Kolmen maidon kakku
Pastel de tres leches eli kolmen maidon kakku kruunaa meksikolaisen illan.
Paranee vanhetessaan. Kakku kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä jääkaappiin.
Kuva: Saara TörmäKakku
- 4 luomumunaa
- 2 dl sokeria
- 2 dl vehnäjauhoja
- 2 tl vaniljasokeria
- 1 tl leivinjauhetta
- 1/2 dl luomu- tai kasvismaitoa
Kostea kuorrutus
- 1 1/2 dl vettä
- 50 g voita
- 1 dl sokeria
- 2 1/2 dl maitojauhetta
- 2 dl luomukermaa
- (1 rkl tummaa rommia)
- Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Kuvan vuoan koko on 20x30cm.
- Erota munista keltuaiset ja valkuaiset.
- Mittaa puolet sokerista valkuaisten ja puolet keltuaisten joukkoon.
- Sekoita kolmannessa kulhossa jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe.
- Vatkaa valkuaisia, kunnes vaahto on sitkeää ja kiiltävää, noin 10 minuuttia.
- Vaahdota keltuaisseos.
- Vatkaa keltuaisseoksen joukkoon jauhot ja maito.
- Lisää valkuaisvaahto keltuaisseokseen pienissä erissä. Sekoita taikina tasaiseksi varovasti nostellen.
- Paista kakkua 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, kunnes kakun keskelle työnnettyyn tikkuun ei tartu enää taikinaa.
- Anna kakun jäähtyä täysin ja pistele sitten sen pinta haarukalla.
- Tee kuorrutus. Kiehauta kattilassa vesi, voi ja sokeri.
- Siirrä kattila syrjään ja mittaa joukkoon maitojauhe. Tasoita seos sauvasekoittajalla.
- Kaada joukkoon kerma (ja rommi), kun maitotahna on vähän jäähtynyt. Tasoita seos jälleen.
- Kaada kuorrutus kakun päälle. Peitä kakku ja anna sen tekeytyä kylmässä vähintään muutaman tunnin ajan.
Kakun seurana on tapana tarjota kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä sekä hedelmiä. Kotimaiset puolukat ajavat asian. Kakku säilyy jääkaapissa noin neljä päivää.
Lisää aiheesta:
- Pikamatka Meksikoon (6.11.2009)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Utopia (21.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Perusongelmalle ei ole kyetty tekemään mitään. (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.









Kirjoita uusi kommentti