Hannu Mäkinen on budjettien rakennusmestari

12.2.2010

 

Kuva: VM

Vaikka kuluva vuosi on vasta alkanut, valtiovarainministeriön budjettipäällikön Hannu Mäkisen työajasta valtaosa on viime viikkoina kulunut vuosien 2011–2014 valtion menokehysten valmisteluun.

Valmistelun lisäksi Mäkinen on tiivisti mukana myös niissä pöydissä, joissa budjetin suurista linjoista päätetään.

Kehysmenettelyllä tarkoitetaan sitä, että hallitus päättää, kuinka paljon menoja valtiolla saa lähivuosina korkeintaan olla. Tästä katosta hallitukset ja valtiovarainministeriö ovat viime vuosina pitäneet viimeiseen asti kiinni.

Kehysmenettelyä on usein syytetty joustamattomaksi järjestelmäksi, joka estää hallitusta reagoimasta riittävän nopeasti yllättäviin tilanteisiin.

Mäkinen kääntää kritiikin pois kehyksistä ja syyttää suomalaista poliittista kulttuuria joustamattomuudesta. Jos poliitikot vain haluavat, he voivat liikutella menokaton sisällä rahaa varsin vapaasti hallinnonalalta toiselle.

”Poliittinen päätöksenteko on kuitenkin sektoriajattelun vanki. Se tulee syvältä virastomaailmasta: pidetään kiinni omista resursseista ja koetaan heti tappiona, jos menetetään jotain. Se asetelma ei muutu, vaikka kehysjärjestelmästä joskus luovuttaisiin”, Mäkinen sanoo.

Budjettikehyksistä on muodostunut valtiovarainministeriöläisessä retoriikassa melkein pyhä käsite, jonka kyseenalaistaminen vaikuttaa helposti luonnottomalta, tyhmältä tai molemmilta.

Mutta senkin uhalla: mikä siis on se katastrofi, joka budjettikehyksen ylittämisestä seuraisi?

”Siitä seuraa se katastrofi, että tulee yhä uusia ylityksiä. Sitten ei enää pystytä hallitsemaan tilannetta, vaan ollaan vapaassa tilassa. Se tarkoittaisi vaalikauden aikana satojen miljoonien eurojen pysyvää menojen kasvua. Paine verojen kiristämiseen kasvaisi, ja se paine on jo ennestäänkin suuri”, Mäkinen sanoo.

Hänen mukaansa budjettien laatiminen vaikeutuu lähivuosina, kun valtion menojen kasvua ryhdytään tosissaan suitsimaan.

”Keinojen löytäminen ei ole yksinkertaista. Se on todella tuskallista ja vaikeaa, samoin kuin saada niille riittävä poliittinen tuki. Se on valtiovarainministerin vaikea tehtävä, kuka hän sitten tulevaisuudessa onkin.”

Hannu Mäkinen, 54 v.

  • Valtiovarainministeriön budjettiosaston päällikkö.
  • ”Opiskeluaikana en olisi ikinä uskonut päätyväni valtiovarainministeriöön, en missään tapauksessa.”
  • Oikeustieteen lisensiaatti, valtiotieteiden maisteri.
  • Perheeseen kuuluvat vaimo ja neljä 11–20-vuotiasta lasta.
  • Kirja, johon tarttui viimeksi: Arnot Lustigin kirja, joka kertoo kahden juutalaispojan paosta halki natsi-Saksan. ”Minulla on aina kymmenen kirjaa kesken.”
  • Miten pitää henkilökohtaisen budjettinsa tasapainossa: ”Pidättäydyn monista hankinnoista. Käytän vanhoja vaatteita. Kuljen bussilla ja ratikalla. Lainaan kirjat kirjastosta.”

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.