Moraalitaiteilija
Taiteilija Tea Mäkipää muistuttaa teoksissaan ihmisen hyvistä ja huonoista valinnoista. Vihreä Lanka palkitsi hänet Vuoden vihreä kultuuriteko -palkinnolla.
Ars Fennica -palkintoehdokas Tea Mäkipää on ollut huolestunut ihmiskunnasta, eläimistä ja luonnosta suurimman osan elämästään. Nyt Mäkipään mieltä painaa eniten väestönkasvu.
Mäkipää kutsuttiin viime vuonna biennaaliin Arabiemiraatteihin. Hän lähti matkaan julkisilla kulkuneuvoilla. Menomatka taittui junilla ja busseilla läpi Turkin, Iranin ja arabimaiden, paluumatka rahtilaivalla. Matka paljasti Mäkipäälle väestöräjähdyksen vaikutuksen.
”Matkustin tuhansia kilometrejä läpi aavikoiden, joilla muovipussit lensivät tuulessa”, hän sanoo.
Toistaiseksi aavikoituvat maat pystyvät ruokkimaan asukkaansa niin kuin ennenkin: ostoruualla. Mutta entä kun öljyrahat loppuvat?
”Näissä maissa ei ole jäljellä kuin hiekkaa. Hiekka ja suuri väestönkasvu ovat yhdessä mahdoton skenaario.”
Mäkipää osallistui Arabiemiraateissa järjestettyyn biennaaliin laatimalla 10 käskyä uudelle vuosituhannelle. Arjen ekologisia käyttäytymissääntöjä käsittelevä teos oli kesällä esillä myös Mäntän kuvataideviikoilla.
Mäkipää käsitteli väestönkasvua jo viime vuosikymmenellä tehdessään Pasi Mannin kanssa ilmalla pullistetun kolmimetrisen hahmon, joka vastapainojen avulla pysyi huojuvasti pystyssä. Tekijät olivat selvittäneet Tilastokeskuksesta, että sen pituinen ihminen on vuonna 3109, jos tähän saakka jatkunut ihmisen huima pituuskasvu jatkuu. Silloin ihmiset peittävät maapallon monena kerroksena.
Ensi syksynä Mäkipää ottaa teoksellaan Eeden 2 jälleen kantaa väestönkasvuun. Teos on vesirajaan juuttunut iso laiva, Nooan arkki, joka on täynnä vihaisia ihmisiä.
”He vaativat puhdasta vettä ja ilmaa ja hedelmällistä maata. Mutta kukaan ei halua heitä.”
Teos on esillä Yhdysvalloissa Indianapoliksen taidemuseon Art & Naturepark -ohjelmassa.
Eeden 1:tä Mäkipää ei ole tehnyt. Se on se maapallo, jossa riitti puhdasta vettä ja ilmaa ja maata.
Kun kriitikko Otso Kantokorpi arvioi Taide-lehdessä Mäkipään taidetta tämän vuoden Ars Fennica -näyttelyssä, häntä närästi tämän tapa puuttua yhteiskunnallisiin epäkohtiin.
”Mikä on taideteoksen ekologinen jalanjälki esimerkiksi kaiken sen materiaalien, kemian ja prosessien myötä, jota tarvitaan jättikokoisten valokuvavedosten valmistamiseksi”, Kantokorpi arvosteli.
Materiaalin kulutusta ja teostensa kuljetusta Mäkipää miettiikin jatkuvasti. Ison valokuvateoksen ekologista jalanjälkeä pienentää kuitenkin se, että teos on esillä monta kertaa.
”10 käskyä on ollut esillä varmaan kymmenen kertaa, ja se kulkee postissa. Se on ympäristövaikutuksiltaan kohtuullinen teos.”
Taide-lehden verkkosivuilla eräs Kantokorpea tukenut keskustelija vähätteli Mäkipään aiheita, koska johan Pentti Linkola puhui niistä.
”Ei 10 käskyssä olekaan suomalaisille mitään uutta. Se oli taideteoksen arvoinen siksi, että siinä määritellään hyvä ja paha. Se on moraalia alleviivatusti. Siinä kulutustottumukset ovat hyviä tai pahoja tekoja”, Mäkipää sanoo.
Parhaillaan Mäkipää on käymässä Dublinissa, koska hänen töitään on esillä Irlannin modernin taiteen museossa IMMA:ssa. Hän ei halua tuoda esiin vain kielteisiä seikkoja, vaan myös juhlistaa hienoiksi kokemiaan asioita.
