Lumme-Timonen on ammattiomistaja

14.5.2010

Sijoitusjohtaja Annareetta Lumme-Timonen sparraa yrityksiä huipputuloksiin, jotta valtio saa rahaa.

Annareetta Lumme-Timosen tehtävänä on varmistaa, että StoraEnso, Metso, Kemira ja Tikkurila tahkoavat valtiolle rahaa.

Kuva: Natalia Baer

Solidiumin sijoitusjohtaja pitää tiivistä yhteyttä yhtiöihin, sillä hänen täytyy tuntea läpikotaisin yhtiöt ja niiden liiketoiminta, sekä olosuhteet, joissa ne toimivat.

”Meillä on jatkuvaa yhteydenpitoa ja keskustelua, lähtien kvartaalitulosten läpikäynnistä. Käymme myös tutustumassa tuotantolaitoksiin. Ymmärrystä ja osaamista kerätään monella eri tasolla.”

Solidium joutuu ottamaan kantaa omistamiensa yhtiöiden johdon palkkioihin, hallitusten kokoonpanoon, yritysvastuukysymyksiin ja osinkopolitiikkaan.

”Mietimme, miten näiden yhtiöiden pitäisi toimia, että niiden arvo kasvaisi.”

Mitä valtion kannattaa omistaa?

”Olen töissä valtion omistamassa yhtiössä, joten koen vaikeaksi sanoa, mitä omistajan pitäisi omistaa. Solidiumin tehtävä on omistaa kansallisesti merkittäviä yhtiöitä.”

Mihin valtion kannattaa nyt sijoittaa?

”Valtion pitäisi mahdollistaa se, että nousevista teknologiayrityksistä kehittyy kaupallisia menestystarinoita. Tarvitsemme Suomessa uusia näkemyksiä siitä, mitkä ovat nousevia aloja.”

Millainen rooli valtiolla tulisi olla taloudessa?

”Valtion tehtävä on sellaisten ympäristöjen luominen,, joissa tutkimus, yritykset ja rahoitus kohtaavat.”

Miten valtion rooli on muuttunut talouskriisin myötä?

”Valtion rooli taloudessa korostuu kriisitilanteissa. Kriiseissä valtio pystyy tasapainottamaan talouden kehitystä.”

Onko Solidiumin salkun arvo – haastatteluhetkellä 8,5 miljardia – paljon vai vähän?

”Paljon. Se on erittäin suuri omistusmassa. Summaa voi suhteuttaa niin, että käsissämme on yli 1 600 euroa jokaisen suomalaisen omaisuutta. Kaupungilla kävellessä voimme miettiä, että hoidamme kaikkien näiden ihmisten omaisuutta.”

Anna Vihreän Langan lukijoille säästövinkki.

”Pienistä puroista tulee isoja virtoja, pienillä asiolla voi vaikuttaa. Joka kuukausi kannattaa laittaa palkasta jotain heti sivuun.”

Miten paljon tienaat?

”En kommentoi.”

Kannattiko valtion myydä Soneraa?

”Yhtiö ei kuulu salkkuuni, eikä minulla ole kadunmiehenkään näkökulmasta kommenttia asiaan.”

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.