Paneeko öljykriisi mikrobit töihin?

21.11.2008

Öljykriisi aiheutti 1970-luvun lopussa suuren innostuksen tutkia levien mahdollisuuksia tuottaa energiaa. Esimerkiksi Havaijille rakennettiin valtavat tutkimusasemat levätutkimusta varten. Mutta kun öljykriisi hellitti, leväinnostuskin laantui.

Kuva: Natalia Baer

Viime viikon keskiviikkona maailman energiajärjestö IEA ennusti uuden öljykriisin olevan edessä jo ensi vuosikymmenen puolessa välissä. Viime vuosina levät ovat kiinnostaneet tutkijoita ympäri maailmaa öljyn ehtymisen lisäksi myös päästöjen vähentämisen vuoksi.

Akatemiaprofessori Eva-Mari Aro Turun yliopiston biologian laitokselta sanoo, että maailmalla levien tutkimuksessa liikkuu nyt valtavia summia.

”Yhdysvalloissa meidän tapaisillemme tutkijoille työnnetään rahaa. Tutkimus on jopa ylikuumentunut, ja siellä luvataan aivan liian paljon. Mutta se on totta, että levät ovat parhaita biodieselin tuottajia, kunhan oikeat lajit löytyvät”, Aro sanoo.

Kasvit, levät ja syanobakteerit pystyvät yhteyttäessään tuottamaan bioöljyä. Tietyt bakteerit ja levät tuottavat myös vetyä.

Suomessa myös muun muassa Neste Oilin tutkimus- ja teknologiayksikkö tutkii yhteyttävien organismien, kuten levien, hyödyntämistä energiantuotannossa. Aron mukaan biodieselin tuottaminen levien avulla voi olla mahdollista jo muutaman vuoden päästä. Vetyä voidaan hänen mukaansa tuottaa kaupallisiin tarkoituksiin noin kymmenen vuoden päästä.

”Maailmalla levien kasvattamisesta on jo aika paljon kokemusta sekä altaissa että erillisissä bioreaktoreissa. Nyt pitäisi parantaa levien kykyä sitoa aurinkoenergiaa ja kehittää bioreaktoreita niin, että auringonvalo osuu niihin mahdollisimman tehokkaasti koko päivän ajan.”

Levät soveltuisivat Suomessakin hajautettuun energiantuotantoon. Bioreaktori voisi olla vaikka asuintalon katolla. Isompia bioreaktoreita voitaisiin rakentaa esimerkiksi runsaasti hiilidioksidia tuottavien teollisuuslaitosten yhteyteen, jolloin hiilidioksidia voidaan hyödyntää levien kasvattamisessa.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.