Ohra-mantelijuoma
Horchata, eli ohra-kaurajuoma on atsteekkien vanha herkku, joka muistuttaa kylmää kaakaota.
- 5 suikaletta luomusitruunan tai limetin kuorta
- 1 dl rikottuja ohrasuurimoita
- 100 g (1 ½ dl) kuorittuja manteleita
- ½ tl kanelia
- 5 dl kiehautettua vettä
- 5 dl kylmää vettä
- 1 dl sokeria tai hedelmäsokeria
- 1 rkl vaniljasokeria
Lisäksi
- noin 5 dl kylmää maitoa tai kasvismaitoa
- jääpaloja
- Aloita juoman teko edellisenä iltana. Pese sitruuna tai limetti. Viillä kuoresta suikaleita esim. kuorimaveitsellä. Vältä valkoista kitkerää osaa kuoren alla.
- Mittaa kulhoon ohrasuurimot, mantelit, kuorisuikaleet ja kaneli. Kaada päälle kuuma vesi.
- Peitä kulho ja nosta esim. parvekkelle jäähtymään. Anna tekeytyä kylmässä yön yli.
- Hienonna seos mahdollisimman tasaiseksi sauvasekoittajalla tai monitoimikoneessa.
- Lisää kylmä vesi ja jatka hienontamista hetki.
- Valuta juoma tiheän metallilävikön läpi. Kaavi lävikköä lusikalla, jos ja kun se tukkeutuu.
- Kippaa mäski pois tai talteen, huuhtele lävikkö ja valuta juoma lävikön läpi toistamiseen.
- Sekoita juoman joukkoon sokeri ja vaniljasokeri.
- Nauti horchataa sekoittamalla laseihin ohrajuomaa, maitoa tai kasvismaitoa ja jääpaloja.
Meksikossa horchata tehdään tavallisesti riisistä, mutta ohra ei ole tavaton raaka-aine. Käytä juoman teosta jäävä ohra-manteliseos pannukakkuun.
Lisää aiheesta:
- Pikamatka Meksikoon (6.11.2009)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Utopia (21.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Perusongelmalle ei ole kyetty tekemään mitään. (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.








Kirjoita uusi kommentti