Köyhän kasviskeittiö

3.4.2009

Nälkä tulee joka päivä, mutta rahaa ei. Vihreä Lanka julkaisee sarjan edullisia kasvisruokareseptejä.

Mikä neuvoksi, kun kansainvälinen talouskriisi saapuu jääkaappiin? Jos omatunto tai makuaisti eivät salli tarttua edullisimpaan vaihtoehtoon – einesteollisuuden kruununjalokivet à 0,99 € / 400 g – älä vaivu epätoivoon.

Halpaa luksusta. Herne-sundal on erittäin herkullista, terveellistä ja täyttävää.

Kuva: Saara Törmä

Eettistä, halpaa ruokaa on olemassa. Parhaimmillaan se on myös herkullista. Kaikkien edullisten raaka-aineiden kotimainen kuningas on kuivattu herne. Valkuaisainepitoinen, ilmastoystävällinen ravintoainepommi pitää kansalaisen liikkeessä ja työnhaussa, vaikka mitään muuta ruokaa ei olisi varaa syödä.

Kuivatuista herneistä voi keittää soppaa, mutta herne sopii muuhunkin. Liotetut ja keitetyt herneet käyvät esimerkiksi wokkiin. Juju on siinä, ettei keitä herneitä mössöksi.

Ensimmäinen halpa-annos lainaa ideansa kasvisruokien kultamaasta, Intiasta. Herne-sundal-niminen höystö syödään tavallisesti riisin seurana.

Suomalaisen köyhän kannattaa hyödyntää paha-pahan riisin sijaan täkäläistä ohraa. Se on paitsi ilmastoystävällistä, myös erittäin halpaa. Esikypsennetyn ohrarouheen kilohinta on kaurahiutaleiden luokkaa.

Jos taskusta löytyy kymppi, saat herne-sundalisi luomuna. Raaka-ainekassillisesta riittää useampaan valmistuskertaan, ja halvimmillaan annoksen hinnaksi jää vajaat 40 senttiä.

Näin edullisessa ateriassa ei tosin ole muuta luomua kuin herneet.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.