Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tässä ei ole mitään hauskaa

Tom Clements

Gristiläisiä.
Huumoriosasto. ”Jos söisin tässä lounastani, olisiko se hauskaa?”, nälkäinen David Robertson (oik.) kysyy kuvaajalta toimituksen keittiössä. Russ Walker, Chip Giller ja Lisa Hymas leikkivät ruualla. Tom Clements

Huumoriosasto. ”Jos söisin tässä lounastani, olisiko se hauskaa?”, nälkäinen David Robertson (oik.) kysyy kuvaajalta toimituksen keittiössä. Russ Walker, Chip Giller ja Lisa Hymas leikkivät ruualla.

8.5.2009 10.59

Taina Ahtela

Saako ilmastonmuutokselle nauraa? Huumori on voi ja sokeri, joilla verkkolehti Grist saa amerikkalaiset nielemään karvaat ympäristöasiat.

Vaatimaton kyltti ovessa Seattlen keskustassa kertoo, että osoite on oikea. Täällä vuosisadan alussa rakennetun toimistotalon kahdeksannessa kerroksessa pitää majaansa verkkolehti Gristin toimitus.

Aulan pastellinvärisille seinille on kehystetty lehtileikkeitä Grististä ja sen perustajasta Chip Gilleristä.

Vitsikkäästi poseeraava, poikamainen Giller on päässyt kuvissa kovaan seuraan: Vanity Fairin ekonumeroa koristavat hänen lisäkseen Julia Roberts, George Clooney ja Al Gore. Contribute-lehden ryhmäkuvassa ”21 alle 40-vuotiasta vaikuttajaa” poseeraa Giller ja muun muassa räppäri 50 cent.

Siis kuka Giller ja mikä Grist?

Gillerin kymmenen vuotta sitten perustama ympäristöuutissivusto on moneen kertaan palkittu menestyskonsepti, joka tavoittaa joka kuukausi lähes miljoona ihmistä.

Suosion syy? Huumori.

Gristiä on tituleerattu ympäristöuutisten Daily Show’ksi, jolla viitataan suosittuun amerikkalaiseen tv-satiirin. Gristin tavaramerkki ovat vitsikkäät otsikot ja nenäkäs tyyli, joka tuo mieleen uutisia parodioivat verkkopalvelut Onionin ja suomalaisen Lehden.

Uutinen jäteöljyaltaisiin Kanadassa hukkuneista ankoista saa Gristissä otsikon ”Duck Soup”, ankkasoppa. Kasvihuonekaasupäästöistä kertova uutinen otsikoidaan ”Got Gas?”, ilmavaivoja?

Huumori ja rento ote vetoavat erityisesti nuoriin, jotka vierastavat perinteistä ryppyotsaista ympäristöjournalismia. Lähes puolet Gristin lukijoista on alle 40-vuotiaita.

Lehden suosituimpia sisältöjä ovat päivittäiset ympäristöuutiset yhteen kokoava Daily Grist-uutiskirje sekä lifestyle-asioissa neuvova palsta Kysy Umbralta, jossa kuvitteellinen hahmo Umbra Fisk vastaa lukijoiden kysymyksiin ekoelämän kiemuroista.

Sama nenäkäs sävy on läsnä kaikkialla, muun muassa Gristmill-blogin käyttöehdoissa: ”Kirjoittajien kommentit edustavat näiden henkilöiden mielipiteitä, eivät välttämättä Gristin, sen henkilökunnan, hallituksen jäsenten, heidän psykoterapeuttiensa tai esteetikkojensa mielipiteitä. Tuliko selväksi?”


Gillerin vuonna
1998 saama päähänpisto on kasvanut yhden miehen sähköpostipalvelusta lähes kolmenkymmenen työntekijän mediatoimistoksi, joka pyörii kolmen miljoonan dollarin vuosibudjetilla.

Kuinka Giller onnistui siinä?

Kaikki alkoi, kun 27-vuotias Giller kyllästyi työhönsä Greenwire-verkkopalvelussa, joka tuolloin uutisoi ympäristöpolitiikasta lähinnä Yhdysvaltojen pääkaupungin Washington D.C:n pienelle sisäpiirille.

Giller halusi puhutella laajempaa yleisöä, saada uusia ihmisiä kiinnostumaan ympäristöstä. Tämä vaati irrottautumista perinteisestä suojeluun keskittyvästä ympäristöliikkeestä ja synkästä ympäristöjournalismista.

”Olen aina ollut kiinnostunut ympäristöasioiden yhdistämisestä ihmisten elämään”, Giller sanoo.

