitten he poistuvat huoneesta. Pyydämme heidät takaisin, jos tarvitsemme asennon vaihtoa, tai ilmoitamme kun olemme valmiit.

Seksi vaatii meillä aikaa, se ei tapahdu ex tempore kahdessa minuutissa. Onneksi kaikille avustajillemme sopii myös seksissä avustaminen. Tiedän vammaisia, jotka eivät halua, että sama avustaja, joka hoitaa arkisia asioita, auttaa myös seksissä. Meillä joustavuus mahdollistaa sen, että seksiä voi olla spontaanisti. Kuten eilen illalla, kun palasin viikonloppumatkalta.

Seksimme ei välttämättä ole perinteistä penetraatiota. Se on pikemminkin vuorottelevaa kuin yhtäaikaa tapahtuvaa. Olemme onneksi löytäneet erilaisia tapoja olla toistemme lähellä.

Kosketus on minulle tärkeä, olen perheestä jossa on halailtu ja kosketeltu paljon. Avustajan kosketus on hoidollinen. Siihen ei liity eroottista värinää, jonka koen kumppa nin kosketuksesta.

Olen seksin suhteen myöhäisherännäinen. Teini-ikäisenä ja nuorena naisena en voinut kuvitella, että olisin seksin suhteen siinä tilanteessa, jossa nyt olen. Ratkaiseva käänne oli seksuaalikasvattajaksi opiskelemisen aloittaminen vuonna 2014.

Nykyinen parisuhde on avannut minut näkemään itseni seksikkäänä ja kiihottavana, mitä en koskaan aiemmin tun- tenut, koska olen fyysisesti niin erilainen. Jokainen ihminen voi olla seksikäs, vaikka ei täytä mallin mittoja.

Seksissä minulle on tärkeää seksuaalisen kiihotuksen purkautuminen, se että saa tarpeensa tyydytettyä. On vammaisia, joilla on käytöshäiriöitä, koska seksuaalinen tarve on niin suurta. Itsekin koen, että olen hermostunut ja kiristelen hampaita, jos joudun olemaan pitkään ilman seksiä.

Olen biseksuaali. Terassilla pääni kääntyy sekä miesten että naisten suuntaan, vaikka nykyinen kumppanini on mies.

Olen kiinnostunut rajummasta seksistä. Erityisesti kipu kiinnostaa minua. Kipu kuuluu elämääni, mutta seksiin liittyvä kipu tuntuu erilaiselta. Se loppuu mielihyvään, toisin kuin tavallinen kipu. Tavallinen kipu liittyy esimerkiksi vartalon virheasentoihin, eikä sitä saa pois.

Eroottisella puolella kipu on väline nautintoon.

Mieheni kanssa olemme keskustelleet siitä, voisimmeko löytää avustajan, jolla olisi aktiivisempi rooli seksielämässämme. Toistaiseksi tällaista ei ole löytynyt, mutta toivon sen toteutuvan joskus.

seksi  vammaiset 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa paperilehti täältä.