Rosolli anopin ohjeella
Anopin rosollissa ei taatusti ollut perunaa tai porkkanaa. Sehän oli punajuuren väristä koko salaatti. Eikä kastike ollut erikseen. Vai oliko? Miksette ole kirjoittaneet sitäkään ohjetta muistiin?
Ei sinne päinkään. Rosolli muistuttaa esikuvaansa vain etäisesti, mutta on sitäkin parempaa.
Kuva: Natalia Baer10 annosta
- 1 kg punajuuria
Kastike
- 2 dl luomukermaa tai vaahtoutuvaa kaurakermaa
- 2 rkl timjamia silputtuna
- 2 rkl luomusitruunan mehua
- 1 tl sinappijauhetta
- 1 rkl sokeria
- 1 tl suolaa
- 1/2 tl valkopippuria
- Keitä punajuuret kuorineen kypsiksi. Tarkista kypsyys tikulla.
- Kuori jäähtyneet punajuuret ja leikkaa ne noin sentin paksuisiksi kiekoiksi.
- Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja kaada seos punajuurten joukkoon.
Keitä, kuori ja viipaloi punajuuret valmiiksi edellisenä päivänä. Tee myös kastike valmiiksi, mutta sekoita se punajuurten joukkoon vasta vähän ennen tarjoilua.
Lisää aiheesta:
- Täydellistä joulua! (11.12.2009)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Utopia (21.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Perusongelmalle ei ole kyetty tekemään mitään. (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.









Kirjoita uusi kommentti