Hän on juuri palannut isyysvapaalta. Työhuone on siisti ja kahta isoa huonekasvia lukuun ottamatta koruton. Vaaleankeltaista seinää vasten odottaa ripustamista taulu, joka julistaa tarvetta irtautua öljyriippuvuudesta.

Giller itse – no, hän ei ole oikeastaan lainkaan hauska.

Kun hän istuu siinä khakin värisessä paitapuserossaan ja vastailee vauvan valvottamana hajamielisesti kysymyksiin, hän vaikuttaa juuri sellaiselta tiedostavalta ympäristöälyköltä, joka hänen ei oleta olevan.

On helppo kuvitella mielessään, kuinka Giller opiskeluaikoinaan kuljetti kampuksella läpinäkyvässä muovipussissa keskiverto-opiskelijan viikon jätteitä kannustaakseen luokkakavereitaan kuluttamaan vähemmän.

Giller altistui ympäristöasioille hyvin pienenä: ensimmäinen häntä hoitanut lapsenvahti oli bestseller-kirjailja Bill McKibben, joka istuu nykyisin Gristin hallituksessa. McKibbenin vuonna 1989 ilmestynyt kirja End of Nature käynnisti ilmastokeskustelun Yhdysvalloissa.

Giller itse selittää vihreyttään rakkaudella ulkoilmaelämään. Nuorempana, ennen lasten saamista, hän saattoi viettää viikkoja vaeltaen vuorilla.

”Olen aina pitänyt ympäristökysymyksistä, koska ne koskettavat niin monia elämän osa-alueita. Ne yhdistävät kulttuurin, politiikan ja bisnesmaailman. Saan älyllistä tyydytystä oppiessani niistä lisää.”

Giller ei pelkää kutsua itseään ympäristönsuojelijaksi.

”Grist on kahden intohimoni, ympäristön ja journalismin, täydellinen liitto.”


Liitto oli täydellinen
myös monen muun mielestä.

Ensi alkuun Giller onnistui puhumaan hankkeen rahoittajaksi voittoa tavoittelemattoman Earth Day Networkin. Saamansa satojen tuhansien dollarien rahoituksen turvin hän palkkasi entisen Greenwire-työkaverinsa Lisa Hymasin auttamaan Gristin perustamisessa.

Huhtikuussa 1999, pahimman it-huuman aikaan, Giller lähetti ensimmäisen sähköpostikoosteen ystävilleen.

Huumori ja päivän ympäristöuutisten paketoiminen yhteen sähköpostiin puri ihmisiin. Tilaajamäärät lähtivät tasaiseen kasvuun.

Giller onnistui vakuuttamaan myös rahoittajat. Valtaosa Gristin rahoituksesta tulee säätiöiltä, joukossa muun muassa tanskalaistaustainen V. Kann Rasmussen, Ford ja Tiffany & Co. Nämä pitävät siitä, että Grist tavoittaa nuoria ihmisiä, joita perinteinen ympäristöväki ei tavoita. Gilleriä lainaten Grist ”uudelleenkansoittaa ympäristöliikettä”.

Aivan kaikki eivät tietenkään olleet aluksi ihastuneita Gristin humoristiseen otteeseen.

”Joidenkin mielestä ympäristöongelmat olivat niin vakavia, ettei niillä saanut leikkiä. Mutta he olivat yleensä vähän vanhempia ihmisiä”, Giller sanoo ja antaa ymmärtää, ettei Gristiä heitä varten tehtykään.

Gristin huumoria ei pidä sekoittaa tyhjännauramiseen tai sisällöttömään ekoviihteeseen. Gillerin mukaan Gristin ääni ja persoona, silloin kun se on parhaimmillaan, on naseva, terävä, selkeä ja satiirinen.

Kuten Gristin työntekijät.


On maanantaiaamu
ja partasuinen toimittaja David Roberts kiroaa seisontapöytänsä takana. Hän on saanut ystäviltään ja Gristin lukijoilta vinkkejä New York Timesin artikkelista, jonka mukaan hiilidioksidipäästöjä saatetaan pian rajoittaa jo olemassa olevan, ilmanlaatua koskevan lainsäädännön avulla.

Vaarinhattuun ja khakihousuihin pukeutunut Roberts sadattelee, koska Grist on kirjoittanut aiheesta jo useaan otteeseen.

”Mitä, edes Gristin lukijat eivät lue Gristiä?”

Roberts kirjoittaa Gristmill-blogiin viestin otsikolla ”Tiedoksi maailmalle: kokeilkaa itsenäistä mediaa joskus, se on aika siistiä!”

