Siperia opettaa taas
Venäjän tundralla ja Siperialla on suuri merkitys maapallon tulevaisuuden kannalta, koska niiden maaperässä on valtavat hiilivarat. Ikirouta säilyttää hiilen hyvin, mutta jos routaa sulaa, alueella voi käynnistyä prosesseja, jotka kiihdyttävät ilmastonmuutosta.
Jos ilmaston lämpeneminen sulattaa routaa, sulamisjärvet kasvavat ja jäähän varastoitunut hiili vapautuu – järvistä ennen kaikkea metaanina. Mitä enemmän routa sulaa, sitä enemmän on myös märkiä metaania päästäviä suoalueita.
Ikiroudan maaperässä on niin valtavat määrät varastoitunutta hiiltä, että metsärajan mahdollinen siirtyminen pohjoisemmaksi ilmastonmuutoksen takia ei sen vapautumista kompensoisi.
Siperiassa routakerros voi olla satoja metrejä paksu. Jos routa sulaa, se ei tapahdu kaikkialla samalla tavalla, mutta siellä missä se tällä hetkellä on epäyhtenäistä tai laikuttaista, se voi sulaa kokonaan.
Jatkuvan ikiroudan alueella se aktiivinen kerros, jossa on mikrobitoimintaa, on jo syventynyt. Eli routa sulaa kesäkauden aikana pinnasta aiempaa syvemmältä.
Ikiroudassa on myös metaanihydraatteja: jäärakenteen sisälle jääneitä metaanimolekyylejä hyvin tiiviissä muodossa. Jos ne sulavat, vapautuvat metaanipäästöt ovat hyvin suuria. Metaanihydraattien vapautumisprosesseja ei tunneta kovin hyvin. Moni muukin ikiroutaisen alueen prosessi edellyttää paljon nykyistä enemmän tutkimusta.
Lumipeite heijastaa 80 prosenttia auringon säteilystä takaisin, lumeton kasvipinta vain 20 prosenttia. Kasvilaikut – ja mahdollinen metsäpeite – sitovat siten tehokkaasti lämpöä. Jos lumipeite vähenee, arktinen alue lämpenee nopeasti.
Vuonna 2007 mitattiin piikki globaalissa metaanipitoisuudessa. Kesä oli poikkeuksellisen kuuma Venäjän tundralla, ja yksi teoria on, että tundran metaanipäästöt kohosivat roudan sulamisen takia.
Lisää aiheesta:
- Tundran salaisuus (2.10.2009)
- Tappamisen kieltävästä laista (10.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Lähimmäisenrakkaus ehkä? (3.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Mittauksista (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Pelastakkaa kanssamme RADION BIODIVERSITEETTI (29.1.2012)
- vegaanisuus/veganismi (28.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)








Kirjoita uusi kommentti