Näin hallitusohjelma syntyy

26.3.2010

  • Ministeriöt, puolueet ja erilaiset järjestöt laativat hallitusohjelman pohjaksi lukuisia taustapapereita hyvissä ajoin ennen vaaleja. Tätä työtä tehdään parhaillaan.
  • Varsinaisen hallitusohjelman kokoaminen alkaa heti vaalien jälkeen virallisen hallitustunnustelijan johdolla. Yleensä tunnustelija on vaalit voittaneen puolueen puheenjohtaja.
  • Tunnustelija jakaa eduskuntaryhmille kysymysryppään, jolla selvitetään puolueiden näkemyksiä ja mahdollisia kynnyskysymyksiä. Kysymyksillä luodaan raamit tarkemmille neuvotteluille.
  • Hallitusneuvottelut käydään säätytalolla Helsingissä. Myös hallitusohjelma kirjoitetaan siellä. Neuvottelijat jakautuvat työryhmiin eri aihepiirien mukaan.
  • Neuvottelijoiden käytössä ovat ministeriöiden tekemät tulevaisuuskatsaukset, joissa esitellään tulevia haasteita ja mahdollisia kehityssuuntia. Apuna ovat myös virkamiesvoimin kootut pohjapaperit ja poikkihallinnolliset politiikkaohjelmat. Säätytalolla läsnä olevat etujärjestöjen edustajat ja muut lobbarit pyrkivät vaikuttamaan näihin parhaansa mukaan. Asiakirjat eivät ole sitovia.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.