Vuonna 2003 Gristiin palkattu Roberts on voima Gristmill-blogin takana. Robertsin kirjoitukset ilmasto- ja energiapolitiikasta kirvoittavat eniten kommentteja.

Ja ei, Robertskaan ei ole erityisen hauska. Sarkastinen kyllä muttei hauska.

”Dave oli ennen hauska, mutta hän on ajatellut liian paljon ilmastonmuutosta ja menettänyt kaiken hauskuuden”, Lisa Hymas vitsailee myöhemmin alakerran kahvilassa.

Neuletakkiin ja kaulahuiviin pukeutunut Hymas napsii paloja vastapäätä istuvan Robertsin rusinakeksistä tavalla, josta näkee, että he ovat työskennelleet pitkään yhdessä.

”Minä en ole ympäristönsuojelija, en käy vaeltamassa tai välitä pörröisistä eläimistä. Mutta minusta on typerää, että ilmastoa ja energiaa pidetään ympäristöasioina, kun niistä on tulossa vääjäämättömiä resurssikysymyksiä”, Roberts sanoo.

”Kyllä me välitämme. Emme ehkä pelasta maailmaa mutta yritämme auttaa löytämään ratkaisuja”, Hymas korjaa.

Roberts ja Hymas valittavat yhteen ääneen, kuinka Yhdysvalloissa ilmasto- ja energia-asiat yhä sysätään lehtien ja verkkosivujen ympäristöosastoihin. Tämä on huono yhdistelmä aikana, jolloin amerikkalainen lehdistö on kannattavuuskriisissä ja ympäristötoimittajat niitä, joille heiluriovi käy yleensä ensimmäisenä.


Juuri ilmasto- ja energiakysymyksiin Giller haluaa Gristin jatkossa keskittyvän. Gristin kone on nimittäin alkanut hieman yskiä. Kävijämäärän kasvu on tasaantunut ja kilpailu koventunut.

Kun Grist kymmenen vuotta sitten perustettiin, ympäristöasioista ei juuri keskusteltu. Nyt kaikki poliitikoista pintajulkkiksiin puhuvat ympäristöstä, ja netti on pullollaan vihreitä lifestyle- ja uutissivustoja.

Giller ei halua tehdä Grististä yhden luukun putiikkia, joka tarjoaa kaikille kaikkea. Hän haluaa Gristin olevan tämän metelin keskellä paikka, josta ihmiset löytävät kaikkein tärkeimmät ja mielenkiintoisimmat asiat.

”Ihmiset ovat uupuneita, koska kaikki vihreä on ollut sellaista huuhaata ja trendiä viime vuosina. Meidän on taisteltava apatiaa vastaan.”

Vihreässä kuluttamisessä ei ole Gillerin mielestä sinällään mitään pahaa. Päinvastoin, hän näkee sekä ekobuumin että huumorin porttina syvempään ympäristötietoisuuteen.

”En ole erityisen innoissani vihreistä hiustuotteista, kengännauhoista ja ties mistä, mutta jos käskemme moralistisesti ihmisiä olemaan kuluttamatta, karkotamme heidät.”

Ja sitä Giller ei halua tehdä. Hän haluaa Gristille lisää vaikutusvaltaa ja lukijoita, aluksi ainakin tuplaten.

Yksi keino tämän saavuttamiseksi on juuri avattu uusi verkkosivusto. Sen on tarkoitus lisätä käyttäjien yhteisöllisyyttä ja tehdä Grististä entistäkin hauskempi kokemus.

Heinäkuussa Gristiin palkattiin uusi päätoimittaja, Washington Postissa työskennellyt Russ Walker. Kun Grist aiemmin keskittyi kokoamaan ja kommentoimaan muiden uutisia, Walker haluaa vahvistaa Gristin omaa uutistyötä ja tehdä siitä todellisen keskustelun herättäjän.

Mutta tämä on vain välietappi. Gillerin visioissa Grist tulee olemaan ilmastonmuutoksen aikakaudelle se, mitä Rolling Stones oli rock’n rollille ja Wired-lehti digitaaliselle vallankumoukselle.

”Haluan Gristin olevan se paikka ja auktoriteetti, joka näyttää, kuinka ilmastonmuutos muuttaa maailmaa. Kuinka ilmastohaaste vaikuttaa liiketoimintaan, kulttuuriin ja poliittiseen maailmaan”, Giller sanoo ja hymyilee kärsimättömällä tavallaan.

Hänelle tämä kaikki on vain ajan kysymys.






Viite