Tällainen juhlistava videoteos on Petteri, elämäni porona, johon irlantilaiset pääsevät tutustumaan. Se on poron tekemä. Mäkipää pani videokameran poron sarviin, ja poro seikkaili tunturimaisemassa ja kuvasi useamman vuorokauden ajan lajitovereitaan ja sienensyöntiään. Videointi on editoitu poron päiväksi.
Irlantilaiset kohtaavat toisenkin juhlistavan teoksen, Ars Fennicassa mukana olleen kanojen lauluista kootun ääniteoksen Kokopäivän sinfonia.
Mäkipää oli nuorempana kasvissyöjä muttei ole enää.
”Tajusin, että kasvisruokien tuottaminen pohjoismaissa siten, että se on terveellistä ihmiselle, on vaikeaa. On ekologisesti ehkä hyväksyttävää syödä myös lihaa.”
Mäkipää on pohtinut teoksissaan myös ihmisen suhdetta ravintoon ja eläimiin. Hänellä on läheinen suhde eläimiin.
”Minulla oli pienenä kaikenlaisia eläimiä: vuohia, kanoja, kalkkunoita ja muuta. Olen asunut ympäri Suomea, myös syvällä maaseudulla.”
Mäkipää asuu Suomessa, mutta tekee enimmäkseen töitä Saksassa, koska hänen aviomiehensä Frank Motz asuu siellä.
Kuka Tea Mäkipää?
- 35-vuotias.
- Taiteen maisteri.
- Näyttelyjä: Placeless Helsingissä ja Kööpenhaminassa; Expert, Lontoo; Solitudine, Stuttgart; Sexgood, Malmö; Catwalk, Berliini, Motocalypse Now, Hannover.
- Ars Fennica 2008 -palkintoehdokas. Kilpailu ratkeaa ensi vuoden alkupuolella.
- Naimisissa saksalaisen Frank Motzin kanssa.
Vuoden vihreä
kulttuuriteko
1. Tea Mäkipää: Kymmenen käskyä.
2. John Webster: Katastrofin aineksia.
John Webster tarttui kuumaan aiheeseen dokumentissaan Katastrofin aineksia: Vuosi ilman öljyä. Puuttumatta nyt siihen, kuinka järkeviä Websterin valitsemat keinot olivat, hän on oikealla asialla herätellessään ihmisiä pohtimaan, mitä he itse voisivat tehdä ilmastokatastrofin estämiseksi.
3. Risto Isomäki: 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen.
Kirjailija, tiedetoimittaja ja ympäristöaktivisti Risto Isomäen mielestä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistossa mitään ei ole vielä menetetty. Maaliskuussa ilmestynyt teos 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen esittää, että maapallon heijastavuuden lisääminen ja hiilen poistaminen ilmakehästä on suhteellisen helppoa eikä edes kovin kallista.
Lisää aiheesta:
- Vihreä Lanka palkitsi vuoden vihersankarit (4.12.2008)
- Keskustan omatunto (5.12.2008)
- Suomen rohkein hitsaaja (5.12.2008)
- Nuo mainiot miehet sähköisissä autoissaan (5.12.2008)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Usko on sydämen asia (3.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- vegaanisuus/veganismi (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)










jep jep
Ihan kiva että taiteilijat kantavat vastuuta (omalla vähäisellä panoksellaan), en vain tiedä onko se aina hyvä asia taiteen kannalta. En vain itse jaksa lukea löperöitä kierrätysvinkkejä gallerioissa, etenkin kun valtaosa yleisöstä on jo valmiiksi valistuneen huolestunutta.
Laajan yleisön saaminen edellyttää yleensä asioiden yksinkertaistamista, ja jonkinlaista spektaakkelia tai viihteellisyyttä ainakin taktisena vetona (vrt. Michael Moore). Hyvä nykytaide puolestaan tuppaa väkisinkin olemaan hieman elitististä, kunnes "kansan" maku ajan myötä seuraa perässä. Ehkä ongelmaa voi pohtia muistelemalla 70-luvun tiukkapipoista realismia, tai diktatuurien taidetta. Toinen vaihtoehto on jeesustella samanmielisten seurassa, ja koittaa tehdä ns. avant-gardea jossa on sanomaa.
Siksi poliittisuus ja julistaminen ovat usein ongelmallisia taiteen kannalta. Joskus ongelmaksi voi muodostua ns. teorian kuvittaminen, tai jopa poliittisesti korrekti opportunismi. Kysyntää riittää kuraattorien laiskuuden vuoksi, ja kansakin tykkää kun nykytaidetta voi "ymmärtää".
Kirjoita uusi kommentti